Älä luule, etten olisi väsynyt. Ettenkö joskus olisi ihan loppu, hermo kireällä töiden jälkeen. Etten jaksaisi tehdä mitään. Etteikö keittiö olisi täynnä edellisenkin päivän tiskejä ja ruokia kun uusia pitäisi alkaa laittamaan. Etteikö joskus tulisi itku pekästä väsymyksestä. Etteikö koko elämä tuntuisi olevan jumissa. Etteikö tekisi mieli olla kipeä. Yksinkertaisesti. Jäädä sänkyyn makaamaan. Jäädä pois.

 

 

Äläkä luule, etten joskus olisi tosi kiukkuinen miehelleni. Teki mieli sanoa inhota tai vihata, mutta niin ei kai toisesta saa sanoa. Eikä niin miestään kohta tuntea, joten en sano. Mutta vitsi että joskus, etenkin edellä mainitun tunteen väsymyksen sivutuotteena, vitsi että joskus voisin sysätä kaiken syyn sen niskoille.

Etenkin silloin kun se on poissa! Voi silloin tekee usein mieli soittaa ihan vain huutaakseni luuriin että senkin kelvoton ääliö, täysin turha typerys kun et koskaan ole paikalla silloin kun tarvisi! Ja lyödä luuri korvaan. Siitä joskus salaa haaveilen.

 

 

Äläkä luule, ettenkö joskus inhoaisi asua Norjassa. Ettenkö olisi aivan täynnä maailman rikkainta, kaunista Norjaa ja hymyileviä, ystävällisiä norjalaisia. Eihän sitä saisi sanoa, eikä noin ajatella. Näinä pakolaisaikoina. Pitäisi olla tyytyväinen, että on turvallisessa maassa.

Aina ei vaan pysty ajattelemaan omaa napaa pidemmälle. Joskus vain inhoan kaikkea Norjassa. Silloin kun on ihan kamala ikävä kotiin, omille nurkille. Eikä kukaan ymmärrä tai tiedä mitä kaipaan, ei edes se oma mies. Ei se tiedä mun nurkkia ja kulmia, ei se tiedä mitä kaipaan. 

Älkää silti luulko ettenkö tajuaisi samojen - tai uusien - ongelmien löytyvän muualtakin. Jopa niiltä omilta nurkilta. Tajuan. Ja silti. Silti syytän joskus Norjaa.

 

 

Äläkä luule, että meillä olisi aina siistiä. Hahaa, naurattaa ajatuskin. :D Kämppä on kuin kaatopaikka yleensä pari päivää viikosta. Silloin suljen vain silmät, sammuttelen valot ja hautaudun sohvalle neulomaan kynttilän valossa. Suljen silmäni kaikelta sotkulta ja rentoudun iltaisin. Mun on pakko. Se on mun selviytymiskeino.

 

 

Mutta älä nyt pelästy, kaikki on ihan ok :D. Tätä postaustakin oli itseasiassa vähän vaikea kirjoittaa just nyt. Olen kai tosi hyvä unohtamaan ja pääsemään yli kurjista jutuista ja fiiliksistä. Melkein niinkuin tuli huono omatunto, että tällaista valitusta turhaan kirjoittaa.

Mutta kun.

Sitä vain, että älkää hitossa luulko, että mulla on täydellinen elämä ja aina hyvä olla. Ei tietty, eihän kenelläkään ole. Kuten sanottu, olen kai vain hyvä pitämään kurjat hetket minimissä, unohtamaan, menemään eteenpäin, keskittymään niihin asioihin, jotka ovat hyvin. Olen vihaamisen sijasta itkenyt ja kertonut ikävästä ja väsymyksestä. Ei niitä kannata sisällä pitää vaikka tuntuisikin nololta. Tai vaikka se toinen ei ymmärtäisikään, ei tietäisikään mun nurkkia ja kulmia. Ei se mitään. Kyllä se toinenkin jotain ymmärtää.

 

"The happiest people don't have the best of everything, they just make the best of everything."

 

 

^ Hikisenä tänään töistä ja jumpasta suoraan lihapullia paistelemaan ja perunoita keitelemään. Kukkakaalia napostellen.

Kostoksi jätin vastaamatta miehen puheluun, ihan vain koska tämä yöpyy hotellissa ja syö ravintollassa ja sehän ärsytti. Aikuista? Fiksua? No ei. En todellakaan aina ole. Älkää vain luulko.

 

Enkä muuten malta pitää silmiäni irti Mimmien paksusta kolmosesta, joka ihan kohta loppuu. Kymmenen sivua kai jäljellä, säästetty sänkyyn illaksi, kohta. <3

 

Kommentit (57)

Eliina

Rehellistä puhetta? harvoin kommentoin, mutta tämä kolahti.. Kaikilla meillä on hetkemme? 

noi Pancolin kirjat on huikeita, luin viimeisimmän mimmit pari viikkoa sitten loppuun. Nyt ajatus, ettei se tuohon kirjaan voi jäädä. Liian hyvä!

Ruuhkavuodet

Kiitos ❤
Tämä kirjoitus auttoi tälläistä ikuista pärjääjää näkemään taas sen, että on ok joskus väsyä ja sanoa se myös ääneen. En edes muista koska viimeksi itkin vaikka itkettänyt on monesti oma väsymys. Itku puhdistaa ja sen jälkeen jaksaa taas ottaa maailman vastaan. Mutta miksi on niin vaikea itkeä vaikka itkettäisi? Äidinmaidosta kai saatu pärjäävän leima....

Kiitos ihanasta blogista. Tämä oli oikein "voimakirjoitus".

Emilia

Samanlaisia ajatuksia täällä päässäkin välillä löytyy. Väsymys tuttua, kun yövuoron jälkeen saa nukuttua 3 tuntia lasten "mölyämisen" vuoksi ja toiseen yövuoroon olisi vielä mentävä. Onneksi marraskuussa kanarialle niin kiireen saa unohtaa viikoksi.

Lindaa

Kiitos Johanna <3 Tätä oli ihana lukea, ei siksi että olisin luullut sinulla aina olevan täydellistä vaan siksi että juuri noita samoja sanoja, ajatuksia välillä pyörii mielessä. Ne ei kuulosta yhtään niin pahoilta kun kuulee (tai lukee) ne toisen suusta ja juuri niin kuin olisi ne itse sanonut. Ja se lohduttaa ettei ole yksin niiden ajatusten kanssa ja ettei se ole epänormaalia tuntea välillä kaikkia noita tunteita. Välillä kai kaikkia noita tunteita, ajatuksia ja sanoja tarvitaan. Niin se vaan on...

Kiitos myös tästä blogista että jaksat kirjoittaa <3 Hyvää mieltä ja kaunista syksyä!

Linda

Tinas

Ihana, hieno lämmin kirjoitus. Kiitos. Pitäisi aina muistaa, että luulo ei ole tiedon väärtti. Onneksi niin. ♥️♥️

Johanna

Kiitos tästä ! Ihanan rehellinen kirjoitus ja niin totta. Ihan paras kohta oli tuo, että "jätin vastaamatta puhelimeen", niin teen joskus minäkin. Mies työn takia toisella paikkakunnalla ja paljon (tai ainakin enemmän kuin minä ) hotelleissa ja ei tosiaan aina kiinnosta vastata kun olet tullut töistä kotiin, käynyt ruokakaupassa, lämmittänyt uunia ja tehnyt lumityöt. Siinä vaiheessa kun toinen soittaa kysyäkseen, no mitäs kuuluu... Ei paljon kiinnosta vastailla. Vaikka itse olen valinnut pysyä meidän "kotipaikkakunnalla". Vaikka varmasti ilman sitä toistakin valitsisin vanhan puutalon, lumitöineen ja uuninlämmityksineen mutta... Kun periaatteessa olisi mahdollista, että se toinen olisi apuna. Ymmärrän siis! 

RMS

Jälleen aivan ihana kirjoitus joka tuli enemmän kuin tarpeeseen! Miehen työ on niin arvokasta, että sen jälkeen ansaitsee lepoa ja hän rakastaa remontoimista jota puuhaa kodissamme kaiken vapaa ajan jota on paljon. Hyödyllistä ja mukavaahan se on, että nauttii moisesta, mutta tuntuu epäreilulta kun itse palaa töistä joka päivä väsyneenä ja ryhdyn oitis hoitamaan lastamme, päästän miehen harrastuksiin kun itse alan siivoamaan, tekemään ruokaa ja käymään kaupassa. En voi sanoa nauttivani kokkaamisesta tai kaupassa käynnistä varsinkin kun jaloissa pyörii pikkuinen. Missä on minun aikani? Tekisi mieli vain huutaa. Haluan kodin olevan kunnossa, että voin rentoutua edes illalla kun muut ovat nukkumassa, mutta eihän se onnistu kun talo on kuin pommin jäljiltä. Ehkä pitää opetella tuo sinun tekniikkasi, sammuttaa valot ja olla välittämättä.

Heidi.H

Helpotuksen itku tuli tätä lukiessa. Että, joku muukin ajattelee/tuntee noin. Vertaistukea.:) 

-S-

Kuulostaa tutulta. Vaikka onkin onnellinen ja iloinen perheestään ja kaisesta muusta mitä on, niin välillä sitä ei nää omaa napaa pidemmälle. Kun on väsynyt niin turhautuminen puskee pintaan. Ja meillä se kaaos on varmaan 5pvä viikossa ja ehkä 2 siedettävää noin niinkuin siisteyttä ajatellen. Ja tiskit pöydällä edellispäivän ruokien kans kuulostaa myös tutulta. Ihanaa että muillakin! 4 pojan äitina ja yrittäjän vaimona tämä on välillä melkoista showta pyörittää, varsinkin kun nuorin on vasta 1kk vanha ja mies painaa välillä töitä kellon ympäri. Onneksi niitä asioita on jotka tyhjää pään ja tekee iloiseksi niin jaksaa päivästä toiseen.

Laura

Tsemppiä! Taistelua arjessa, ihan vaan kaukana omistaan, vaikkakin Suomessa, on täälläkin. Yksinäisyyden tajuaa, kun yksin lasten kanssa. Se on syvempää yksinäisyyttä verrattuna että olisi yksin ilman lapsia. Outoa tosin. Mutta onneks on sitten uusi aamu ja joku uusi hymy, ja sit vaan taas kaikki on toisin. 

Anskunen123

Voi Johanna! Miten osaatkin sanoa ne sanat mitä toisetkin ajattelee! Tekisipä mieleni näyttää tämä postaus miehelleni, ja sanoa että vaikka olen kotona ja teen kotoa työt ja hoidan kodin lapset jne, OLEN niin katkera ja ärsyyntynyt iltaisin kun hän ei ole kotona. Vaikka elämä sujuu ja kaikki on suurinpiirtein hyvin ja ihan vain elämme.. Silti ! On se ärsyttävän raskasta joskus yrittää olla aikuinen.

Kiitos Johanna ihanasta blogista, olet suurenmoimen ihminen <3

Iiris

Ihanasti kirjoitit siitä, miten näistä tunteista voi päästä yli. Meilläkin tilanne, että mies käy töissä ja remontoi vapaa-ajan. Olen yksin kahden alle kouluikäisen ja vauvan kanssa melkein 24/7. Kaiken teemme ilman lasten isää tällä hetkellä, ja mullakin tulee noita tunteita ihan jatkuvasti. Pahempiakin. Väsymys pahentaa tilannetta, syksyn pimeys pahentaa tilannetta. Onneks olen vaatinut itselleni kuntosalin kaks kertaa viikossa ja lenkkeilen isompien ollessasi eskarissa/puistossa/kerhossa. Sitä jotenkin järjestää vaan elämän. Pelottavinta niissä hetkissä on ehkä se, kun ajattelee että "ei tää pahempaa olis vaikka olisin yksin" tai "olisipa toi yks aikuinen kakara pois jaloista". Ei se niin mene. Me ollaan aikuisia ja päätetty naida toisemme, hyvinä ja pahoina hetkinä.  Myös tukea toisiamme hyvinä ja pahoina hetkinä. Sun blogisi on mun ehdoton ykkönen, aina kuvittelen miten näyttäisin itsekin yhtä kauniilta ja kotini olis yhtä hieno (en tarkoita siisteyttä vaan tyylitajuisi) ja ennen kaikkea sun kykyä blogata ja silti osata irtautua netistä (lukea kirjaa, tehdä käsitöitä). Olet ihana! Kuulin sun yhden radiohaastattelunkin ja äänesi perusteella ihana peruspositiivinen ihminen:) 

iiris blogista

http://aitikuosiin.blogspot.com

Tanjatta

Kiitos! Sun tekstit on melkeen aina "kolahtavia". Ja noi sun kutomat villapaidat sun muut on innostanut mua nii et ajattelin kokeilla kutoa itelleni villapaidan :) saa nähdä mitä siitä tulee.... Mukavaa syksynjatkoa!

Nina

No jos joku luulee että jollain on aina elämä täydellistä niin ihmetyttää kyllä ja kun ajattelee niin olisihan elämä tylsää jos ikinä ei tulisi mitään vastoinkäymisiä..niistäkin oppii aika tavalla ja taas osaa arvostaa niitä hyviä juttuja..ja omassa mielessä se onnellisuus on ja miten sen itse tekee että kokee olevansa onnellinen ja tyytyväinen siinä ympäristössä missä on...taas oli niin mukavaa luettavaa Johanna sun teksti..aina se on..:):)

Paula

Kommentoin harvoin, mutta nyt kolahti. Tosi hyvä teksti. Omassa elämässäni olen miettinyt samoja juttuja ja löytänyt usein itseni sen tosiasian ääreltä, jota sinäkin ehkä kuvailit: asenne ratkaisee, huonot fiilikset on tärkeää ja järkevää jättää taakseen omaan arvoonsa ja keskittyä siihen, mikä on hyvin. Minusta se ei ole vaikeuksien välttelyä - vaikka joku saattaisi niinkin ajatella - vaan itsensä säästämistä ja elämästä nauttimista. Aurinkoisia päiviä Norjaan!

Johanna

Samoissa fiiliksissä täälläkin, aika ajoin. Helpottavaa lukea että muutkin rämpivät välillä ei niin ylevissä tunnelmissa ja kaikki tuntuu olevan päin puuta. Ihanaa viikonloppua, se koittaa ihan pian. Kiitos myös ihanasta blogistasi! :)

Anu

Kiitos Johanna tästä tekstistä! Se on niin lohduttavaa huomata, että muilla on samoja ajatuksia ja aina ei vaan jaksa eikä pysty toimimaan aikuisesti ja fiksusti. Mutta asenne ratkaisee ja se, jääkö siihen olotilaan olemaan vai yrittääkö löytää positiivisia ajatuksia, KIITOS!

Anna

Ihana Johanna. Mun piti laittaa oma kommentti, mutta Anu tiivisti niin osuvasti kaiken, että komppaan vain häntä nyt. Välillä ihan oikeasti luulee olevansa epäoikeudenmukainen hirviö samoine ajatuksineen. Ja ihan oikeasti omassa epätoivossaan kuvittelee, että se olen minä vain ja kaikilla muilla on melkoisen täydellista.

Kiitos <3

RauhasiLuonto

Voin yhtyä näihin tuntemisiin itsekkin. Joskus ottaa niin päähän nämä norskit. Ja tietynlaiset sellaiset. Toisinaan rakastan niitä retkeilijä norjalaisia. Käy tsekkaan mun blogia rauhasiluonto.blogspot.no

MMM

Raatorehellisyys on avain yhteyden syntymiseen. Ihmisyys, naiseus, äitiys, kansalaisuus. Vastuut. Ihmissuhteet. Yhtä sotkua on elämä. Mutta onneksi on. Kiitos. 

JohannaK

Hyvä kirjoitus, samat fiilikset usein täällä. Blogissasi parasta on sen rehellisyys, katsot asioita monesta näkökulmasta, eikä ole pelkkää blingblingiä tai hankintalistaa.. Hyvä Johanna!  

tikru

Kirjoituksesi kyllä kolahti minullekin juuri sopivaan ajankohtaan. Mies on viikon Saksassa reissussa, olen lapsen kanssa yksin. Lapsi sairaana kolmatta päivää, kuumetta parhaimmillaan 40,3. Puhelin hajosi, pakastin rikki. Ei oikein tiedä itkisikö vai nauraisko, oon tehny molempia. Tätähän tää on....elämää.

Vierailija

Tiedätkö, minulla on ollut pitkään tosi paha mieli. Oon surrut ihan oikeastikin surullisia ja kamalia menetyksiä, mutta myös vähän kevyempiä asioita. Joka tapauksessa oon ollut jonkin aikaa tosi hukassa ja surullinen. Mikään ei ole oikein huvittanut ja mietin, mikä olis sellaista lämmintä, lohdullista luettavaa, mistä tulisi hyvä olo ja vaikka edes vähän vähemmän surullinen olo. Sitten muistin sinun blogin. En ole käynyt täällä aikoihin, mutta täällä on edelleen se ihana lämmin tunnelma niinkuin aina. En osaa tarkemmin kertoa, mistä se johtuu, mutta sinun juttuja lukiessa, liittyipä ne mihin tahansa, tulee hyvä mieli ja jotenkin turvallinen olo, ja muistaa, että kaikkihan on ihan hyvin. Kiitos, kun kirjoitat!

NelliL

Mitään ei pidä luulla sillä luulo ja tieto eivät ole sama asia. Ihan jokaista ärsyttää joskus jokin ja ihan jokainen valittaa turhastakin välillä vaikka maailmassa olisi paljon suurempia huolia ja murheita. Mutta emme me voi kaikkien murheita kantaa :) Ja onneksi ärsytys on pian ohi varsinkin kun mahaan saa herkullista ruokaa. Mukavaa päivää.

http://villananna.blogspot.fi/

Vierailija

Samoja fiiliksiä myös täällä Ranskassa. Välillä sortuu ei niin aikuismaiseen käytökseen. No se pahe ei lienee sieltä pahimmasta päästä;)

Helinä

Mä niiiiin rakastan näitä sun postauksia Johanna - arkea sen kaikista kulmista ja umpirehellisesti!!

Samaistun fiiliksiin, ajoittaiseen aikuisuuden puutteeseen ja tuohon puhelin- konkretiaan; ei niin järkevää, mutta joskus pakollista!! ;)

Vierailija

Harvoin kommentoin, mutta nyt osui ja upposi! Samastun niin tuohon ajoittaiseen Suomi-kaipuuseen täällä Norjassa. Ja kenelle muullekaan siitä avautuisi kuin norjalaiselle miehelle, koska senhän vikaa kaikki on ;) Meillä on onneksi täällä Stavangerissa suht iso Suomi-yhteisö jossa voi välillä valittaa järjettömästä leivän puputtamisesta, kaikenlaisesta kos-höpöhöpöstä, päiväkotien hakuuajoista (meidän lapset ovat aina viimeiset hoitopaikassaan vaikka haemme heidät n. 16.05!) ja ruokakauppojen surkeasta tarjonnasta. Muutaman suuren ärsytyksen aiheen mainitakseni ;) 

Harmitus kasvaa täälläkin erityisesti tilanteissa kun mies on pois ja pitää yksinään pärjätä lasten kanssa ilman omaa tukiverkkoa. Silloin varsinkin olisi niin paljon helpompi olla Suomessa ja on helppo syyttää miestä tilanteesta. Eli jos nyt yhtään lohduttaa, et ole ainoa joka kokee samaa :) 

Mitä olen monesti pohtinut lukiessani blogiasi on se, miten olet onnistunut järjestämään lastenhoidon miehesi poissaollessa? Vaikuttaa siltä että pystyt käymään jumpissa jne. vaikka miehesi on pois (asia josta olen siis todella kateellinen - itse olen käytännössä sidottuina lapsiin kun mies on poissa).

Vierailija

Huhh, itsekin Norjassa asuneena voin NIIN samaistua tuohon miten tuo ihana kaunis "maailman paras maa" ja sen asukkaat voi välillä ärsyttää uskomattoman paljon. Vaikka niitä rakastaakin.

Satu

Moi!!

voi sentään, tiedätkö jotenkin en ole koskaan pitänyt sinua tai elämääsi täydellisen ihanana blogikuvana! Olen aina pitänyt blogistasi juuri siksi että kaikkien ihanien kuvien, kauneuden, ihanuuksien ym. Välissä on sinun ihanat ja maanläheiset ajatukset ja kaikesta aistii aitouden. Olet ihana, siksi mua alkoi naurattaa tää postaus?mutta on hyvä että sanoo kaiken ääneen, sillä kaikki ei välttämättä koe samoin. Ihanaa arkea sinne <3 terkkuja suomen salosta?

Marjushka

Todella hyvä kirjoitus, maistui elämälle, tavalliselle elämälle.Tuntuu kuin kaikkien blogit on täynnä täydellistä elämää, shoppailua, ulkomaan matkailua ja jotain niin epätodellisen kaukaista, ettei niitä viitsi edes lukea.
Sun blogia lukiessa tulee hyvä mieli ja rauhallinen olo, blogi täynnä elämää sitä tavallista.

Vierailija

Johanna sä oot kyllä ihmeellinen tapaus? Elämää on ollut jokseenkin jonkin aikaa tahmeeta..ehkä tämä vuodenaika jne..ja aamulla luin tämän tekstisi! Ei voi olla totta! Ihan kuin omasta elämästäni! Aivan samat ajatukset...ja vierailijan 28 kommentti...ajattelen ihan samanlailla sun blogista☺️ Olen miettinyt välillä,että onko ihan tervettä niin ajatella...mutta kyllä on! Tuot lohtua monen elämään jollakin ihmeen tavalla olemalla olemassa meille lukijoille! Kiitos<3

Doris

Halaus Johanna! Tämä on juuri niin tuota tämä elämä.
Ihana. Rakas. Rasittava. Raivostuttava. Aito. Ihan kaikkea.
Ja kiitos rehellisyydestä !

Minnas

Kirjoitin itsekkin blogiini ulkomailla asumisumisen "riemusta", oikeasti siitä mitä on olla kolmannen luokan kansalainen. Kaikesta on itse selviydyttävä, tulipa vastaan mitä tahansa, jopa niistä tunteista mitkä iskee päin kasvoja ja kukaan ei ymmärrä.
 

Jos keskittyisi vaan kurjiin hetkiin, niin eihän sitä kukaan jaksa. Onneksi niitä onnellisia hetkiä on ja niistä voi ammentaa  voimaa.

http://www.mamunamaailmalla.com/

Heta

Hyväitsetuntoinen ihminen uskaltaa päästää ilmoille miltä tuntuu. Ja se on hyväksi. Vuosien sisään kertyneet möykyt tulevat vastaan myöhemmin tavalla tai toisella. Ihmisellä on oikeus sanoa se, miltä tuntuu. Jos pitää esittää elämää, niin se oikea elämä odottaa... Kaikilla meillä on huolemme ja fiiliksemme. Ihmisiä kaikki.

Heta

Hyväitsetuntoinen ihminen uskaltaa päästää ilmoille miltä tuntuu. Ja se on hyväksi. Vuosien sisään kertyneet möykyt tulevat vastaan myöhemmin tavalla tai toisella. Ihmisellä on oikeus sanoa se, miltä tuntuu. Jos pitää esittää elämää, niin se oikea elämä odottaa... Kaikilla meillä on huolemme ja fiiliksemme. Ihmisiä kaikki.

Elämää.

Olen asunut Norjassa 8vuotta, tällä hetkellä Suomessa. Samoja tunteita kävin läpi kuin sinäkin ja paljon lisää muita fiiliksiä. Kiitos kun kirjoitit ajatuksistasi ☕?? mukavaa päivää sinulle!

Vierailija

Olipa virkistävä (anteeksi, saako näin sanoa...) postaus. Muistakin teksteistäsi tykkään, mutta tämä(kin) kolahti. :) Näinhän se on, kaikilla meillä on hetkemme ja hetkemme. Ja taas on syytä olla kiitollinen ja iloinen kun tänään on hyvä päivä. :) Ihanaa viikonloppua sinulle! <3

Katariina

<3

Kirjoitat niin kauniisti. Mistä vaan. Myös surusta ja väsymyksestä ja vihasta.

Muuten, tiedän tässä Tallinnassa monta, keidän roolihahmo Sä olet, ja elämäntyylisi. (sry, jos tuli vihreitä :))

Vierailija

Katsoin eilen elokuvissa lasten kanssa Inside out elokuvan. Ei aina voi olla iloinen, surullekkin on paikkansa ja kaikelle muulle. Suosittelen muuten leffaa. Voimia sulle ja värikästä syksyä.

Ulla

Sirius

Ihana teksti ja miten osuikin juuri tähän hetkeen kun yritin miettiä miten helv...ssä. mä tän kaaoksen arjessani oikein selätän että pää kestää. Ja varsinkin tuo mies... tulee vasta 18 jälkeen kotiin tai on työmatkalla. Niin ihana ja tukea antava, mutta niin vähän kotona ja se on niiin... sanonko mistä. :). Teki mieli taas tänään soittaa ja huutaa pari minuuttia ja paiskata luuri kiinni. Ikinä ei ole paikalla kun tarvittais. Ja voisko joku ton koirankin ottaa hoiviinsa, mun rakas koira jota olen alkanut inhota lapsen saannin jälkeen. Itku tulee pelkästä ajatuksesta, niin rakas se on ollut monta vuotta mutta sitä en enää jaksa...  voisin jopa sen antaa pois hyvään kotiin. En kestä kun se on aina tiellä ja sen tarpeita ei kukaan ehdi tyydyttämään. Onneksi asumme maalla, joten pihalla saa olla paljon. Mutta silti :(  No,onneksi on se mies, edes klo 18 jälkeen ja äiti joka auttaa silloin tällöin. Ja koira talossa metsän keskellä, ei tarvitse pelätä rosvoja miehen työmatkojen ajan. Tämä puhdisti. Nyt on ihana aloittaa viikonloppu! vauvakin heräsi juuri sopivasti... taas mentiin. 

Valpuri

Just näin. Kenenkään elämä ei ole helppoa, jokaisella meillä on omat juttumme. Positiivinen asenne kantaa. Kiitos!

Annamaria

Kiitos kiitos kiitos ihana sinä <3 <3 Tämä oli juuri sen blogipostauksen minkä tarvitsin nyt lukea. Keskellä sotkuista kotia ja kun koko viikko mennyt kiukutellessa ...Koska olen väsynyt ja surullinen monesta asiasta. Vaikka ei pitäisi koska minulla on asiat niin hyvin kuitenkin. Ehkä sinun ansioista jaksan tänään taas vähän tsempata ja laittaa pihaa syyskuntoon ja sytytellä pari kynttilääkin. Me naiset niin kaipaamme toistemme tsemppausta välillä. Kiitos vielä kerran <3 Ja kiitos vielä kirjavinkistäkin :)

_susku

Nyt on pakko pitkästä aikaa kommentoida. Tässä oli niin paljon samoja fiiliksiä mitä itse välillä käy läpi. Rehellistä tekstiä, joka todella osui ja upposi minuun! Voi kun osaisi ja muistaisi sensuroida välillä vähän enemmän mitä suustaan päästää miehen harteille. 

Vierailija

Ihana kirjoitus! Samaistun täysin. :)

Sitten on myös meitä, joilla olisi sukulaiset lähistöllä. Mutta niiden kanssa ei olla tekemisissä. Minun vanhempani eivät ole kiinnostuneita lapsenlapsistaan. Ei ole aikaa mukamas. Että samanlaista haikeutta ja kaipausta voi kokea, vaikka asuisi samassa kaupungissa omien vanhempien kanssa. Olen tehnyt surutyötä, luopunut haaveesta, että lapsillani olisi isovanhemmat. Toki kaipaan itsekin äitiä ja isää, mutta olosuhteet ovat olleet tällaiset jo 20 vuotta. Ja etenkin silloin kun väsyttää kaikki, silloin toivoisi äidin ajavan pihaan kauppakassi mukana. Sanoisi, että lepää sinä tämä ilta, minä hoidan lapset ja kodin. Haaveita...

maija

Olipas rehellistä, arvostan. Joskus se väsymys vaan iskee eikä sille mahda mitään. Eilenkin yritin viikata lakanaa, jossa on kuminauhat kulmissa eikä millään tullut siistiä viikkausta. Siinä sitten yhdentoista päivän hulinat otti veronsa ja siihen se lakana jäi, lattialle. Onneksi tänään on ollut vapaapäivä ja saanut vaan haravoida syksyn lehtiä. En tiedä mitään niin rentouttavaa...

Paula

Ei mitään uutta auringon alla. :) Kun hyväksyy tunteet ja ajatukset ja antaa niiden mennä ja tulla, siinä onni lyhykäisyydessään. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, vaikka somessa varsinkin saattaa jollakin sellainen ajatus hiipiä mieleen. ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram