Tärkeimmät ensin; en ole kokomustissa. Pois se minusta. ;) Kokosinisissä kaikkiaan (paitsi kengät, ne ovat mustat. Eccon superpehmeät kengät muuten. Aamutossut koroilla. Ja korvikset muuten, ne olen saanut ystävältäni Teijalta, jonka aurinkoisessa hippiputiikissa Il Mercatinossa kannattaa käydä vielä Helsigissä Uudenmaankadulla ennen kuin se sulkee ovensa maaliskuussa!)

 

Blogissa on ollut kamalan hiljaista. Koko tammikuu on mennyt sairastellen - kuten olen jo moneen otteeseen valitellut - ja nyt kun olen vihdoin ollut tämän viikon "terve", on väsymys painanut ihan hulluna. Ihan kamalaa kun energiat eivät yksinkertaisesti riitä työpäivien jälkeen mihinkään muuhun kuin nukkumiseen. Olisi siis pitänyt pitää jotain sairaslomaa (jo aikoja sitten) niin ei varmaan olisi tähän väsymysasteeseen joutunut. 

No, kyllä tää ohi menee (mun vakio). Mut oikeesti. Nyt menee, hitaasti mutta varmasti.

 

Perjantaiksi olimme sitten lisäksi suunnitelleet yllätysbileet Hildelle, joka täytti pyöreitä vuosia. Hilde ei aavistanut mitään, kun tuli pitkissä kalsareissa avaamaan oven meille perjantai-iltana. Meille ja isolle kasalle sushia, kuoharille, punkulle, kakulle, snackseille ja lahjapaketeille. 

Ihan superilta, joka jatkui myöhään yöhön tanssien. <3

 

 

Jollette ole vielä tutustuneet bachataan, niin suosittelen. Mun mielestä kaikki bachata on aivan ihanaa. Etenkin näin lauantai-iltana. <3

Lempeää iltaa ystävät.

 

Kommentit (8)

Iinu

Vau, kun näin kuvat niin ensimmäinen reaktioni oli että nyt on pakko kommentoida että kokomusta(kin) todella pukee sua. Kunnes sitten luin sun ensimmäisen lauseen :) päätin kuitenkin kommentoida (ekaa kertaa ikinä) kun olen jo vuosia sun blogia lukenut ja niin monta kertaa tullut niin hyvälle tuulelle sun kauniista kuvista ja todella aidoilta tuntuvista teksteistä. Haluan siis vaan kiittää ja toivottaa oikeen hyvää alkavaa kevättä ja pikaista paranemista! :) Olet upea, inspiroiva ja sopivasti boheemi!

Vierailija

Ihania kuvia. Kiitos niistä! Korvikset huippu ihanat. Rakastan korviksia. Teen niitä itse. Niitä on kiva antaa lahjaksi. Kivat pikku bileet. 😊 Terttu

Vierailija

Mukava katsoa kauniita kuvia. Kysyisin kellosta. Ei sama kuin aikaisemmin. Onko Suomalainen Polarin Loop? Terttu

Milla - Sukhimatot

Bachata on mahtavaa - se oli pitkään syntyseuduillaan Dominikaanisessa tasavallassa sellainen "maalaisten" musiikkilaji mutta nyt taitaa olla jo suositumpi kuin merengue! 

Ja asu on upea, oli sävy mikä tahansa. Sairastelu ja rankka tammikuu ei näy kasvoiltasi vaan olet todella hehkuva! Hyvä seura ja herkut taitavat auttaa siihen myös. 

Vierailija

Ihanat juhlat. Olet niin sopeutunut sinne, kun sulla on noin paljon norjalaisia ystäviä.

Elämä on. <3

Laura

Hei! Ei liity aiheeseen, vaan haluaisin kysyä apuasi. Haluaisin tehdä tämän ponchon, mutta en tajua miten saisin ohjeen hankittua:

http://www.sandnes-garn.com/poncho-32

Ymmärrän, että ohje on varmaan norjaksi, mutta translatella luulisi sen kääntyvän ymmärrettävästi. Kiitos!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram