Okei, aloitetaan meidän rempan after-before -kuvat alakerran oleskeluhuoneesta. (Sorry enpä muuten ehtinytkaän tekemään tätä viikonloppuna, mut heti nyt sit maanantaiaamuna :))) Ekana vuorossa oleva huone on tarkoitettu veirashuoneeksi, TV-huoneeksi ja ihan vaan koko perheen yhteiseksi löhöilyhuoneeksi. Hobbyrom. Lähtökohtana oli tämä... Kuva kertonee kaiken:

BEFORE

Mäntypanelit täynnä oksia ja ruskea muovimatto. Verhotkin me saatiin ystävällisesti pitää ;)

Kellarissa, osittain maan alla sijaitseva huone toimi koko rempan ajan "maalaushuoneena" ja taisipa lattiakin tulla piirrellyksi aika täyteen mustalla tussilla :) Tämä huone me maalattiin itse; suurin homma taisi olla aluksi peittää miljoonat oksat pohjustuslakalla. Etenkin katosta :S

Nyt se on melkoisen valmis. Olen ihan huoletta yhdistellyt mustavalkoista ja pastellisävyjä, kultaa ja hopeaa. Rajattomasti. Kerännyt vähän niinkuin kaiken ylimääräisen ja toivonut, että niistä saa jotain yhteensopivaa ;)

AFTER

Te huomaatte runsaan taulujen määrän... Mullahan on aina ollut pikkuprobleema mieheni taulujen kanssa. Se kun on keräillyt niitä suurella rakkaudella ja minä tykkään tasan yhdestä. Sorry. Yhdestä. (Ja toki myös tosta vasemmassa yläkulmassa sijaitsevasta Stockholm-akvarellista, joka me ostettiin ekoilla Tukholman treffeillä yhdessä <3) Ratkaisin probleeman lykkäämällä kaikki taulut tänne. Ja ne jopa tuo ihan kivasti ilmettä.

Koska tämä on myös vierashuone, toimii sohvana kaksi runkopatjasänkyä. Vieraiden hyvä nukkua, meidän ihan loistava löhöillä TV:n ääressä. Voi sijoittaa miten vain. Tyynyt ja peitot on Ikeasta.

Löhöilyhuone on ihanan suojassa; piilossa kadulta toisin kuin yläkerta, jonka suurista ikkunoista näkee helposti suoraan sisään. Koska huoneessa on myös suuri lattiapinta-ala, on se mulle mahtava (zumba-)treenihuone. Ikkunoihin on tilattu kunnon pimennys-laskosverhot, jotta huoneen saa iltaisin täysin pimeäksi.

Ruusut sopivat hyvin teemaan, sillä etenkin kesällä ikkunat lähes peittyvät ruusuköynnöksien alle.

TV-huone kun on niin kai se on itse telkkukin näytettävä. Vaikka johdot ovatkin vielä ihan miten sattuu. Pitäisi siis virittää johdot paneleiden koloihin. TV-boksit ja soittimet on sijoiteltu hyllylle telkun päälle pois lasten ulottuvista ja telkun alle on tulossa vielä joku sellainen kovaäänisenä toimiva paneli. Kaiutin. Ja kkunoihin tosiaan ne verhot, jottei telkkuun heijastu kaikki valot.

Takkapuille olen kääntänyt vanhan Ikean pöydän telineeksi. Yrittäny käyttää kaiken vanhan käytettävissäolevan ;)

Juu ja takkakin täällä tosiaan on. Se pitäisi vielä maalata... Itse olen koko ajan ajatellut jotain toista valkoisen sävyä kuin seinä. Eli valkoiseksi sekin, lukuunottamatta kivitasoja ja mustia osia. Mitäs te tekisitte? Miten maalaisitte takan vai maalaisitteko?

Se oli sellanen! Eiköhän näitä nyt ala tulemaan :))

Kommentit (618)

Wilhelmiina

Voi ihana huone, minä viihtyisin tv:tä katsellen kyllä vaikka kuinka kauan. Taulut ovat kivat ja nyt sait ne tänne yhteen huoneeseen. Tavallaan rakkaat asiat yhdessä paikassa, muistot ne on sitä kodin elämää :)
Mukavaa viikkoa !

Nunt

Ranteeni vinkaisi sympatiakivusta :D Sain jännetuppitulehduksen kun maalasin samanlaisen paneelihelvetin.

Pisteet oksalakan käytöstä. Meidän olkkarissa entiset omistajat tekivät pintarempan ajatuksella "kuka sitä oksalakkaa viittii läträtä". Ne ruskeat läiskät ovat vähemmän kaunista katsottavaa... Ehkä me jossain vaiheessa hiotaan vanha maali pois ja pistetään uusi päälle (yyh).

Jenni Little Stream

Ohoi, ihan mahtava saaristolaishuone! Täytyy myöntää, että pitkään panelointi oli mun mielestä ihan kirosana, mutta nykyään myönnän. että valkoiseksi maalattu panelointi on JUST omiaan tietynlaisiin tiloihin, taloihin ja ympäristöihin. Taulukollaasi on parhaimmillaan noin, kun ne on kaikki ihan erilaisia. Todella hyvältä näyttää! Siellä kelpaa oleilla varmasti :)

Penni

Ihanalta näyttää. Minkä valmistajan tuo teidän lattia on? Eikös se tammea ollut? Meillä lattian valinta pikapikaa ajankohtaista, siksi kysyn :-)

Linda

Mulla on vastaava mäntypaneelihelvetti keittiön katossa... pitäisi jotenkin saada kalenterista varattua maalausaika. Tämä postaus muistutti taas, miksi sopiva aika tulee löytää MAHDOLLISIMMAN PIAN. :)

I May Say

After on kivempi :)

Mulla on kehitysehdotus.. (Joo, tiedän ettei kuulu mulle, mutta kirjoitanpa siitä huolimatta): Noille patjoille voi jossain vaiheessa hankkia paksummat peitot + niille pussilakanat (ja "pedata" ne samalla tavalla kuin nykyiset pedit) sekä ostaa helmalakanat.

Kivannäköistä joka tapauksessa.

Ja mitä takkaan tulee, se on mun mielestä aika kiva noinkin. Mutta valkoisena ehkä himpun verran freesimpi. Onneksi ei tarvitse päättää :))

Tuatara

Himppasen muuttunut.. :o Hieno on lopputulos. Valkoista maalia tai rappausta vaan takan reunaan, niin tulee tosi hyvä. Ihana, että on vapaatakin tilaa, mahtuu O&A leikkimään hyvin silloin kun et Zumbaa.

Siru

Itse ehdottomasti maalaisin takan valkoiseksi! Senhän voisi joko vain maalata tai sitten muuttaa pinta lisäksi sileäksi niin, ettei tiilipinta edes näy (itse tehtiin niin ja hyvä tulos tuli!).

Säästittekö mitään noista vanhoista huonekaluista, jotka tilassa oli? Katselin heti, että mm. kuvassa vasemmalla oleva lipasto olisi ihana, jos se kokisi pienen muodomuutoksen.. ehkä jopa kulmakaapista ja sohvapöydästäkin olisi saanut hyvät kalut vielä, jos ne olisi hionut ja maalannut eri väriseksi?!

Anna

Hih, mä ihmettelin monen kuvan ajan tota teidän kissataulua, kun se mun likaisessa pikku mielessä muistutti en-nyt-sano-mitä.
Mutta joo, maalattiin mun veljen hyvin saman näköinen takka valkeaksi ja hyvä tuli, mutta pohjustaa (siis putsata ja rapsuttaa) piti kyllä kunnolla. Hauska seurata näitä muutoksia kun tuo teidän lähtökohta oli aika hurja. Vaikkakin omalla tavallaan hyvin tyylipuhdas...

-

Ei kannata aivan tavallisella maalilla vetäistä takan pintaa vaan ennemminkin jonkinlaisella sisustuslaastilla/-rappauksella. Pinnasta tulee paremman näköinen. Olennimittäin nähnyt yhden valkeaksi maalatun punatiilitakan, ja se EI näyttänyt hyvältä...

Ja toisaalta, onko sitä edes pakko käsitellä? Meneekö huone sitten jo liian vaaleaksi?

Fanni

Onko Norjassa yleisenä tapana asentaa parketti sivusuuntaan ikkunoihin nähden? Yleensähän laitetaan valoa kohti, eivät näy pontit niin häiritsevästi ja kai se tilassa näyttääkin paremmalta, jotenkin sulavammalta.

Miia

On kyllä kiva huone! Ja muutos on todella suuri! Maalaisin takan valkoiseksi, jos saisin päättää.

Meillä olis odottamassa takkahuone lähes yhtä mittavaa maalausurakkaa, mutta ei ole ollut aikaa. Toivotaan että piakkoin olis. Meillä on muuten just samanlailla nurkassa runkopatjat kulmittain vieraita varten kuin teillä ;-)

Seuraavia huoneita before-after odotellen, mukavaa viikkoa!

Minna

Ihana ja onnistunut muutos :) Takan maalaaminen saattaa olla suhteellisen haastellinen tehtävä, sillä maalilla on ikävä ominaisuus irtoilla tiilen pinnasta, kun se kuumenee ;( Takka on muuten tiilen värisenäkin nätti & retro :)
Seuraavia before-after kuvia odotellessa.... Mukavaa alkavaa viikoa!

Hanna

Hei,

Hienohan tuosta tuli. Aika 70-lukulainen on kyllä talon tunnelma, mutta valkoinen raikastaa kummasti. Takka ehdottomasti valkoiseksi!!

sanni

Hieno muutos ja takka munkin mielestä valkoiseksi. Aika raikkaan fiiliksen sait huoneeseen. Minusta tuo kissanpyllytaulu on ainakin hieno. Miehillä on usein erikoinen maku taulujen suhteen ;) Melkein kerran ostin koko nojatuolin päällisen tuota Ikean kukkakuosia. Onni ehkä etten sittenkään, vaikka kuosi on kyllä ihana. Nyt siellä on niin houkuttelva harmaa ektorpien päällinen, että haluaisin jo sohvankin.

En malta odottaa lisää kuvia.

Bisquits

Tuskinpa talon ostaja saa entisen omistajan huonekalutkin itselleen...? Aika kumma olisi, jos saisi.

Minni

Lueskelen säännöllisesti raikasta blogiasi äitys- ja sisustusjuttujen takia :)

Olemme myös juuri muuttaneet ja tismalleen samaan ratkaisuun päädyin miehen rakkaiden taulujen kanssa. Samaan syssyyn vain kaikki makkarin sivuseinälle. Eivät sitten häiritse joka paikassa :D

Nna

meilläkin on toistaiseksi sänky toimittamassa sohvan virkaa. pitäisi vain päättää, kuinka kauan se on tässä tehtävässään, niin tietäisi, pitäisikö ostaa ennemmin lisää tyynyjä vai uusi sohva :)

vaakakuppi

"Kulmasohva" on mielestäni vähän ankean näköinen. Kannataisi varmaan hankkia ihan kunnon paksut päälliset sänkyihin. Väärässä paikassa säästetty.

Ihmettelin kanssa parketin asettelua, yleensä se laitetaan toisin päin, sivusuuntaan.

Taulut on sekalaisuudessaan aika levottomat. Yhtenäiset kehykset voisi rauhoittaa.

Takka on ihan hirveä, onneksi teette sille jotain.

Riikka

Ihanaa Johanna! Olet aivan loistava sisustaja, pitäiskö sun harkita seuraavaksi Innon houstaamista? ;) Ihanan kekseliäitä ratkaisuja, varsinkin tuo puukori ja sohva. Mua kiinnostaa, oletko virittänyt sängyt jollain kiinnikkeillä yhteen? Muutenhan sinne väliin saattaa pudota kun sängyt erkanevat toisistaan? Mäkin olen ehdottomasti takan vaaleaksi maalaamisen kannalla, ei toi retrotakka oikein iske tai sovi muuten kauniiseen huoneeseen. Täällä odotellaan jo innolla seuraavaa before-after-postausta!

Mukavaa alkanutta viikkoa!

sisa

Hah, olipa negatiivinen kommentti! Etkö keksinyt mitään positiivista sanottavaa?

Olen kyllä samaa mieltä päällisteen suhteen, paksummat olisivat varmasti käytössäkin kivemmat esteettisen puolen lisäksi. Tuo taulurypäs taas on mielestäni tosi hauska, ei kaiken tarvitse aina olla niin kliiniä ja tarkkaan harkittua. Tuossa näkyy enemmän persoonaallisuutta ja kivasti sekoittuu vanha uuteen.

kalastajanvaimo

Thanks hyvästä kehitysehdotuksesta :) Peitot ja petaukset tulee varmasti viimeistään silloin kun ekat vieraatkin :))

kalastajanvaimo

Meiltä kysyttiin itseasiassa joistain huonekaluista halutaanko pitää, mutta näitä ei kyllä sit haluttu... En muista oliko just ne kaupankaan... :) PAitsi toi yksi nojatuoli otettiin!

kalastajanvaimo

Hmm... kyllä se on pakko käsitellä ;) Harmaata me ollaan tosiaan kanssa vähän mietitty...

kalastajanvaimo

Sängyissä on oikeastaan todella hyvät patjat -niin runko kuin päällisetkin (ei siis säästetty tässä kohtaa ;)), mutta näyttävät juu kuvissa vähän kulmikkailta kun ei oo mitään peittoja alla. Sisan kanssa samoilla linjoilla, tykkään enemmin epäsäännöllisyydestä ja siitä, ettei kaikki oo just niin harkittua tai trendiä.

Kanerva

Huh, Vaakakupilla taisi olla huono päivä..
Nuo taulut ovat päinvastoin tosi kivoja tulla tavalla sekalaisesta yhdessä! Aina pitää löytyä hieman rosoa, ettei tule liian kliinistä = tylsää. Sitä paitsi "aidot" taulut ovat paljon mielenkiintoisempia kuin pelkät sisustustaulut.
Hieno on!

Ellimelli

Meillä oli samantyyppinen punatiilinen takka. Maalasimme sen pariin kertaan valkoisella pohjamaalilla ja sitten lätkimme Kotikitti-seinätasoitetta pintaan. Näyttää ihan samalta kuin rapattu ja on kestänyt hyvin jo yli viisi vuotta. Oli ihan helppo tehdä itsekin eikä maksa paljon mitään.

Anni

Onpa hyvä, että kaikki eivät asenna lattiaa sokeasti "sillä tavoin kuin kuuluisi". Noin asennettuna lattia antaa luontevaa syvyyttä huoneelle. Laudat poikittain rikkoisivat huoneen linjakkuuden. Mukavan kodikas huone, tehty elämää ja käyttöä varten.

Elina

Moikka! Ekaa kertaa uskaltaudun kommentoimaan. :D Meillä laitettiin samanlailla sängyt tuollai sohvaksi ja niihin saa kivasti muhkeutta kun laittaa sinne vieraspeitot päällipeiton alle. Samalla pääsee yhdestä säilytys ongelmasta eli niistä ylimääräsistä peitoista. :D Mutta aivan ihanalta näyttää, jään kanssa innolla odottamaan muita kuvia muutoksista.

Neely

vaakakuppi hei, ei elämä ole noin vaikeeta...

Pakko sanoa tuosta parketista ja sen "oikeaoppisesta" asettelusta,
ei missään käsittääkseni ole määrätty, että parketti pitäisi asetella poikkipäin...
sekin on vähän, että mistä suunnasta sitä katsoo=). Tämän ko. huoneen kohdalla
on mielestäni tehty juuri oikea ratkaisu, huone näyttäisi tod.näk. pienemmältä, jos parketti
olisi toisin päin... hienon näköistä!
Ja kyllä tosiaan takka kannattaa laittaa valkoiseksi, eikähän siihen mitään tavan seinämaalia
laitetakaan, joka ei kuumaa kestäisi, kyllä siihen löytyy ihan omat aineet... niinkuin tuossa useampikin
ehdotti sitä rappausta tms...

Uusia kuvia odotellessa, upean näköistä tähän mennessä!

Niin ja taulut ovat oikein hyvät noin, onneksi ei aikoihin olekaan ollut enää "pakollista" laittaa yhteen
sopivia kehyksiä;)

Kris

Ihmettelen kovasti tuota parketin suunnan taivastelua, Suomessa parketti menee yleensä oven suuntaisesti (siis ovea kohti tai ovesta poispäin, miten sen nyt haluaa ajatella), mutta mitään yleistä käytäntöä ei ole olemassa. Tätä mieltä oli siis ainakin aikoinaan vuosikausia remonttihommia työkseen tehnyt puolisoni.

Takan päälle on kyllä mahdollista vetää maali, joka ei halkeile pois. Ties millä automaaleilla joku ylempi lukija on omaansa maalaillut :D Mutta itsekin suosittelen kyllä epätasaisempaa antiikkirappausta tms, liian tasainen päällystys tuo ainakin omasta mielestäni (siis huom. omasta mielestäni) tiilipinnan kulmat ei-niin-miellyttävästi esiin. Tosin itse suosin puhtaan tiilipinnan koskemattomuutta ja säilyttäisin varmaan tuonkin, mutta olenkin näissä jutuissa vähän kummallinen. Myös takkaluukkujen/luukun vaihtamisella saa paljon aikaan, tosin se on sitten sitä kosmeettista (ja kallista...) muutosta, jota voi tehdä myöhemminkin. Mietin siis itse vain sitä, että koska tuo luukku on takassa niin syvällä, voisi esimerkiksi kiiltäväreunainen luukku tuoda koko takkaan kummasti uutta ilmettä :)

Oikein onnistunut ja kodikas muutos, ihme että verhotkaan eivät saaneet jäädä ;)

Osapäiväkalastajan avovaimo

Antiikkilaastilla sais kauniin, elävän pinnan, mutta ongelmaksi avotakan kanssa saattaa muodostua noki. On todella vaikea, ellei mahdoton puhdistaa.
Eli lähinnä, että poltatko siinä kynttilöitä kummempia paljon enemmän.
Ennemmin kannattaisi suosia varmaan sileää "ehjää" pintaa.
Valkoinen varmaan keventää kauniisti takan muuhun henkeen sopivaksi.

happy

Nurkka on vähän ahtaan näköinen kun siihen on tungettu "kaikki". Heittäisin pöydän veks. Matto lattialle toisi kodikkuutta, nyt toi on jotenkin paljaan näköinen... Ja takka valkoiseksi.
Mutta muuten on tosi kivan näköistä :)

Sanna-Riikka

Moikka....

Wautseli wau, mikä mojova muutos. Olette paiskineet kyllä kovasti töitä remontin eteen ja hienosti näyttääkin edenneen, hyvä hyvä - before after postaukset on mun lemppareita:) Tauluseinähän on täynnä tunnelmaa, oikein kivoja muistojen palasia:)

Mun kaveri teki antiikkilaasti systeemillä samantyyliseen takkaan sellaisen rosoisen pinnan, kuten siitä siis tuleekin ja sitten laittoi aina muutamina sisustus kiviä vai tiiliksikö niitä nyt voisi kutsua väleihin (kuviakin on mun blogissa, jos tahot käydä katsoos, blogiarkistossa kesäkuu/otsikolla juhannustunnelmia)

Tarmokasta viikkoa ja täällä uusia B/A postauksia ootellaan.

maria

ei tuo takka mikään hirveä ole! voi minun mielestäni aivan hyvin jättää tuollaiseksi. minusta kiva muutos :)

"Helmi"

Paneeliseinä on kyllä kiva, taidanpa harkita meillekin sellaista. Lattia on myös kaunis. Ja tuon ikkunoiden välissä seinällä olevan lampun ottaisin myös. Kissa ja koira-aiheisten taulujeni sekaan sopisi myös tuo "kissanpepputaulu" :) Kehyskeskusteluun sen verran, että minusta kehys pitää valita kuvan mukaan. Minulla jokainen on omanlaisessa kehyksessään. Kehys on osa kokonaisuutta, sopimaton pilaa koko teoksen.

vankavesi

moi

meidän edellisessä kodissa oli takka joka oli muurattu muhkurasta, pulleasta, keltaiseta tiilestä. muurari tasoitti pinnan tasaiseksi sementillä koska siihen ei olisi mikään antiikkilaasti riittänyt, oli monen sentin saumasyvennykset. lopputulos oli siis betonin värinen takka. sitten suihkuttelin sitä vesipullolla viikon verran, ettei kuivu liian nopeasti ja kuivuttua vedin siihen muistaakseni värittömän saunasuojan jolloin siitä ei varissut betonia jos siihen koski. tuli tosi hieno! (anopille selitin, että se keltainen oli IHAN hirveä, jolloin hän kysyi, että onko TÄMÄ sitten kaunis? eli makuasia :) voin laittaa sulle kuvan jos haluat ja jostain löydän.

vankavesi

ja nykyisessä kodissa tuon teidän näköinen takka vedettiin antiikkilaastilla ja siihen saunasuoja päälle. tuli tosi hyvä siitäkin ja kuvia saat halutessasi.

kirpparikeiju

On kyllä ihana muutos! Kodikasta, mutta silti kaunista ja aivan selvästi suunniteltua:)

Sipe

Onpas siinä kodikkaan näköinen löhöhuone! Takkakin olisi kivan näköinen yksinään, mutta ei kyllä mun mielestä sovi yhteen huoneen muun sisustuksen kanssa :D Ite maalaisin kans vaaleaksi.

Vika

Kivan näköistä jälkeä. :) Mä ehkä jättäisin takan vielä tuollaiseksi, voihan sen myöhemminkin maalata jos siltä tuntuu? Mua vähän häiritsee kokovailkoiset huoneet. Makuasia kuitenkin, mutta takaisinhan sitä ei saa punatiiliseksi siitä enää. Ja vaikka kuvat melko kattavat onkin, niin on hankala sanoa miltä huone todellisuudessa näyttää, sopisiko punainen vai valkoinen takka.

Hobgoblin

voisko homma helpottaa, jos hioo vanhan maalin pois vaan oksien kohdalta ja sitten maalaa koko seinän/katon uudelleen. sillä tavalla ei tartte hioa koko seinää. Siinä vaan saa olla tarkkana että on kemiallisestim yhteensopivat maalit vanha ja uusi, ettei ala kuoriutua.

Iida

Yksi aiheeseen kuulumaton kysymys tähän väliin :) Puhuuko lapset (vaikka eihän ainolta vielä mitään esitelmiä kai voi odottaa ;) suomea vai norjaa vai kenties molempia. Kivannäköistä ja mahdottoman kodikasta olet saanut aikaan siellä. Innokkaasti odotan seuraavia muutoskuvia ;))

ansku

Tosi kodikkaan näköinen huone! Itse olen maalannut punatiilitakan valkoiseksi kuumuutta kestävällä maalilla, ja siitä tuli aika kivan ja raikkaan näköinen. Noen saa helposti pois kostealla rätillä ja jos ei lähde, niin vähän pesuainetta mukaan. Maali kesti neljä vuotta, ennen kuin siitä lohkesi pieni pala ihan takkaluukun yläpuolelta. Eli aika hyvin on pärjätty sen kanssa kuitenkin. Innolla lisää kuvia odotellen...

Ruuturouva

Kodikasta ja rentoa, just sopiva tunnelma telkkarihuoneeseen.
Kiva idea laittaa kaikki taulut samalle seinälle! Muutenkin mukavan persoonallinen fiilis.

Koristepinnoitetta minäkin ehdottaisin, miltäköhän näyttäsi ns. mudan (=harmahtavan ruskea) sävy?
Ei nokijäljetkään sitten erottuisi niin hyvin.

kalamuija ja lappilifestyle

Nää norskit niin rakastaa tota mäntyä. Mulle tulee ihan mökkiolo näissä kodeissa.
En edes mökillä tahdo kestää noita ihania mäntypaneeleita jne.
Ja mikä parasta täällä meidän talossa on ihana mäntyinen keittiö!
Seiniä ollaan maalailtu mutta keittiölle ei olla vielä tehty mitään. Siihen alkaa tottumaan.. pelottavaa:)
Mutta ihana muutos! Lisää näitä:)

Nellis

Näyttää kivalle! Itse asiassa tosi hyvälle. :)

Kun täällä on pohdittu lattian asennusta, niin käsittääkseni lattia asennetaan Suomessa yleisesti valon suuntaisesti. Tämä sen takia, koska jos valo tulee ponttiin nähden sivusta, näyttää lattia siltä kuin se aaltoilisi.

Tuulia

Minä laittaisin takan pintaan ohuen kerroksen harmaaseen taittuvaa valkeaa rappausta (maalarinvalkoinen). Harmaaseen taittuva siksi että kirkkaan valkoinen olisi liian kliininen ja liian tumma harmaa imisi kaiken valon tuosta nurkkauksesta. Eikä harmaa siksikään mielestäni ole hyvä että kun takka varmasti joltain osin hieman tummuu savusta käytössä, niin liian harmaa sävy saa koko takan näyttämään likaiselta. Kun taas riittävän vaaleassa pinnassa savun tummentavat kohdat vaan näyttävät kivalta.

Marya

Hei,

Pakko kommentoida tähän parketin suunta -keskusteluun: Juu, uudiskohteissa asennetaan parketin pontti valon suuntaisesti. Mutta suunnatkaapa tässä kohteessa katseenne kattoon... Aivan, pontti onkin asennettu OIKEIN eli samansuuntaisesti kuin kattopaneelit. Olisipa levottoman näköistä jos katto "kulkisi" eri suuntaan kuin lattia!

Ja kaunista tuli pelkästään maalaamalla koko mäntyhel*etti :) Siis täydet pisteet Johanna & co:lle!

Ja takkaan ehdottaisin sitä harmaata, sopivan vaaleata sellaista. Kontrastiksi.

NiinaK

Huoneesta tuli kaunis ja iso peukku tauluista! Meillä odottelee taulukasa olohuoneen nurkassa sitä päivää, kun uskallan rikkoa hiljattain tapetoidun seinän rauhan. Runkopatjasängyt telkun katselun löhöpaikkana on hyvä idea ja helposti vaihdettavat peittopääliset näpsäkät napata pesuun. Kivan kevytrunkoinen sohvapöytä muuten. :)

Katja

Upea muutos! Valkoinen maali tekee ihmeitä :) Takan käsittelin myös jollain tavalla, valkoiseksi tai harmaaksi.

Minna

Täällä on nyt useampikin Minna, mutta ei kai se haittaa. ;) Oikein kaunis ja kotoisa oleskeluhuone. Takan "tuunaus" varmasti vielä lisää viihtyisyyttä, vuoristomökillä oli tuollainen takka ennen ja se itse asiassa purettiin ja tehtiin uusi valkoinen takka. Koko mökki näyttää ihan erilaiselta nyt. Mutta melkoinen urakka on varmasti takan maalaamisessa.

Viivu

Oi nää on niin ihania nää ennen ja jälkeen postaukset <3

Innolla odotan jo seuraavaa. Kivalta näyttää!

Reetta

Aika hyvin kyllä ilme aina muuttuu kun vähän remppaillee :) Tosi tyylikäs ja viihtyisä. Mahtava idea on tuo että runkopatjat toimittaa löhösohvan roolia. Telkkaria ei voisi olla mukavampi katsoa :)

Kati

Takka ois paremman näkönen valkosena, mutta ehkä juuri tuon noen takia käytännöllisempi harmaana ;)
Ja vastaus auttoi aivan hirviästi..
Mutta mahtaa olla markkinoilla jotain millä sen valkoisen pinnan sais käsiteltyä helpommin puhtaana pidettäväksi.

Tosi veikiä tuo kissa taulu,,,töllötin kans aika kauan. Onneks oli yks kuva lähempääkin :D

katz NYC

Kivan nakoinen family room siita tuli. Valkoiset lautapaneelit on tosi kivan nakoiset. Meilla kanssa kaksi punatiilitakkaa ja olen kohta kolme vuotta yrittanyt saada miehelta lupaa maalata edes toinen niista valkoiseksi. Mutta ei... viela.

keisarin uudet vaatteet

Tässä taitaa vähän olla kyse otsikkoni asiasta..ei nää Johannan "sisustukset" mitään mullistavia ole mut kaikki vaan huokailee että ihanaa! Riviera Maisonin kello on täysin eri oopperasta kuin koko muu koti ja kellarihuone niin kotikutoinen laatikkomaisine patjoineen ja mauttomine tauluineen. Sisustamisesta voi puhua kun katsoo vaikkapa Kaunis pieni elämä - tai House of Philia blogistien kotia.

Sekin otti silmään kahden pienen lapsen kanssa ettei keittiössä ole pöytää, uskallatko jättää vauvan syöttötuoliin ruokailutilaan kun lähdet hakemaan keittiöstä jotain?

Minni

Ihan vain lukijana alkoi tämä kommentti ärsyttää. Kyllähän varmasti sisustuksesta voi puhua aina kun on kyse sisutamisesta, vai? Ja eiköhän tämän blogin kirjoittaja olekin tähdännyt kotikutoisuuteen.

Ja tuo pöydättömyyskysymys on aivan naurettava yritys arvostella sinulle tuntemattoman henkilön tapaa hoitaa omia lapsiaan. Oman elämäsi pienuus paistaa hienosti läpi tekstistäsi :)

annu

Todella onnistunut muutos. Ihanan rento tv-huone =). Pidän.
Meillä remppamies rappasi tumman takan ja sen ilme muuttui tyystin. Rappaamalla tulee sellainen kivan röpöliäinen pinta.

keisarin uudet vaatteet

Tuttu tai tuntematon, aika mittavissa määrin blogin pitäjä täällä elämäänsä avaa, myös lasten ja niiden hoidon osalta. Kysymys ei millään lailla "valitettavasti" korreloi oman elämäni kokoon. :)

annukka

Me rapattiin meidän leivinuuni (mikä oli tollanen samanlainen punatiilinen) antiikkilaastilla. Tuli maksamaan yhteensä koko rappaus noin 50 euroa, siis materiaalit. Siis mies teki itse työn, kun on noita rappauksia työn puolesta tehnyt. Nyt ollkarin takka odottaa samaa käsittelyä.

summer

sitä saa mitä tilaa. Vaikka J joskus sanoi tyyliin, ettei henk.koht. asioista täällä kirjoittele, niin toinen käsi ei tiedä mitä toinen tekee eli kovin avoin hän on koko elämänsä suhteen. Sitä aina mietin mitä julkisuudenkaipuuta ihmisillä on kun lapset tuodaan blogiin, he kun eivät valitettavasti voi itse päättää haluavatko pärstänsä tuhansien ihmisten töllisteltäväksi ja arvosteltavaksi, vaan ovat puolustuskyvyttömiä. Itse en kuuna päinä näyttäisi edes omaa naamaani netissä saati perhettäni ja kotiani. Jos ihan kaiken näyttää ja esittelee saa niitä selkään puukottajia aivan varmasti ja sille ei voi mitäään ellei ota vaan salasanallista blogia tai hyväksy kaikkia kommentteja. Tuota jaakaustakin eipäs-juupas on käyty kun joku ei lahkoon kuulumaton ei ylistäkään maasta taivaaseen kaikkea mitä haluat.

kalastajanvaimo

Heippis :) Olen aina täällä blogissa esitellyt omia juttujani ja tyyliäni enkä tietaäkseni koskaan väittänyt tai kuvitellut olevani mikään mestarisisustaja tai edes mitenkään ihmeellisen kiinnostunut sisustuksesta. Mut kiitti nyt kuitenkin kun viitsit tulla sanomaan...

kalastajanvaimo

Näin on, kaikenlaisia kommentteja mahtuu joukkoon :) (Taidan ihan max kaksi kommenttia olla joutunut poistamaan Indiedaysin aikana) Veikkaan vaan, että suurin osa saa enemmän iloa positiivista komenteista ihan itsekin...?

Mirja

Kivasti olet onnistunut luomaan lököttelyhuoneeseen rennon ja kodikkaan fiiliksen. Hienoo! :)

Susu

Myös tota parketin suuntaa ihmettelin, yläkerrassa on kattopaneelit valon suuntaan ja parketti ei. Pikkasen levottomalle ainakin kuvassa näyttää, voi tietysti livenä olla ei niin silmiinpistävä.

Cypres

Minusta tuohon huoneeseen sopii, että parketti on asennettu samaan suuntaan katon kanssa. Sen sijaan minua ihmetyttää, kun olohuoneessa parketti on asennettu erisuuntaan kuin katto.

ninnii

Moi! Teillä on kyllä aivan mielettömän hieno koti ja oot aivan mielettömän lahjakas ton sisustamisen suhteen :)

annika

HEIPPA <3 kivasti olit saanut nuo taulut kollaasiin seinälle. Ryhmänä ne varmasti sopivat silmälle kuin silmälle vaikkei ne mitenkään kovin mieluisia kaikki olekkaan :) Näistä huonoista palautteista tuli mieleen että mulle ainakin sisustaminen on sitä että teen kodistani oman näköiseni yhdistelmän, ja näyttää siltä että siihen sinäkin Johanna olet pyrkinyt. Siksi mun mielestäni kukaan ei voi tulla sanomaan että mikä on sisustamista ja mikä ei!

it-Els

TosiKiva nähdä näitä muutoskohteita ! Niin niin nättiä ! :)) Minulla on myös tuollainen Ikean pöytä varastossa piilossa ja olen myös miettinyt, että mitähän kummaa sille tekisin ..pois kun ei sais heittää mitään ..eli k i i t o o s vinkistä !

...niin Ja onhan se myös niin, että 'sitä saa, mitä näkee' ...tulen sivustollesi inspiroituakseni, en etsiäkseni virheitä, mikäli joku asia ei 'nappaa', niin minäpä en ylläri pylläri = klikkaa sitä kohdetta... eli ajattelen ennenkuin klikkaan ;D
Netissä/fb:ssä pelotellaan kovasti lasten kuvien julkaisemisesta, joka tietysti on ihan ymmärrettävää ja asiaan täytyy suhtautua tietysti tietyllä varovaisuudella...mutta niin ...taitaa kuitenkin olla myös niin, että nämä 'sairaat' hakevat valitettavasti kohteensa paljon, paljon lähempää...ja mikäli nyt puollustuskyvyttömiä lapsia täytyy lähteä arvotelemaan, niin 'kukkuuu' siihenkin ip-osoitteeseen....:(

Kaunista muutoksien jatkoa toivotellen!

Melli

summer...not so summerish

Muistaakseni olet ilmoittanut siirtyväsi jo takavasemmalle. Kiitos ja tervemenoa! Ihmetyttää kovin hinkusi tuoda itseäsi esille..."Itse en kuuna..." Hei, oikeesti ketä kiinnostaa! Hanki elämääsi jotain mistä saat iloa. Älä ihmeessä roiku blogissa joka saa sinut niin kateelliseksi ja ärtyneeksi.

Kiitos Johanna hauskasta kotikutoisesta blogistasi <3! Pidän edelleen kahvi- ja lukuhetkiä teidän perheen arkea seuratessa, vaikka harvemmin ehdin kommentoida.

Melli =)

Summer

Lähinnä mua naurattaa tän kirjoittajan pohjaton ihailun kaipuu. Se on lyhyesti sanottuna huvittavaa. Ja kommentit luen, koska en voi käsittää miten kansa alistuu palvomaan kirjoittajan tarpeita.

zarri

Voihan keisarin uudet vaatteet! Kyllä Kaunis pieni elämä-blogista näkeekin että kirjoittaja on ammattisisustaja: Missään ei ole tarttumapintaa vaan kaikki on kuin kiiltokuvassa, vailla elämän jälkiä. Henk.koht. katson mieluummin hiukan rispaantunutta nurkkaa tai sisustukseen muka sopimatonta esinettä, jos se vaan tuo tilaan jotain, jotain elävää. Olen pahoillani Kaunis pieni elämä, kodissasi on hienoa mutta näyttää siltä ettei siellä asu kukaan vaan seuraavaksi on tulossa asunto-esittelijä. Johanna, olette saanut kodista ihmeitä aikaan. Ennen-kuvat aiheutti lähinnä puistatuksia, mutta nyt siellä on kodikasta, arksien kaunista. Tykkään!

Petra

Rapatkaa se takaa :) Voi halutessa tehdä joko tasaisen tai jotain kuvioita ("epätasaisuusjälkiä").
Onnea uuteen kotiin!

Meri

Moi!:) Kivalta näyttää teillä siellä, just ihanan persoonallisen ja kodikkaan näköistä! Takka voisi olla sievän näköinen valkoisena. Innolla jään odottamaan lisää muutoskuvia!! Niin ja onnea uuteen teidän näköiseen kotiin!:))

Heinis

Suloinen huone <3 Mutta itse en tykkää, että taulut alkavat ylhäältä seinärajasta ja ovat noin ns. "rivissä", vaikka tietynlaisista tauluröykkiöistä tykkäänkin.
Tulette viettämään siellä varmasti ihania iltoja! Takka = sydän.

Paula

Nyt on pakko kysya, etta mika pohjaton ihailun kaipuu? Ei Johannan tekstista (objektiivisesti luettuna) sellainen paista lapi yhtaan enempaa kuin kenenkaan muunkaan esim. Indiedaysiin blogia kirjoittavan. Kai tuolla logiikalla voisi syyttaa sairaalloisesta narsismista jokaista, joka ikina on vapaaehtoisesti paattanyt elamaansa blogissa esitella. Ethan sa voi Johannaa syyttaa siita etta ihmiset antavat hanelle positiivista palautetta? Taytyy ihailla miten paljon joillakin ihmisilla riittaa aikaa ja energiaa seurata blogia kommentteineen, joka ilmeisestikin vaan arsyttaa...et itse summer huomaa, kuinka kommenttiesi rivien valista kurkkii vain ja ainoastaan yksi vihertavanaamainen luonteenpiirre.

Johanna tosi kiva nahda naita ennen/jalkeen kuvia, please keep them coming :) Voin vain kuvitella ton maalausurakan mutta lopputulos on sit hyvannakoinen, ei oo kylla valkoisten seinien voittanutta :) Tosi kotoinen ja miellyttava tunnelma kuvissa, kivan puutarhamaiselta nayttaa jo nyt, voin vain kuvitella milta sitten ikkunat ruusujen peitossa! Makin haaveilen tuontyyppisesta tilasta johon saisi taulukollaasin (sama pulma eli tauluja kertynyt vahan sielta sun taalta), mutta meidan olkkarissa on talla hetkella liian minimalistiset tunnelmat, etta sellainen sopisi...no ehka viela joskus :) Taalta lahtee aani valkoiselle takalle, mutta ei tuo punainenkaan pahan nakoinen ole. Mielenkiinnolla odotan lisaa sisustuskuvia!

Huida

Muutos on hyvä, aivan erinäköistä saa "pienellä" vaivalla, aina ei tarvitse kaataa seiniä ja ostaa kaikkea uutena. Kodissa pitääkin näkyä persoonallisuus ja eletty elämä. Pidän toisaalta Kaunis Pieni Elämä-blogistakin, vaikka siitä näkee, ettei ole puutetta rahasta,mutta eihän se aina tarkoita sitä, että rahalla saa tyylitajun, mitä taas Annella on. Molemmat kodit ovat omalla tavallaan todella kauniita ja harmoonisia.

Henna

Hei Johanna!

Itse en maalaisi takkaa, vaan rappaisin sen vaaleaksi, koska se luo erilaisen pinnoitteen.

Sanni

Sananvapaudestahan blogeissakin on kysymys. Mitä ihmettä joku moralisoi toisten tapaa näyttää naamaansa tai kotiaan netissä. Se on jokaisen oma valinta ja kaikille blogeille on oma lukijakuntansa. Luuleko arvon Summer, että Johanna tai minä ihan tyhmyyttämme esittelemme lapsia tai kotiamme netissä. Kyse on täysin harkitusta, modernista ja kanssaihmisten hyväksymästä tavasta elää ja ilmaista nykymaailmassa. Internet on osaa kulttuuria ja kulttuurillista ilmaisua. Vuosia sittenjoku kylän pahansuopa ämmä varmasti rääkkyi kyläkaupan tiskillä, että "minä en kyllä ala puhelimessa asioitani kenellekään puhumaan ja vähän miettisin kannattaako sitä televisiota olla hankkimassa, pröystäilyä ja huomionhakuisuutta jne...!"

Ja tottakai ihmiset yleensä ovat taipuvaisia jättämään positiivisia kommentteja. En ole koskaan ajatellut Johannan olevan kehujen perässä. Hyvänen aika sentään. Puurot ja vellit on nyt sekaisin.

Jumppis-Tiina

Moi, onpas tehty nättiä :)
En maalaisi takkaa ollenkaan; tiilet on kauniit. Meinasin mökillä pensselöidä nätin tiilimuurin muodikkaasti raikkaan valkoiseksi, mutta onneksi en kuitenkaan. Tiilet ja se laastisauma on oikeastaan aika kivannäköinen:)

Piritta

Ihanan kodikasta! Ja se syntyy siitä ettei ole pistetty kaikkea uusiksi. Lisää kuvia kiitos!

Vilma

Uskallatko jattaa vauvan syottotuoliin, kun lahdet hakemaan keittiosta jotain????? Voi herranjumala mika kommentti!!!!!!!!!!!!!!!!!! Tassa taasen yksi tollo, joka ei ole opmaa keittiota pidemmalla maailmassa kaynyt. Taitaa olla Pohjoismaat joidenkin muiden harvojen ohella sellaisia maita, joissa poyta edes mahtuu keittioon. Erillinen ruokailutila loytyy esim. suurimmasta osasta Brittikoteja. Keittioon EI MAHDU poytaa. Tiedatkos, etta sen lasen saa koytettya nykyaan niihin syottotuoleihin, ettei ne niista ihan suin pain sukkelaan putoa. Ja kuule, jos putoaakin, niin sepa ei taida sinulle kuulua yhtaan. Tavastani poiketen oli aivan pakko karjaista taalta. Minua oksettaa tuollaiset ihmiset, joilla ei ole muuta tekemista elamassaan, kun tahallaan aiheuttaa mielipahaa toiselle. Ainoa mauton asia olet sina ja turhautunut olosi.

Kanerva

Tosiaan hämmästyin kun nyt illalla tulin vilkaisemaan tämän blogin uusimpia kommentteja eilisen jälkeen. Jälleen pari kateellista akkaa olivat onnistuneet muuttamaan keskustelun sävyn todella ikäväksi.
Toki kaikilla saa olla omat mielipiteensä (myös eriävät) ja näkemyksensä esim. sisustamisesta, mutta näiden naisten kommenttien sävy oli yksinkertaisesti pahansuopa ja katellinen, vaikka tuskin he ikimaailmassa sitä itse pystyvät myöntämään.
Faktahan on, että tämän blogin pitäjä on hyvin kaunis nainen, joka vielä vaikuttaa olevan melko tyytyväinen elämäänsä. Se jo riittää saamaan monen naisen raivosta sekaisin. Melkein pystyn näkemään näiden Summerin ja Keisarin uudet vaatteet - tyyppisten naisten raapustelevan myrkyllisiä vastauksiaan (vedotaan muka lasten etuun, hah naurettavaa!) onnettomina, kateellisina ja ankeina... Sääliksi käy, melkein.

Kaisa

Mukavalta ja kodikkaalta teillä näyttää! Vaikeampi juttu tuo takan maalauksen pohtiminen, näyttää todella kivalta noinkin. Ehkä väriä pitää miettiä sitä kautta, että onko huoneessa tumma ja vaalea eri seinillä balanssissa tai jotain sinnepäin. Vanhempani maalasivat aikoinaan tummasta tiilestä tehdyn takan valkoiseksi. Vaalea sävy kevensi muuten hämärää huonetta hienosti. Takkaa poltettaessa tulisijan yläpuoli on tummunut, mutta se näyttää oikeastaan ihan kivalta "ajan patinalta".

Helena

Ihania nää ennen-jälkeen kuvat! Tosi suuren muutoksen saa aikaan pintaremontilla. (En tajua noiden ed. asukkaiden makua...)

Mä maalaisin tai rappaisin takan varmaan vaaleanruskeaksi ja koristelisin vaaleilla luonnonkivillä. Rappaukseenkin voisi ehkä kiinnittää pari simpukkaa tai keraamista lehteä tai jotain.

helena

Mitä sitten jos joidenkin mielestä kaikki on "ihanaa", kysyn vain mitä sitten? Eihän tässäkään blogissa tarvitse vierailla, jos
ei tykkää, jos on "vääränlaista sisustamista". Eikö maailmassa ole kyllä paljon pahaa, ettei tietentahtoen enää kylvetä eripuraa. Eikö esim. nimimerkeillä "keisarin uudet vaatteet " ja "summer" ole muuta tekemistä, onko kivaa kirjoitella ikävyyksiä. Mainitut ns. oikeat sisustusblogit on kyllä täynnä kalliilla rahalla tehtyjä sisustuksia, seuraan niitä myös itse ja
kyllä sieltä takaa paljastuu reipas rahankäyttö. Onko niin ettei vähävarainen, säästäväinen tai vaikka työtön voi "sisustaa".
Onko oikeaa sisustamista vain se, että kaikki on samalla kaavalla tehtyjä, tietynmerkkisiä ja laatuisia tavaroita täynnä?
Minusta on kiva seurata Johannan blogia, se antaa aina hyvää mieltä. Ja vaikka olisinkin eri mieltä jostain ei sitä tarvitse
ilkeyksiin piilottaa. Hyvää syksynjatkoa vain Norjaan.

Tanja

Ihanan rento tunnelma, maalilla saa ihmeitä aikaan.
Takan maalaus viimeistelee tilan, väriksi sopisi vaalea beige/hiekanvärinen tai vaalea harmaa.

keisarin uudet vaatteet

Heh hauska lukea kun täällä on taas "ammattitaitoisten" diagnosointia kriittisiin kirjoituksiin! Hilpeää kerrassaan, että siis siksi kun Johanna on kaunis ja sisustaa halvalla, olen kitkerän kateellinen? Ihanaa! :-)

Nanna

Tykkään tykkään tykkään! Tosi paljon! Ihan parasta kun kaikki ei ole stailattua ja loppuun asti harkittua, vaan eläminen ja kaikkien tarpeet ovat pääosassa ja loppu sen mukaan.

Me maalattiin vanhoja palomuureja ihan vaan perusvalkoisella remonttimaalilla. Alle piti laittaa muutama kerros primer-pohjustusainetta, ettei noki puske läpi ja maali tarttuisi paremmin. Sitten vain maalia päälle!

Pähkinä

Nuo valkoiset paneelit antavat mahtavaa luonnetta tuohon(kin) huoneeseen, kannatti ehdottomasti säilyttää ja maalata! :) Sohvaratkaisu on kätevä, mutta ehkä hieman liikaa neliskanttisen oloinen --> ei näytä minun mieleen vielä tarpeeksi kutsuvalta. Itse lisäisin ilmeen pehmentämiseksi noihin päiväpeittoihin jonkinlaisen vuorin/kääntöpuolen ja sen pitämiseksi paikallaan esimerkiksi muutama pieni nappi tai pistoja langalla (saikohan tästä ajatuksesta oikein kiinni, vaikea selittää). Siis niin, että päiväpeitteestä tulisi muhkeamman näköinen ".)

Takan saattaisin jättää maalaamatta ja lisätä vain paljon esimerkiksi valkoisia kynttilöitä edustalle, toisaalta näyttäisi hyvältä myös valkoisena. Päätyisin kuitenkin luultavasti hiilenharmaaseen --> savun aiheuttama tummuminen ei pistä silmiin ja mustaa tulisi siten käytettyä tasaisesti koko huoneessa, tasapainottaisi ilmettä. Mutta mihin ikinä päädytkin, tulee siitä varmasti kaunista! Tsemppiä remppaan <3

kolmas myös

Kateuskortti pöytään milloin missä tahansa ja älyllisen keskustelun, analysoinnin ja erilaiset mielipiteet voi unohtaa. :-)

sharon

blogi on tarkoitettu niille jotka saavat siitä iloa..miksi ihmeessä nähdä vaivaa pahoittaakseen toisen mielen?..ei jaksa käsittää mikä angsti saa ihmisen siirtymään blogista blogiin vain haukkuakseen?..kiitos sinulle Johanna kun jaksat meitä ilahduttaa..tulen aina hyvälle tuulelle sitä lukiessani..

Nanna

Itse asiassa mä olen miettinyt tätä eriävien mielipiteiden esittämistä. Ja kuinka kerrotaan, että asioista täytyy saada olla erimieltä ja niistä sitten keskustella rakentavasti ja hyväksyä ne kaikki mielipiteet.

Menevätkö ihmiset, joilla on tarve eriävään mielipiteeseen, myös ystäviensä kotiin ja arvostelevat niitä ihan vaan hyvän ja antoisan keskustelun vuoksi? Vai siis onko se oikeutettua ainoastaan blogeissa?

Paula

Niin no, jos olisikin kyse ?alyllisesta keskustelusta? tai ?analysoinnista?, eika vaan periaatteellisesta negatiivisuudesta (lahes) kaikkeen miten blogisti sanoo/tekee ja suoranaisen ilkeista kommenteista, joiden tarkoitusta on vaikea ymmartaa...

Kati

Juuri näin..Molemmilla on kaunis koti omalla tavallaan. Ei tässä mikään kilpailu olekaan. Eli en tajua joidenkin vertailuja. Kukin omalla tyylillään ja molempien tapa on hyvä. Tässähän on kysa itselle tärkeitten asioitten jakamisesta. Ja meidän iloks molemmat Kalastajan vaimo ja Kaunis Pieni Elämä haluavat päästää meidät kurkistamaan koteihinsa ja elämäänsä. Ja toivottavasti jatkavat edelleen ettei muutamat aiheuta liikaa mielipahaa.

Kati

Hyvä kommentti!!! Jos noin paljon Summerin ja Keisarin uudet vaatteet ovat ärsyyntyneet tälläsistä blogeista, miks niitä pitää seurata lainkaan? Eikö voi antaa olla, jos ei näemmä muitten niin edes ihtensä takia.

Lettu

Johanna, minusta teillä näyttää just oikeen kivalta siksi, koska teillä on nimenomaan TEIDÄN perheen näköinen koti. Ja nimenomaanhan kerrot nuista "mauttomista" miehesi tauluista, että niillä on hänelle merkitystä. Eikö juuri Kaunis pieni elämä- blogissakin sisustusalan ammattilainen Anne kirjoita, että hänenkin mielestään "mielikuvitus ja perheen oma elämäntarina ovat hienompaa kuin mikään tietty sisustustyyli". Minusta tuon niin hienosti sanottu!

Eikä meilläkään mahdu keittokomeroon ruokapöytää, eikä 1,5-vuotias poika ole kertaakaan tippunut syöttötuolistaan jos olen selkäni kääntänyt. Ja tottakai, kyllähän rakentavaa negatiivista palautetta voi aina antaa, mutta toisten arvostelu on täysin eriasia.

Innolla odotan lisäkuvia kauniista kodistanne! :)

Tara Hound

Maalaisin itse takan luultavasti lämpimän harmaaksi :) Mutta nyt jo tekemäsi muutokset saavat huoneen näyttämään satakertaa paremmalta (ja avarammalta)!

Mari

Maalaa valkoiseksi, EHDOTTOMASTI! Aina voi muulla sisustamisella luoda väriä. Valkoinen on vaan niin kaunis ja valoisa, no okei, onhan sen takassa vhän arka, mut aina voi maala uudestaan.

Unna

Minä miettisin vielä. Antaisin koko talon asettua aloilleen ja sitten pikku hiljaa se takkakin alkaisi jutella sulle ja kertoa minkä värinen haluaa olla. ;-) Se näyttää tavallaan aika makeelta noinkin. Toisaalta taas se erisävy-valkoinen olisi ihana. Ja tuo yllä mainittu lämpimän harmaakin. Näistä kuitenkin sun-erisävy-valkoinen ja tiilenpuna-luonnontila ehkä parhaat huoneen tunnelmaan.

Taulu-kollaasi tosi hyvä ratkaisu sun pulmaan! Näyttää kivalta. Ikean pöytä halkotelineenä mahtava idea. ;-)

Kati

Kivasti sisustettu! Huone näyttää kotoisalta, sellaiselta missä on mukava oleskella oman perheen kesken ja jossa ei tarvitse nipottaa lattialle jääneistä duplorakennelmista. Noihin sänkyihin tosiaan vähän lisäpehmikettä niin kutsuvia ovat nekin. Minäkin ajattelin ehdottaa takan muuttamista valkoiseksi mutta tulin toisiin aatoksiin: kiva se on noinkin. Muistaakseni talo on 1970-luvulta ja tuollaisena takka muistuttaa minusta niistä ajoista. Kun talossa muuten on entrattu yhtä sun toista niin 30 vuoden kuluttua on mukava näyttää takkaa vieraille ja kertoa sen olevan jo niin ja niin vanha. Ruskeana takka tuo myös lämpöä huoneeseen.

maikki

Meillä maalattiin alunperin keltainen tiilitakka. Maalaus on helpoin tapa. Jos rappaa valkoiseksi, ja ei pidäkään on
työläämpää vaihtaa väriä. Maalauksesta on jo 8 vuotta ja hyvin on pysynyt maali valkoisena. Kostealla on helppo pyyhkiä
tahrat pois. Rapattu, varsinkin oikein rouhea kerää enempi pölyä, eikä ole niin mukava nojailla kun sileä pinta. Tilantuntu ja
valoisuus oli parasta mitä uudistus toi mukanaan.

Neely

Täytyy kyllä taas ihmetellä ihmisten halua kritisoida toisia, vedoten milloin mihinkin "epäkohtiin"...
Mielipiteisiin on tietysti jokaisella oikeus, mutta sen voi kertoa myös hieman kohteliaammin.
Eikä mielipiteiden kertominen ole yhtä kuin oikeus arvostella ja lytätä toisen ihmisen tapaa elää elämäänsä...
Toinen haluaa julkaista ja jakaa blogissaan enemmän kuin toinen. Ei se ole kenenkään asia siihen puuttua.
Varsinkaan, kun tässäkin blogissa kaikki on kuitenkin tehty hyvällä maulla.
Johanna; vaikutat fiksulta naiselta, joten osaat varmaan jättää nämä jäkättäjät omaan arvoonsa ja jatkaa
kauniin blogisi pitämistä. Ihaninta siinä on nimenomaan se elämisen maku, mikä näkyy ja tuntuu kaikessa...
ne ammattimaiset sisustusblogit ovat sitten ihan eri tarina. Ei tämän blogin ole varmasti tarkoituskaan olla sellainen.
Sisustat kotiasi todella kauniisti ja tärkeintähän on se miltä se koti teidän mielestä näyttää ja tuntuu, tehän siellä perheenä asutte eikä kukaan muu!
Tsemppiä sinulle!

tuu

Voi elämä...

Takkahuone ei näytä ihanalta, mutta kodikkaalta silti. Ja pitäähän ne miehen taulutkin jonnekin laittaa, kivasti ajateltu. KPE Anne ei varmasti olisi laittanut. mutta se blogi onkin kiiltokuva, tämä taas ihan oikeaa elämää.

Ja "hyvästä mausta", että makunsa kullakin. Itse edustan hiukan niukempaa ja modernimpaa linjaa kuin Johanna, mutta ehdottomasti eläväisempää kuin Anne.

Neely

tuu;
jos viittasit "hyvällä maulla" tuohon minun kommenttiini,
en tarkoittanut sisustusmakua, vaan sitä, että vaikka Johannan sivuilla
on paljon sisältöä perheestä ja kuvia lapsista, niin näiden julkaisussa on
käytetty järkeä... (eli esim. ei ole kuvia lapsista nakuna uimarannalla yms.)
ihan näin selvennyksen vuoksi=)
Muuten, todellakin makunsa kullakin, siitä en puhu kuin omasta puolestani!

emilia

Pitkästä aikaa tulin blogia lukemaan. Kauheasti on talon ilme muuttunut ja edistystä tapahtunut. Minusta nuo on hienoja nuo taulut. Antaa vähän särmää, ettei vaikutelma olis liian valkoinen, kuvastomainen ja kliininen. Lisäksi ne sopii paljon nähneen talon henkeen.
Ja näistä mielipiteistä. Kritiikkiä voi kyllä antaa ihan hyvässäkin hengessä. Kyllä sen huomaa, millon joku on päätä aukomassa ja millon taas kertomassa eriävistä mielipiteistä.

Anne

Hienoa Johanna! Kiitos, kun jaat kuvia meille :)
Paneeleja on täälläkin maalattu joku aika sitten ja se kyllä tekee huoneen aina ihan eri näköiseksi.
Taulut seinällä ovat tosi kivasti laitettu. . Itsekin olen harkinnut meidän taulujen ryhmittelyä seinälle. En vain ole vielä saanut aikaiseksi. :)

Anne
Kaunis pieni elämä blogista

sharon

..luulenpa, että kaunis pieni elämä-blogin annekin ne taulut seinälle laittaa;)..tosin voihan niihin vaihtaa yhtenäisemmät kehykset, JOS haluaa..molemmat blogit kuuluvat suosikkeihini ja aina innolla odotan uutta postausta..lämmin kiitos molemmille..

avocat aix

Thanks for taking the time to talk about this, I feel strongly about it and adore learning extra on this subject. If possible, as you acquire expertise, would you thoughts updating your blog with more info? It is very useful for me.

Android Roms

How is it that just anyone can write a blog and get as popular as this? Its not like youve said anything extremely impressive --more like youve painted a pretty picture about an issue that you know nothing about! I dont want to sound mean, here. But do you truly think that you can get away with adding some quite pictures and not genuinely say anything?

top restaurants in charleston sc

I admire the valuable data you offer in your articles. I will bookmark your weblog and have my kids check up here often. I am very sure they will learn a lot of new things here than anybody else!

trade supplements

This is really efective as pre gym meal I have prolonged energy although I can't stop drinking water prob the cratine but if you find it hard remembering to take all your supplements throughout the day this does it for you.

ArticleRanks

Dude, please tell me that youre heading to write much more. I notice you havent written another blog for a while (Im just catching up myself). Your blog is just too important to be missed. Youve received so very much to say, these knowledge about this subject it would be a shame to see this weblog disappear. The internet needs you, man!

small business financing

Resources these as the one you mentioned here will be extremely useful to myself! I'll publish a hyperlink to this web page on my personalized weblog. I'm positive my site guests will discover that fairly useful.

Holo Launcher Plus 1.1.1

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I have really enjoyed browsing your blog posts. After all I will be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

free android apps

Excellent post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I am impressed! Very helpful info specifically the last part :) I care for such information a lot. I was looking for this particular information for a very long time. Thank you and good luck.

Minesweeper 3D Premium Apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I've truly enjoyed browsing your blog posts. In any case I will be subscribing to your feed and I hope you write again very soon!

heroes call thd apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your weblog and wished to say that I have really enjoyed surfing around your blog posts. After all I'll be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

heroes call thd apk

Excellent post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I'm impressed! Extremely useful info particularly the last part :) I care for such information a lot. I was looking for this certain information for a very long time. Thank you and best of luck.

gjawua

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo I was suggested this web site by my cousin. I'm not sure whether this post is written by him as nobody else know such detailed about my trouble. You are incredible! Thanks! your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimoBest Regards Veronica

Talking Snake APK 1.4

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. In any case I'll be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

Android Phone apps

This is the precise Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to act out out about this topic. You mention so more its nigh tiring to present with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new rotate on a issue thats been cursive virtually for years. Squeamish congest, but enthusiastic!

baju anak bayi

This is the rectify Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to act out out virtually this theme. You request so untold its most tiring to present with you (not that I truly would want?HaHa). You definitely put a new reel on a message thats been shorthand some for life. City hokum, simply large!

izle

Great a single blog site operator triumph blog publish great sharings with this weblog always have fun

scholarships for college students

It¦s actually a great and useful piece of info. I¦m happy you to only shared this
useful info with us. Please stay us informed such as this.
Thanks for sharing.

Ski Safari v1.0.0 Apk Android

I am not sure where you're getting your info, but great topic. I needs to spend some time learning more or understanding more. Thanks for great information I was looking for this Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo for my mission.

Talking Snake APK 1.4

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo I was recommended this blog by my cousin. I am not sure whether this post is written by him as no one else know such detailed about my difficulty. You are incredible! Thanks! your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimoBest Regards Cindy

Talking Snake APK 1.4

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I'm impressed! Extremely useful info particularly the last part :) I care for such info much. I was seeking this certain information for a very long time. Thank you and good luck.

Talking Snake APK 1.4

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. After all I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

Prepaid Widget Pro v1.3.3.1 Ap...

I'm not sure where you're getting your info, but good topic. I needs to spend some time learning much more or understanding more. Thanks for great info I was looking for this Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo for my mission.

3D Names APK 5.0

Excellent post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I'm impressed! Very useful information specially the last part :) I care for such info much. I was looking for this particular information for a very long time. Thank you and best of luck.

Prepaid Widget Pro v1.3.3.1 Ap...

Wow, marvelous blog layout! How long have you been blogging for? you made blogging look easy. The overall look of your site is magnificent, as well as the content!. Thanks For Your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo .

untue

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo I was recommended this web site by my cousin. I am not sure whether this post is written by him as no one else know such detailed about my trouble. You're incredible! Thanks! your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimoBest Regards Shane

Temple Run Brave Disney apk

Nice post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I am impressed! Very useful information specially the last part :) I care for such info a lot. I was looking for this certain information for a long time. Thank you and good luck.

free games for kids

I believe one of your ads triggered my internet browser to resize, you might want to put that on your blacklist.

stojaki ekspozycyjne

I usually do not write a ton of responses, however after reading some of the remarks here Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I do have 2 questions for you if you tend not to mind. Could it be simply me or do some of these remarks come across like they are coming from brain dead individuals? :-P And, if you are writing on additional places, I would like to follow everything fresh you have to post. Would you make a list of all of your shared sites like your linkedin profile, Facebook page or twitter feed?

baju anak

Wow, incredible blog layout! How long have you been blogging for? you made blogging look easy. The overall look of your site is great, let alone the content!. Thanks For Your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo .

Android Apps Mediafire

This is the precise Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to essay out out virtually this substance. You remark so such its almost tiring to discourse with you (not that I truly would want?HaHa). You definitely put a new spin on a topic thats been codified nigh for eld. Precise meaninglessness, simply uppercase!

dududukkkkkkk

Nice post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I am impressed! Extremely helpful info particularly the last part :) I care for such info much. I was seeking this particular information for a very long time. Thank you and best of luck.

Android Phone Apps

I am not sure where you are getting your info, but great topic. I needs to spend some time learning more or understanding more. Thanks for great information I was looking for this Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo for my mission.

Android Phone Apps

This is the proper Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to attempt out out virtually this substance. You observe so much its virtually wearying to debate with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new reel on a substance thats been statute nigh for life. Precise nonsense, simply zealous!

grosir perlengkapan bayi

I've been browsing online more than three hours today, yet I never found any interesting article like yours Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. It is pretty worth enough for me. In my view, if all site owners and bloggers made good content as you did, the web will be a lot more useful than ever before.

grosir perlengkapan bayi

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I've truly enjoyed surfing around your blog posts. After all I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again very soon!

grosir perlengkapan bayi

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I've truly enjoyed surfing around your blog posts. After all I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again very soon!

grosir perlengkapan bayi

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I've really enjoyed browsing your blog posts. After all I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

baju bayi

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo I was recommended this web site by my cousin. I am not sure whether this post is written by him as no one else know such detailed about my difficulty. You are incredible! Thanks! your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimoBest Regards Lawrence

baju bayi

Excellent post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I am impressed! Very helpful info particularly the last part :) I care for such info much. I was seeking this particular info for a very long time. Thank you and best of luck.

grosir perlengkapan bayi

This is the accurate Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to move out out nigh this theme. You asking so often its nigh effortful to fence with you (not that I rattling would want?HaHa). You definitely put a new aerobatics on a issue thats been inscribed around for geezerhood. Pleasant lug, just major!

baju bayi

Excellent post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I am impressed! Very useful information specifically the last part :) I care for such info a lot. I was seeking this certain information for a very long time. Thank you and good luck.

baju bayi

This is the proper Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to assay out out nigh this theme. You mention so overmuch its virtually exhausting to represent with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new acrobatics on a substance thats been handwritten most for age. Discriminating matter, only enthusiastic!

grosir perlengkapan bayi

This is the exact Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to act out out roughly this issue. You react so overmuch its most debilitating to converse with you (not that I truly would want?HaHa). You definitely put a new stunting on a content thats been backhand almost for life. Discriminating push, only large!

baju bayi

I am not sure where you are getting your information, but great topic. I needs to spend some time learning more or understanding more. Thanks for magnificent information I was looking for this Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo for my mission.

baju bayi murah

I am not sure where you are getting your info, but great topic. I needs to spend some time learning more or understanding more. Thanks for magnificent information I was looking for this Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo for my mission.

baju anak

I'm not sure where you are getting your information, but good topic. I needs to spend some time learning more or understanding more. Thanks for excellent info I was looking for this Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo for my mission.

Anti Theft Alarm apk

I have been surfing online more than 3 hours today, yet I never found any interesting article like yours Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. It's pretty worth enough for me. In my opinion, if all site owners and bloggers made good content as you did, the web will be much more useful than ever before.

android apps

I am not sure where you're getting your information, but good topic. I needs to spend some time learning more or understanding more. Thanks for excellent information I was looking for this Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo for my mission.

baju bayi

I am not sure where you are getting your information, but good topic. I needs to spend some time learning more or understanding more. Thanks for magnificent info I was looking for this Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo for my mission.

shutterfolio for shutterfly apk

This is the rectify Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to assay out out near this subject. You attending so often its nearly exhausting to present with you (not that I really would want?HaHa). You definitely put a new prolong on a message thats been handwritten most for geezerhood. City matter, but outstanding!

thousand android apps

This is the proper Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to act out out most this content. You notice so overmuch its nigh exhausting to reason with you (not that I rattling would want?HaHa). You definitely put a new reel on a substance thats been handwritten virtually for years. Respectable sundries, only uppercase!

download apk droid

This is the exact Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo blog for anyone who wants to attempt out out about this subject. You mention so overmuch its nearly exhausting to debate with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new revolve on a theme thats been printed about for life. Metropolis force, just outstanding!

thousand android apps

This is the punish Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo blog for anyone who wants to act out out active this issue. You mark so overmuch its nearly wearying to fence with you (not that I really would want?HaHa). You definitely put a new acrobatics on a message thats been statute almost for geezerhood. Prissy sundry, but major!

apk file android

This is the penalize Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to assay out out active this content. You mention so more its near exhausting to fence with you (not that I rattling would want?HaHa). You definitely put a new rotate on a subject thats been backhand around for period. Squeamish sundry, simply extraordinary!

download apk droid

This is the exact Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to essay out out around this content. You respond so untold its near tiring to represent with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new stunting on a theme thats been longhand nigh for geezerhood. Nice stuff, just uppercase!

thousand android apps

This is the punish Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo blog for anyone who wants to attempt out out virtually this issue. You react so much its most wearying to debate with you (not that I truly would want?HaHa). You definitely put a new twirl on a issue thats been backhand roughly for years. Fastidious squeeze, just eager!

Android Market

This is the right Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to attempt out out roughly this content. You remark so some its virtually effortful to argue with you (not that I truly would want?HaHa). You definitely put a new whirl on a content thats been transcribed about for life. Discriminating block, only outstanding!

android apps

This is the punish Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo blog for anyone who wants to assay out out active this matter. You observe so such its nigh exhausting to reason with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new revolve on a message thats been graphical around for life. Overnice stuff, just high!

criminalbackgroundchecked.com/

ther have been tons of outdoor decors out there on that the local
hardware conversely we always use outdoor decors
coming from recyclable materials

android apps

This is the reverse Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo blog for anyone who wants to attempt out out most this matter. You react so some its virtually wearing to fence with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new stunting on a message thats been holographic around for geezerhood. Overnice sundry, only large!

Temple Run Brave Disney apk

This is the reverse Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to move out out nearly this substance. You mark so some its near wearying to discourse with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new whirl on a subject thats been transcribed almost for life. Pleasant foul, only great!

Temple Run Brave Disney apk

I have been browsing online more than 3 hours today, yet I never found any interesting article like yours Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. It is pretty worth enough for me. In my view, if all web owners and bloggers made good content as you did, the web will be much more useful than ever before.

Temple Run Brave Disney apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I've really enjoyed browsing your blog posts. After all I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

android apps

This is the accurate Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to seek out out virtually this content. You respond so much its nigh wearing to reason with you (not that I rattling would want?HaHa). You definitely put a new whirl on a substance thats been holographic around for life. Pleasant poppycock, just extraordinary!

baju bayi

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I've truly enjoyed browsing your blog posts. In any case I'll be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

baju bayi

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I have really enjoyed surfing around your blog posts. After all I'll be subscribing to your rss feed and I hope you write again very soon!

baju bayi

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your weblog and wished to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. In any case I'll be subscribing to your feed and I hope you write again very soon!

baju bayi

Excellent post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I'm impressed! Extremely helpful info specially the last part :) I care for such information much. I was looking for this certain information for a long time. Thank you and good luck.

Draw Race 2 v1.0.5 Apk Android

This is the punish Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to attempt out out about this theme. You notice so more its nigh wearing to present with you (not that I rattling would want?HaHa). You definitely put a new gyrate on a topic thats been scripted active for age. City lug, only enthusiastic!

Lume Apk v0.1 (0.1)

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I'm impressed! Extremely useful info particularly the last part :) I care for such information much. I was looking for this particular information for a very long time. Thank you and best of luck.

dre beats headphones

Thank you for taking this possibility to talk about this, Personally i think strongly over it and I make use of garden greenhouse structures this subject. If at all possible, when you gain data,

Patientia Apk v1.0 (1.0)

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. In any case I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

ssLauncher the Original v1.6.7...

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your weblog and wished to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. After all I'll be subscribing to your feed and I hope you write again very soon!

3D New Year Live Wallpaper v1....

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I am impressed! Very useful information specially the last part :) I care for such info a lot. I was looking for this particular information for a very long time. Thank you and best of luck.

perlengkapan bayi

Wow, awesome blog layout! How long have you been blogging for? you made blogging look easy. The overall look of your web site is excellent, as well as the content!. Thanks For Your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo .

grosir perlengkapan bayi

This is the precise Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo blog for anyone who wants to seek out out active this theme. You asking so more its most wearying to fence with you (not that I rattling would want?HaHa). You definitely put a new reel on a topic thats been codified roughly for eld. Fastidious shove, simply great!

3D New Year Live Wallpaper v1....

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo I was suggested this blog by my cousin. I am not sure whether this post is written by him as no one else know such detailed about my problem. You are incredible! Thanks! your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimoBest Regards Cindy

3D New Year Live Wallpaper v1....

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I've truly enjoyed browsing your blog posts. After all I'll be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

dududukkkkkkk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wished to say that I have truly enjoyed browsing your blog posts. After all I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

visit this page

wooden kitchen cabinets are perfect your your home, that they look excellent and
can be cleaned easily,.

google translate apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wished to say that I have really enjoyed browsing your blog posts. In any case I'll be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

google translate apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo I was recommended this web site by my cousin. I'm not sure whether this post is written by him as nobody else know such detailed about my trouble. You are incredible! Thanks! your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimoBest Regards SchaadAndy

canica apk

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I am impressed! Very helpful information specifically the last part :) I care for such info a lot. I was seeking this certain information for a very long time. Thank you and best of luck.

canica apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I've really enjoyed surfing around your blog posts. After all I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

Trial xtreme Apk

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I am impressed! Very helpful info particularly the last part :) I care for such information much. I was seeking this certain info for a very long time. Thank you and good luck.

Rocket Music Player Premium v1...

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wished to say that I've truly enjoyed browsing your blog posts. In any case I will be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

ROM Manager Premium v5.0.0.8 A...

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I'm impressed! Very useful info specially the last part :) I care for such info a lot. I was seeking this particular info for a long time. Thank you and good luck.

ROM Manager Premium v5.0.0.8 A...

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I'm impressed! Extremely helpful info specially the last part :) I care for such information a lot. I was looking for this particular information for a long time. Thank you and good luck.

ROM Manager Premium v5.0.0.8 A...

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. In any case I will be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

ROM Manager Premium v5.0.0.8 A...

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I've truly enjoyed browsing your blog posts. After all I'll be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

Ringtonium PRO v2.5 Apk Android

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I am impressed! Very useful information specifically the last part :) I care for such info much. I was looking for this certain info for a long time. Thank you and best of luck.

WiFi File Explorer PRO v1.8.0 ...

Nice post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I'm impressed! Extremely helpful information specially the last part :) I care for such info much. I was seeking this certain info for a long time. Thank you and best of luck.

BSPlayer FULL v1.3.127 Apk And...

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wished to say that I've really enjoyed browsing your blog posts. After all I'll be subscribing to your feed and I hope you write again very soon!

BSPlayer FULL v1.3.127 Apk And...

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I'm impressed! Extremely helpful information specifically the last part :) I care for such info much. I was looking for this particular info for a very long time. Thank you and good luck.

Vignette v2012.06.19.4 Apk App

This is the penalise Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to assay out out nigh this substance. You attending so such its near wearying to reason with you (not that I rattling would want?HaHa). You definitely put a new aerobatics on a theme thats been longhand almost for geezerhood. Squeamish sundry, but zealous!

Ringtonium PRO v2.5 Apk Android

Nice post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I'm impressed! Very useful information specially the last part :) I care for such info a lot. I was looking for this particular info for a very long time. Thank you and best of luck.

WiFi File Explorer PRO v1.8.0 ...

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I've truly enjoyed browsing your blog posts. After all I'll be subscribing to your feed and I hope you write again very soon!

Rocket Music Player Premium v1...

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. After all I'll be subscribing to your feed and I hope you write again very soon!

fkawau

This is the exact Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to attempt out out near this subject. You request so overmuch its virtually effortful to contend with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new spin on a topic thats been shorthand roughly for years. Prissy lug, simply extraordinary!

Vignette v2012.06.19.4 Apk App

I've been browsing online more than three hours today, yet I never found any interesting article like yours Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. It is pretty worth enough for me. In my view, if all web owners and bloggers made good content as you did, the web will be much more useful than ever before.

3D Names APK 5.0

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I've really enjoyed surfing around your blog posts. After all I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

Talking Snake APK 1.4

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo I was recommended this web site by my cousin. I am not sure whether this post is written by him as no one else know such detailed about my difficulty. You are incredible! Thanks! your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimoBest Regards Nick

Talking Snake APK 1.4

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wished to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. After all I'll be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

Talking Snake APK 1.4

Nice post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I'm impressed! Very useful information specially the last part :) I care for such information much. I was seeking this certain information for a long time. Thank you and good luck.

Temple Run Brave Disney apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wished to say that I have truly enjoyed browsing your blog posts. After all I'll be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

dududukkkkkkk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I have truly enjoyed browsing your blog posts. In any case I'll be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

Temple Run Brave Disney apk

Excellent post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I am impressed! Very useful information specially the last part :) I care for such information a lot. I was looking for this certain info for a long time. Thank you and good luck.

Temple Run Brave Disney apk

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I'm impressed! Extremely helpful info specially the last part :) I care for such information a lot. I was looking for this certain information for a long time. Thank you and good luck.

Temple Run Brave Disney apk

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I am impressed! Very useful information specifically the last part :) I care for such information a lot. I was seeking this certain info for a long time. Thank you and best of luck.

web design Nairobi

I like the helpful information you provide in your articles. I will bookmark your blog and check again here regularly. I'm quite certain I will learn a lot of new stuff right here! Best of luck for the next!

Temple Run Brave Disney apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I've truly enjoyed browsing your blog posts. In any case I will be subscribing to your feed and I hope you write again very soon!

final fantasy 3 apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your weblog and wished to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. In any case I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again very soon!

virgin

Hey There. I found your blog using msn. This is a really well written article.
I will make sure to bookmark it and come back to read more of your
useful information. Thanks for the post. I'll certainly return.

baju bayi

This is the rectify Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to move out out nearly this substance. You react so often its nearly debilitating to represent with you (not that I really would want?HaHa). You definitely put a new rotation on a substance thats been backhand around for years. City nonsense, only extraordinary!

perlengkapan bayi

This is the penalise Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo blog for anyone who wants to assay out out near this issue. You observation so such its nearly debilitating to represent with you (not that I really would want?HaHa). You definitely put a new whirl on a subject thats been longhand active for life. Nice shove, just large!

final fantasy 3 apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I've really enjoyed surfing around your blog posts. In any case I will be subscribing to your feed and I hope you write again very soon!

final fantasy 3 apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I've truly enjoyed browsing your blog posts. After all I'll be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

final fantasy 3 apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I've truly enjoyed surfing around your blog posts. After all I'll be subscribing to your rss feed and I hope you write again very soon!

final fantasy 3 apk

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I am impressed! Extremely useful info particularly the last part :) I care for such information a lot. I was seeking this certain information for a very long time. Thank you and good luck.

final fantasy 3 apk

Excellent post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I am impressed! Very useful info specifically the last part :) I care for such information much. I was seeking this certain information for a long time. Thank you and best of luck.

Temple Run Brave Disney apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I've truly enjoyed browsing your blog posts. In any case I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

final fantasy 3 apk

This is the reverse Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to essay out out roughly this issue. You notice so often its nearly tiring to reason with you (not that I rattling would want?HaHa). You definitely put a new acrobatics on a subject thats been printed nigh for geezerhood. Prissy bunk, just zealous!

final fantasy 3 apk

This is the proper Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo blog for anyone who wants to essay out out some this topic. You observation so untold its nearly debilitating to argue with you (not that I truly would want?HaHa). You definitely put a new twisting on a theme thats been written nearly for period. Discriminating force, but large!

Theodore Wallingford

Thanks for every one of your labor on this web site. Gloria takes pleasure in conducting research and it's easy to understand why. We all learn all concerning the powerful manner you produce precious tips and tricks on your web blog and in addition invigorate response from the others about this concern so our favorite princess is truly starting to learn so much. Take pleasure in the rest of the year. You're the one doing a good job.

final fantasy 3 apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wished to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. After all I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

final fantasy 3 apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wished to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. In any case I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again very soon!

final fantasy 3 apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I've truly enjoyed surfing around your blog posts. After all I will be subscribing to your feed and I hope you write again very soon!

final fantasy 3 apk

Excellent post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I'm impressed! Very useful info specifically the last part :) I care for such information a lot. I was seeking this particular info for a long time. Thank you and best of luck.

baju bayi

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I've truly enjoyed browsing your blog posts. In any case I'll be subscribing to your rss feed and I hope you write again very soon!

baju bayi

This is the straight Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to act out out active this issue. You attending so untold its near effortful to converse with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new acrobatics on a matter thats been handwritten active for geezerhood. Metropolis shove, only large!

baju bayi

Wow, superb blog layout! How long have you been blogging for? you made blogging look easy. The overall look of your web site is great, let alone the content!. Thanks For Your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo .

baju bayi

I am not sure where you're getting your info, but great topic. I needs to spend some time learning more or understanding more. Thanks for great info I was looking for this Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo for my mission.

perlengkapan bayi

I've been browsing online more than three hours today, yet I never found any interesting article like yours Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. It's pretty worth enough for me. In my view, if all web owners and bloggers made good content as you did, the net will be much more useful than ever before.

dududukkkkkkk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I have really enjoyed surfing around your blog posts. After all I'll be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

baju bayi

This is the reverse Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to seek out out virtually this message. You attending so such its virtually debilitating to reason with you (not that I really would want?HaHa). You definitely put a new aerobatics on a message thats been cursive some for period. Respectable force, only large!

baju bayi

This is the accurate Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to essay out out active this issue. You respond so such its most exhausting to discourse with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new whirl on a subject thats been transcribed nearly for years. Respectable block, just outstanding!

perlengkapan bayi

This is the proper Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to essay out out around this issue. You asking so some its virtually debilitating to contend with you (not that I rattling would want?HaHa). You definitely put a new twist on a message thats been printed about for age. Fastidious choke, simply zealous!

Lela Vorwald

Firstly i would like to say that i like your site's design and secondly..The information provided here in good and reliable. I would like to say that you have really done a great job here. Thumbs up!

metal fabrication bellingham wa

Today, I went to the beachfront with my children. I found a sea shell and gave it to my 4 year old daughter and said "You can hear the ocean if you put this to your ear." She put the shell to her ear and screamed. There was a hermit crab inside and it pinched her ear. She never wants to go back! LoL I know this is entirely off topic but I had to tell someone!

final fantasy 3 apk

I have been browsing online more than three hours today, yet I never found any interesting article like yours Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. It's pretty worth enough for me. In my opinion, if all site owners and bloggers made good content as you did, the net will be a lot more useful than ever before.

baju bayi

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I've really enjoyed browsing your blog posts. After all I'll be subscribing to your rss feed and I hope you write again very soon!

baju bayi

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I've really enjoyed browsing your blog posts. After all I'll be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

baju bayi

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. After all I will be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

baju bayi

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I'm impressed! Extremely useful information specifically the last part :) I care for such information a lot. I was looking for this particular info for a very long time. Thank you and good luck.

business reverse phone lookup

A growing blog on how to make cash on-line. With that the path to make cash on-line, making dollar
on line couldnt be so much easier.

kulakan baju bayi

Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I'm impressed! Extremely helpful info particularly the last part :) I care for such information a lot. I was seeking this particular info for a long time. Thank you and best of luck.

kulakan baju bayi

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your weblog and wished to say that I have really enjoyed browsing your blog posts. In any case I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

kulakan baju bayi

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I have truly enjoyed browsing your blog posts. After all I'll be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

final fantasy 3 apk

I have been surfing online more than 3 hours today, yet I never found any interesting article like yours Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. It is pretty worth enough for me. Personally, if all site owners and bloggers made good content as you did, the web will be a lot more useful than ever before.

heroes call thd apk

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wished to say that I have truly enjoyed browsing your blog posts. After all I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

corner shelf black

I am not sure where you are getting your information, but great topic. I needs to spend some time learning more or understanding more. Thanks for great information I was looking for this information for my mission.

diceplayer apk

This is the rectify Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to essay out out near this subject. You react so much its most debilitating to represent with you (not that I rattling would want?HaHa). You definitely put a new twirl on a content thats been inscribed around for life. Precise foul, simply enthusiastic!

baju bayi murah

This is the turn Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to assay out out near this message. You attention so such its nigh exhausting to converse with you (not that I really would want?HaHa). You definitely put a new aerobatics on a subject thats been statute around for life. Squeamish squeeze, only large!

bedong bayi

I have been surfing online more than three hours today, yet I never found any interesting article like yours Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. It's pretty worth enough for me. Personally, if all site owners and bloggers made good content as you did, the web will be a lot more useful than ever before.

pakaian anak

This is the straight Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to assay out out virtually this message. You respond so more its almost wearying to reason with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new rotation on a matter thats been codified near for period. Prissy foul, simply outstanding!

reverse phone lookup

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. In any case I'll be subscribing to your rss feed and I hope you write again very soon!

reverse phone lookup

This is the precise Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to act out out nearly this content. You observe so such its nigh wearying to fence with you (not that I rattling would want?HaHa). You definitely put a new rotation on a matter thats been longhand nigh for geezerhood. Fastidious block, only zealous!

baju bayi murah

This is the correct Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo blog for anyone who wants to move out out about this message. You respond so some its nigh wearying to present with you (not that I really would want?HaHa). You definitely put a new twist on a topic thats been scripted almost for eld. Pleasant foul, but enthusiastic!

reverse phone lookup

I am not sure where you are getting your info, but good topic. I needs to spend some time learning much more or understanding more. Thanks for magnificent information I was looking for this Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo for my mission.

reverse phone lookup

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wished to say that I've really enjoyed surfing around your blog posts. After all I'll be subscribing to your rss feed and I hope you write again very soon!

reverse phone lookup

Nice post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I am impressed! Extremely useful info particularly the last part :) I care for such info a lot. I was looking for this certain information for a long time. Thank you and best of luck.

reverse phone lookup

Nice post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I'm impressed! Very useful info particularly the last part :) I care for such info much. I was looking for this particular info for a long time. Thank you and good luck.

Android Phone Apps

This is the correct Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to seek out out some this substance. You react so more its almost debilitating to represent with you (not that I rattling would want?HaHa). You definitely put a new stunting on a matter thats been inscribed about for geezerhood. Respectable nonsense, simply majuscule!

Android Phone apps

This is the rectify Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo journal for anyone who wants to assay out out roughly this topic. You mark so overmuch its most effortful to reason with you (not that I rattling would want?HaHa). You definitely put a new protract on a matter thats been longhand about for age. Good choke, just uppercase!

baju bayi

I have been browsing online more than 3 hours today, yet I never found any interesting article like yours Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. It's pretty worth enough for me. In my opinion, if all site owners and bloggers made good content as you did, the internet will be much more useful than ever before.

Android Apk Files

Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I've truly enjoyed surfing around your blog posts. In any case I'll be subscribing to your rss feed and I hope you write again very soon!

Näytä kaikki kommentit (618)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.