- helppo sanoa, tärkeä ajatella

 

Tiedän ja ymmärrän, että blogin välityksellä saattaa  minusta(kin) saada todellista pinnallisemman kuvan. Sellaisen, jolle on tärkeää höpottää hienoja sanoja harmoniasta ja tyytyväisyydestä ja julkisesti vakuutella omaa onnellisuuttaan. Sellaisen, jolle loppujen lopuksi ulkokuori on vaan tunnetta tärkeämpi.

Tai sitten vain sellaisen, jonka elämä on niin helppoa, että helppohan sen on sanoa. Sillä on niin helppoa.

Mutta ei mun ole sen helpompi sanoa. Ei mulla ole sen parempaa lähtökohtaa onneen tai tyytyväisyyteen kuin kenelläkään muullakaan. Ehkä päinvastoin. Omaa onnea ja tyytyväisyyttä kun voi treenata ja usein nitä alkaakin kehittämään vasta sitten kun huomaa tarvitsevasa niitä. Etteivät ne tulekaan ihan itsestään. Jonkun pienen kriisin jälkeen. Joskus kun on ollut oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Joskus kun pelkää tulevansa tosi onnettomaksi. Tai on ollut. 

Tai sitten tyytyväisyys ei johdu siitä, että kaikki olisi niin helppoa. Vaan siitä, ettei vaadi paljoa.

 

 

 

Luulen myös, että blogin kautta saattaa joskus luulla mun odotusten olevan korkealla. Että vaadin huoliteltua ulkomuotoa ja hienosti laitettua kotia. Todellisuudessa mun kynnys on ihan matala. Olen esteetikko toki, mutta en osaisi asua vimpon päälle laitetussa suuressa talossa. Pidän vinoista kulmista, pienistä sotkuista ja siitä, että oven kynnykseen jää puolen sentin ilmarako.

Välttelen kilpavarustelua, titteleitä, kuukausipalkkoja, uusimpia trendejä ja logoja. Siinä kisassa ei voi koskaan voittaa, voi vain pyrkiä korkeammalle ja korkeammalle. Ja ennen kaikkea; se on niin persoonatonta. Missä vaiheessa ehtii löytää omaa tyyliään, sitä mistä oikeasti pitää, omaa persoonaansa jos haluaa vain sitä mitä muillakin on?

Sen sijaan rakastan etenkin meistä pohjoismaisista tanskalaisille ominaisinta rönttöisyyttä. Jostain luin kerran tanskalaisten olevan Pohjois-Euroopan onnelisinta kansaa, koska siellä voi ristiäisiin tulla risoissa farkuissa eikä auton merkillä tai vuosimallilla ole väliä. Tai oikeastaan millään merkillä; oma tyyli rakentuu niin paljon mukavammin ilman merkkilappuja. Tai hienoja nimikkeitä ja toimistoja. Paljon siistimpää, jos on työpaikka, jossa viihtyy. Ja elämä, jota ei tarvitse feikata paremmaksi kuin se on.

 

 

 

Kaikilla ne samat kuopat on. Aallonpohjat ja mustat hetket. Ne vaan kuuluvat onnelliseenkin elämään. Onnelliseen tai onnettomaan, ihan samat kuopat. Elämän täytyy antaa vähän ravistaa. Maailma on täynnä huonoja juttuja.

Koko onnellisuus on asennekysymys. Se on treenattavissa ja mietittävissä. Se on itsestä kiinni; jos odotan jonkun toisen tekevän onneni, päädyn varmasti onnettomaksi. Mitä nopeammin teen jotain itse, sitä nopeammin tulen onnelliseksi. Vain itse voi määritää onko elämä hyvää ja onnellista. Olenko tyytyväinen siihen mitä omistan. Kaikiltahan puuttuu jotain, jos niin ajatellaan. 

Lisäksi voin tehdä ihmisiä ympärilläni onnellisemmiksi ja saamalla saada hyvää boomerangina takaisin. Erityisen hyvin tämä pätee puolisoon. ;) Jos jaksaa ja malttaa olla mäkättämättä ja sen sijaan puhuu ja pussaa nätisti, tulee palkkio varmasti takaisin. Vaikka kuinka joskus tuntisikin itsensä uhriksi ja väärinkohdelluksi marttyyriksi, ei siihen rooliin kannata jäädä, siinä uppoaa vain itse polviaan myöten suohon rämpimään.

 

En todellakaan väitä, että mun elämäni olisi yhtään sen onnellisempaa tai helpompaa kuin kenenkään muunkaan. 

Mutta uskallan ehkä väitää, etten vaadi kauheasti.

Se tulee mitä tulee ja käy miten käy - siihen on paras olla tyytyväinen. <3

 

 

Kuvat ovat Kotkan Sapokan vierasvenesatamassa sijaitsevasta kahvilaravintola Laiturista sekä sen vieressä tyhjänä seisovasta ravintola Meriniemestä, joka mun nuoruudessa oli ykkösmenopaikka. <3 Ihan kamalaa, ettei Meriniemeä käytetä mihinkään, se on niin kaunis. 

 

Niin ja hei, vaikka kotiseutu, äiti, isi ja sisko eivät just nyt voikaan olla osa arkea, on elämä hyvää. Yksi pieni asia, joka tuo aina onnellisen tunteen on El Cuarto de Tula <3

 

Kommentit (28)

Vierailija

Samaa puhuttiin kaveriporukan kanssa Meriniemen kohtalosta meripäivien aikaan. :( Kurjaa ettei hieno talo ole käytössä. Niin monet mukavat hetket siellä on vietetty! :D

Kati

Nainen Pohjois-Suomesta

Kiitos. Just tästä syystä luen sinun blogiasi. Ja palaan siihen kaikkien blogiseikkailujen jälkeen aina uudestaan ja uudestaan. Vaikutun tavastasi katsoa elämää. Nähdä se. Vaikuttaa siihen. Rohkeuteen olla oma itsesi ja tuoda se esiin usein pinnallisen blogi kulttuurin keskellä. Rakkauteen, rauhaan ja kotoisuuteen joka sinusta huokuu. Inhimillisyyteen. Kiitos. Hyvää syksyn jatkoa sinulle ja läheisillesi.

pienen kaupungin katveesta

Olen niin iloinen, että vuosi sitten löysin tämän blogin. Iso kiitos hyvää tekevistä sanoistasi ja arvojesi jakamisesta niissä. Minulle niistä on monta kertaa löytynyt ilo, voima ja piristys tavallisiin arki-iltoihin. Kaikkea hyvää syksyynne!

Holahola

Miten hyvä teksti. Kiitos Johanna. Mietin... Kaikkein haastavinta on miten suhtaudumme juuri onneen ja epäonneen. Jokaisen kohdalle osuu välillä molempia ja toivottavasti enempi onnea. On hurjia tarinoita ketkä on menettäneet työnsä ja läheinen kuollut jne kaikkea suurta ja pelottavaa tapahtunut ja nämä ihmiset ovat selvinneet vaikka onnea ei ole tuntunut olevan hippustakaan . Ehkä juuri nämä ihmiset on niitä ketkä ovat suhtauneet myös nöyrästi elämän tuomioihin ,ei väkisin olemalla että kaikki on ok vaikka ei oo. Asiat tuntee käsitelty ja pystytty jatkaa elämää. ..ns..parannuttu. se että vaikka kuinka treenaa ja omalla asenteella todellakin voi tehdä paljon hyvää ja huonoa aikaiseksi. Kuten juuri väsyneenä töistä tullessaan on helppo tiuskaista kumppanille jotain...mitä ei tarkoita. Mitä jos vaan loukkaa ja pitää näkyy mahassa ja syö.....voi iltakin vielä olla mukava❤. Elämä antaa ja ottaa ja kyllä täytyy vielä sanoa että vähän pitää olla joskus hyvää säkääkin mutta sitä kun ei voi itse hallita. Toivoa vaan että hommat menee hyvin ja yrittää itse parhaansa. Buen musica!!!!

saaritar

Minäkin ihailen tanskalaista rönttöisyyttä (kiva ilmaisu). Olen juuri muuttanut ikivanhaan puutaloon Ahvenanmaalle. Kaikki ei ole ihan justiinsa, ne vinot kulmat ja pienet ilmaraot. Siltikin on ja enemmänkin. Täällä uuden kielen ja kulttuurin äärellä olen miettinyt myös tuota onnellisuutta. Sitä pitääkin taas oikein pohtia, ihan ite :) Piirtää suuria kaaria ja nuppusia unelmia. Kokea. Yksinkertaisten pienten, isojen asioiden äärellä. Luottaa. Uskoa hyvään, olla kiitollinen. Löytää oma paikka elämässä, rakentaa se. Ihan omannäköinen.

Äitini suku tulee karjalasta ja itse olen kasvanut pohjoisessa. Nyt täältä Ahvenanmaalta on suora meriyhteys kolmeen pääkaupunkiin, ollaan vähän idän ja lännen rajalla. Tai riippu tietty mistä katsoo. Kuka katsoo. Olisi mukava lukea joskus ajatuksiasi miten elämä/ mentaliteetti ym. eroaa lännen ja idän suunnilla, vaikka oletkin varmaan sivunnut tätä aihetta aiemmin.

Vierailija

Olipa ihanasti kirjoitettu!Entisenä peruspessimistinä olen saanut blogistasi parhaat vinkit onnellisempaan elämään.Se on tosiaan lopulta eniten itsestä ja omasta asenteesta kiinni!Ja opittavissa oleva asia,siinä missä mitkä tahansa muutkin elämisentaidot.

Vierailija

Voi että sie oot vaan aidosti ihana. Kiitos näistä sanoista, kunpa nämä muistas justiin siinä arjen keskellä.

Emmi

Ihana teksti! Antoi ajattelemisen aihetta, jotenkin helpottavaa todeta, että onni todella muodostuu omasta itsestä käsin. Tätä pitää itsellä aika ajoin muistuttaa :). Kiitos huipusta blogista Johanna, saan tosi paljon inspiraatiota tyylistäsi!

TiiaM

Tämä on se syy miksi luen vain ja ainoastaan tätä blogia. Olet aito ja annat inhimillisyyden näkyä täällä blogissa. Samoin kuin Fitnesspäiväkirjoissa. Molemmissa näkee, että nautit elämän pienistä asioista ja kaiken ei tarvitse olla "täydellistä". Täydellisellä tarkoitan sitä, mitä ihmiset olettavat olevan hienoa. Juuri se iso talo viimeisen päälle jne.

Itse teen tämän asian kanssa töitä joka päivä, itseni kanssa siis. Etten "lähde mukaan" siihen, mitä muut esimerkiksi ajattelevat olevan sisustuksessa hienoa vaan teen niinkuin itse tykkään. Miksi pitäisi olla VALKOINEN sisustus, jos väreistä pitää? :D

Annetaan elämän näkyä ja eletään niin, että itse tulee onnelliseksi.

Sussuli

Ihan mahtavan tsemppaava kirjotus! :) Ihana lukea sun tekstejä, niistä saa potkua omaankin arkeen! Jatka! <3

Vierailija

Kiitos ihanasta postauksesta. Itse saan sinusta myös paljon inspiraatiota, ja toivoisinkin näin syksyn kynnyksellä sisustuspostauksia! Niistä olisi kiva inspiroitua, kun elämä siirtyy taas pikkuhiljaa enemmän sisätiloihin..

Elmeri

Kaunis kirjoitus, aito. Sinä olet taatusti ihana ihminen. Ei tälläistä tekstiä muuten voisi tai osaisi kirjoittaa.
Kaikkea hyvää elämääsi. Viisikymppinen liikuttuu.

Vierailija

Olet valoisa ihminen, sinulla on kykyä nähdä elämän kauneutta monin tavoin, löydän samantapaisia näkökulmia ja ajatuksia, palaan blogiisi aina uudelleen!

Maria rekisteröitymätön

Kyllä mä luulen, että jos sun tekstejä lukee ajatuksella, ja objektiivisesti niin susta saa aikalailla sellaisen kuvan kuin mitä oletkin. Kyllä voi tykätä ottaa esteettisesti kauniin kuvan omasta kodistaan, ja silti tykätä (ja osata!) elää iloiten sitä normaalia vinksinvonksinarkea. 

Oon aika paljon miettinyt sun tapaa suhtautua elämään ja asioihin verrattuna omaani. Minä kun oon aika kiukkuinen akka :). Oon kyllä oppinut tässä viimeisin kymmenen vuoden aikana tosi paljon aidosta positiivisuudesta, asioiden hyväksymisestä, tunteiden virtaamaan päästämistä niin, ettei jää niihin kiinni, jne. Siitä huolimatta oon joissain asioissa varmaan elämäni loppuun asti aika kiukkuinen akka. Sitten aina joskus mietin, että mitenkähän joku kiltimpi toimisi, ja onko se sitten aina parempi olla kiltti kuin kiukkuinen. Onko itsensä puolustamisessa ja sellaisessa tulisieluisuudessa vain huonoja puolia. Olisin taipuvainen uskomaan, että ehkä kuitenkaan ei. Mulla on muutaman kerran käynyt omassa parisuhteessa niin, että oon uhannut lähteväni. Sehän on niitä ihan vihoviimeisiä kortteja mitä ikinä saisi lyödä kumppaninsa silmille. Että ihan mitä muuta tahansa mutta ei sitä uhkailua. Mutta kuitenkin sen tein. Omasta mielestäni en uhkailumielessä, vaan ihan vaan ilmaistakseni ajatukseni - että tällaista mä nyt ihan tosissani pyörittelen mielessäni yhtenä ihan realistisena mahdollisuutena tulevaisuudelle. Koska tämä meidän elämä tällaisenaan ei enää ole mulle hyväksi, enkä tiedä mitä voisin muuta omilla toimillani tehdä sen paremmaksi muuttaakseni. Ja jotain on nyt muututtava, eikä niitä toisia ympärillä oleviakaan muuttaa voi, vaikka kuinka yrittäisikin.

No, asiat muuttui, ja nykyisin tunnen tämän meidän perheen arkielämän olevan jotenkin enempi tasapainossa. Mutta en tiiä olisiko se näin, jos olisin vain keskittynyt mun puolison hyviin puoliin, ajatellut positiivisesti, ja yrittänyt olla kiitollinen terveistä lapsista ja hyvästä miehestä. Mulla kuitenkin on tositosi ihana mies, hän mm. halaa ja suukottaa mua joka päivä monta kertaa, kehuu miten nätti oon, huomioi tosi monella tapaa, on hyvä isä jne. jne. Ja kyllä mulla oli ja on edelleen välillä tosi huono omatunto siitä, että oon liian vaativa, kun tiedän, että suomalaiseen keskitasoon nähden elän tunnetasolla hyvin yltäkylläistä elämää. Mutta siltikin. Väitän, että mulla oli tässä omassa tilanteessa ihan perusteltu case, ja väitän, että en olisi saanut asioitani eteenpäin, jos olisin yrittänyt pelkästään hymyllä ja hyvällä. Kuitenkin mun tarkoitus oli hyvä. En mä halunnut oksentaa pahaa oloani toisen naamalle, tai halunnut osoittaa valtaani toisen yli. Mun tarkoitus oli saada meille tasapainoisempi perhe ja tasapainoisempi arki. 

Musta olisi tosi mielenkiintoista joskus lukea sun ajatuksia niistä vaikeammista tunteista - niistä joita monet sanoo negatiivisiksi. Viha, kateus, kiukku, raivo, turhautuminen, suuttumus, pettymys, pelko, mitä näitä nyt on. Nekin kuitenkin kuuluu ihmiselämään, ja jotain hyvääkin niissä kai ainakin joskus on. Vai onko? Onko vihaisena oleminen liian pelottavaa, tai kamalaa, tai omaa itseä tai elämää järkyttävää? Herättääkö jotkut negatiiviset tunteet sellaisia ajatuksia, että niitä ei oikeastaan pysty ajattelemaan, ja sen sitten mieluummin sivuuttaa sen tunteenkin kokonaan?

Mulla varmaan sitten on nää ns. negatiiviset tunteet niin hyvin edustettuina persoonallisuudessani, että on ollut pakko oppia elämään niiden kanssa ja oppia löytämään niistä jotain positiivistakin :). Mm. pelko on yks hyvin läheinen tunne. Pelkään koko ajan jotain. Mietin just yks päivä, että pelkurit on maailman rohkeimpia ihmisiä. Niiden on pakko olla kun muuten ne ei vois elää ollenkaan :) 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Kiitos tosi rehellisestä ja mielenkiintoisesta kommentista; lupaan palata tähän ihan postauksen verran. Hyvä kysymys toi noista huonoista tunteista. Onhan niitäkin. Olen minäkin; jollen nyt uhanut, niin ainakin kysynyt mieheltäni aika uhkaavaan sävyyn että mitä jos lähtisin. Kaikkia vaihtoehtoja miettiessämme. Tämä oli tosi mielenkiintoinen kommentti, koska mun mielestä ei ole ollenkaan pelottavaa olla vihainen tai surullinen, kuten sanoit, nekin kuuluvat elämään. 

Palaan asiaan - ihan oman postauksensa kera. :) Kiitos <3

Pauline

Niin tuttuja ajatuksia. Vertailua ei kannata harrastaa. Jokainen kantaa omaa kyttyräänsä. Kannattaa olla kiitollinen siitä, mitä on. 

Mummi Turuust

Arvaa mitä ! Mä olen 71 v ja rakastan blogiasi ja saan siitä paljon ajatuksia ja lisää voimaa ,vaikka olenkin samaa mieltä elämästä kuin sinä. KIITOS !

Tyytyväinen just nyt

Ihana teksti! Olen ollut tosi paljon näissä ajatuksissa loman jälkeen, että voiskohan nyt olla vaan tyytyväinen tähän missä on (koska tässäkin on asiat hirveän hyvin).
Ihanaa kun kiteytit tämän! :)

Suski

Niin ihana teksti että ihan itkettää <3 Kiitos, tässä taas ajattelemisen aihetta omaan elämään! Takaan että miehellä on tänään kotona odottamassa vähemmän kiukkuinen vaimo ;)

Hsusanna

Todella hyvä kirjoitus! Itselleni on tullut ahdistus ja "blogiähky" lukiessani blogeja, joissa pääteemana on uusien tavaroiden, vaatteiden ja laukkuhankintojen esitteleminen. Vielä muutama vuosi sitten kadehdin ja ihailin näitä blogisteja ja heidän elämäntyylinsä seuraaminen sai minutkin hetkeksi uskomaan, että "merkki tekee ihmisen", mutta seuratessani blogitrendien järkyttävän nopeaa vaihtelua olen tajunnut, että jotkut bloggarit hankkivat (tai saavat mainostajilta) aina uutta ja "ajatonta" merkkitavaraa vain statussymbolien vuoksi. Takana on oikeasti pelkkä bisnes ja tuotteiden mainostaminen kuluttajille. Huvittavinta on, että nämä "ajattomat" tuotteet ovat poissa muodista jo vuodessa tai parissa ja bloggarit myyvät niitä kovaan hintaan kirppareilla. Tämä merkkituotteiden ostelutrendi on mielestäni suuri huijaus, vähän kuin sadussa Keisarin uudet vaatteet. Harva bloggareista uskaltaa sanoa ääneen, että merkeillä ja trendeillä ei ole loppupeleissä mitään väliä, vaan sillä, että ihminen uskaltaa olla oma itsensä ja löytää oman tyylinsä juoksematta viimeisten (pikavauhtia vaihtuvien) "ajattomien" trendien perässä. Kaikki se on vain huijausta ja lopulta suuryritysten onnistunut mainostemppu saada ihmiset ostamaan tuotteita, joita heidän ihailemansa henkilöt hankkivat ja blogeissaan innolla mainostavat. Nostan siis hattua sinulle, että uskallat olla oma itsesi ja olet samalla hyvänä esimerkkinä meille "taviksille". Ihmisarvoa ja onnellisuutta ei voi mitata tai ostaa rahalla tai statussymbolein. Onni löytyy ihan jostain muualta :)

Jenni

Moikka Johanna!

Sait jo kivasti palautetta, mutta munkin pakko laittaa, että ihanasti sanottu - luin muutaman kirjoituksesi pienen tauon jälkeen putkeen ja jotenkin saat aina vähän funtsimaan asioita. Sehän on justis noin miten sanoit, mutta miten helposti se arjessa unohtuu ja hyvä ympärillä ei aina satu silmään. Hyvää syksyä sulle ja perheellesi, kauniit kuvat olet saanut ikuistettua kotinurkilta  : )

Jenni

Vierailija

Voi Johanna.. palaappa asiaan ja kirjoita blogikirjoitus sitten, kun koet jotain muutakin "onnettomuutta" kuin ulkosuomalaisuuden aiheuttamaa koti-ikävää. On hyvä sanoa ettei vaadi paljoa ja onni on asenteesta kiinni, kun elää onnellista ja tasaista elämää ja on siunattu monin monin tavoin. Kaikki eivät ole ihan niin hyvässä asemassa... Jos olisit ruma, köyhä ja pitkäaikais-sairas, vaikkapa myllypurossa asuva, exänsä vaivoama yksinhuoltajaäiti, sitten sun sanoilla"en vaadi paljoa ja siksi olen onnellinen" olisi jo painoarvoa (ja sellaisia uskomattomia ihmisiä olen työni kautta tavannut, jotka elää kysom olosuhteissa ja eivät valita, HEILLE nostan hattua!). Mutta nykyisessä tilanteessasi, on alentuvaa laukoa tuollaista, ihan oikeasti.  Miksi et voi vaan todeta, että olet suunnattoman onnekas monin tavoin ja siksi ei tulisi mieleenkään valittaa, että pitäisi saada vielä enemmän kaunista ja hyvää?? Se on sentään tosi hienoa ettet valita, niitäkin kun löytyy joille oikeasti yhtään mikään ei riitä =)    

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram