Okei, kevät lähestyy. Tarvitaan: RAITAPAITA. (sama juttu, sama trendi joka vuosi ;))

Raitapaitaan tarvitaan: Sandnes garnin MYK -lankaa: 8 kerää valkoista ja yksi kerä tummansinistä. (tai jotain muuta noin puikoille 5-7 sopivaa villa- tai puuvillalankaa) pyöröpuikko nr 7.

Aloitin työn luomalla 140 silmukkaa ja neulomalla työtä suljettuna neuleena ensin joustinneuleena 1o1n kolme kerrosta. Sitten vielä kahdeksan kerrosta sileää neuletta. Sitten ensimmäinen raita.

RAIDAT: neulo yksi kerros sileää neuletta tummansinisellä ja seuraava kerros valkoisella nurin. Tästä syntyy paidan juju, ohuempi tuplaraita efekti. neulo vielä neljä kerrosta sileää neuletta valkoisella ja sitten taas sininen raita.

Neuloin paitaani yhteensä 11 sinistä raitaa, jonka jälkeen neuloin vielä noin 10 cm sileää neuletta valkoisella (kainaloon asti siis), jonka jälkeen jaoin paidan etu- ja takakappaleeseen, 70 silmukkaa kuhunkin.

Neuloin kappaleita vielä noin 20 cm kainalosta hartialle. Noin 17 cm jaoin etukappaleen kahtia (á 35 silmukkaa) ja kavensin pääntieltä viisi silmukkaa kolmen ensimmäisen kerroksen alusta. Kavennusten jälkeen jatkoin neulomista hartialle kunnes mitta kainalosta oli noin 20 cm. Takakappaleen pääntie ei vaadi kavennuksia.

HIHAT: Aloitin hihat luomalla 30 silmukkaa ja neulomalla aivan kuten paidan helmasta. Hihoihin neuloin vain kahdeksan raitaa, jonka jälkeen neuloin vielä noin 30 cm sileää neuletta. Lisäsin silmukoita kuuden kerroksen välein sekä kerroksen alkuun että loppuun (yhteensä kymmenen kertaa) niin, että hihan lopullinen leveys oli 50 silmukkaa. 

Pääntien siistin ketjusilmukoin ja oman paitani takaosaan neuloin vielä pienen pidennyksen, joka ei millään tapaa ole pakollinen. Sen voi kuitenkin halutessaan lisätä neulomalla 70 silmukkaa väh. kahdeksan kerrosta, päättelemällä kaistaleen normaalisti ja neulomalla mahdollisimman huomaamattomasti itse kiinni.

KYSYKÄÄ IHMEESSÄ! :) En pääse ihan vielä vastaamaan eikä kysymyksiä julkaista tässä postauksessa, mutta olen pian back ja teen heti oikein kunnon vastauspostauksen (koko loman ajalta), joten vastaus tulee kuitenkin aika pian. <3

Ps. Noi Reebok classic princess -lenkkarit ovat kyllä ihan superhyvät! <3

Kommentit (2)

Vierailija

Tosi kiva malli! Kiitos Johanna, että jaat neuleohjeitasi täällä blogissasi. Näitä on kaivattu. Hiukkasen ehkä kritiikkiä lankavalinnoista. Varmaankin lankasi ovat tosi laadukkaita ja miellyttäviä pitää, mutta minusta ne ovat kyllä turhan tyyriitä.

Class of 88

Iiik! Mulla oli noita Reebok white sneakers back in the college days.. useampiakin pareja 80 luvulla...flashback...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram