Ensin mulla oli yövieras perjantaina. Sitten lähdin yökylään itse. Ihan vaan tosi iisisti sohvalla villajutuissa maaten. Nyt ei ole esittää mitään vaatehienostelua.

Sen sijaan olen ihastellut auringonnousuja. Syönyt aivan sairaanhyviä aamupaloja. Hengitelyt kylmempää ilmaa. Ja parannellut keuhkojani. Käynyt pitkästä aikaa kävelemässä ystävän kanssa. Hitaasti kuin keuhkopotilas nyt kävelee. Saanut antibioottikuurin kuumeettomaan keuhkokumeeseen. Parannellut. Vitsi että on kivaa taas pystyä hengittämään normaalisti.

Vitsi että on kiva päästä taas treenaamaan tytöt! En malta odottaa. Vitsi että on kivaa taas jaksaa juttuja normaalisti. Niin että nyt se alkaa kuulkaas!

 

Niin, normaalisti.

Normaaliudesta en ole ihan samaa mieltä Vincentin kanssa (luitteko kuvan sanoman?). Tai olen. Riippuu vähän miten sen ottaa. Totta toisaalta; pidänhän kiinni itsessäni niistä piirteistä, jotka tekevät minusta vähän epänormaalin. Olen ylpeä niistä, siitä että minussa on jotain omaa joka tekee minusta minut. Pidän vähän erilaisista ihmisistä, sellaisista joilla on oma vähän omituinenkin persoonallisuutensa. Epänormaalius on se, joka kasvattaa kukkia tien varrelle, joka tekee rönsyjä ja tuo värejä. Joka saa ihmiset ajattelemaan. Normaalius, siihen pyrkiminen ja etenkin täydellisyyteen pyrkiminen sen sijaan tappaa helposti kaiken luovuuden ja kaiken uuden ja erilaisen kasvun.

Että ehkä sittenkin olen oikeinkin samaa mieltä Vincentin kanssa. En edes muista enää miksen olisi. Ehkä siksi, ettei normaaliudessa ole mitään pahaa, me normaalit ollaan ihan parhaita. :D Mutta kaikissa meissä on jotain erityistä, jotain epänormaalia, jotain mistä muut muistavat meidät. Ja niitä erityisiä piirteitä, kukkia ja rönsyjä täytyy meidän normaalien muistaa ruokkia ja kastella, ettei polku kuihdu. <3  

 

Kommentit (4)

Vierailija

Niin hassua unta näin viime yönä että oli pakko tulla kertomaan :D unessa oltiin sinun luona muutaman ystäväni kanssa, juotii rommia kolalla ja sitten lähdettiin tanssimaan. Hassua mistä nuo unet syntyy :D en ole edes pitkää aikaan pääsyt lukemaan blogiasi. Mikä on muuten loistava, piristää mieltä ja saa usein ajattelemaa asioita postiivisemmin. Jatka samaan malliin :)
-milla

Elma

Haha, ihan samanlaisen ajatuskulun kävin päässäni Vincentin sitaatista. Itse arvostan paljon normaaliutta, koska se merkitsee omalla kohdallani terveyttä, joka on minulla välillä heikko. Siksipä normaalit ajat ovat itsellä niitä polkujen kukkivia kohtia. Mut olisko ne jos epänormaaleja aikoja ei olisi olemassakaan? :)

Carola

Ihana postaus kuvineen ja teksteineen. Noi teidän näkymät(ilmeisesti aikalailla kotioven ikkunasta?) on aivan henkeäsalpaavan upeat!

Aina ulkopuolella jostakin

Ihania kuvia ja mukavaa, että olet paranemaan päin :)

Tuosta Da Vincin kommentista sen verran, että olen miettinyt usein, mitä se normaalius oikein on. Kuka sen määrittelee, milloin ihminen on vain persoonallinen ja milloin epänormaali, onko normaalius edes tavoiteltava olotila ja miksi epänormaalius koetaan uhkaavana? Käsitteenä kai normaalius tarkoittaa tavanomaista ja oletuksenmukaista, mutta ilmeisesti se tarkoittaa myös hyväksyttyä.

Itselläni on lievä "tila", joka aikaisemmin luokiteltiin autismin muodoksi, mutta nykyään jopa lääketiede pitää sitä vain persoonallisuuspiirteenä eli minulla on asperger. Se tekee minusta valtaväestön tai normaalien silmissä epänormaalin, koska en osaa kovinkaan hyvin sosiaalisen kanssakäymisen eri vivahteita, olen suorapuheinen ja ilmeisesti liian rehellinen, ÄO.ni on korkea ja rakastan käyttää aivojani (en siis osaa pitää kynttilääni vakana alla kuten pitäisi), rakastan myös täysin vilpittömästi elämässäni olevia ihmisiä, mutta jätän ihmiset, jotka eivät ole sen arvoisia täysin huomioni ulkopuolelle, omaan absoluuttisen sävelkorvan, mutta piirrän vain harakanvarpaita, vihaan epäjohdonmukaisuuksia, mutta samalla koen olevani yksi suurimmista sellaisista. Olen kaikilla mittapuilla varmasti epänormaali, mutta kuka ne mittapuut määrittelee? Itsestäni olen vain ihan yhtä persoonallinen kuin vaikkapa sinä :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram