Työasioista kirjoitan aika harvoin, mutta viime aikoina olen saanut käydä todella hyvillä luennoilla ja kurssipäivillä kuuntelemassa terapeutteja ja seksologeja, jotka ovat työskennelleet aiheen parissa vuosikymmeniä ja joilla on siis ollut niin paljon hyvää sanottavaa, että munkin on nyt pakko purkaa ajatuksiani mahdollisimman monelle. Melkein liian vakava aihe tänne, mutta liian tärkeä etten jakaisi.

 

Lasten seksuaalisuus. 

 

Onko sitä? On tottakai; me synnymme seksuaalisina olentoina. Mutta eivät lapset sitä itse tiedosta. Lapset leikkivät. Lapset saattavat leikkiä tekevänsä lapsia tai "sekstaavansa". Lapset ovat uteliaita ja leikkivät lääkäriä. Ja se on tosi ok. Se on osa lapsen sosiaalista kehitystä eikä lääkärileikeistä pidä huolestua saati hermostua. Joku lapsi saattaa jopa tyydyttää itseään; vaikkapa hinkata kroppaansa tuolia vastaan päiväkodissa. Ei siinä mitään, aikuinen voi rauhallisesti ohjata että sellaista voi tehdä kun on yksin, kun on omassa huoneessa ja vaikka vain omalla kädellä niin ei tarvitse tuolia. Sekin on osa lapsen sosiaalista kehitystä. Jotkut asiat ovat henkilökohtaisia eivätkä kuulu muille.

Meidän aikuisten on itseasiassa tärkeä puuttua lapsen seksualisuuteen. Puhua siitä kuten kaikesta muustakin. Mitä aiemmin, sitä parempi. Puhua sukupuolielimistä niiden oikeilla nimillä ja kertoa miten lapsia oikeasti tehdään. Jäykästä peniksestä ja kosteasta pimpistä, rakkaudesta ja nopeista siittiöistä. Puhua niin kauan kuin lapsi haluaa eikä vaihtaa nopeasti aihetta koska itseä vähän nolottaa. Lapsille voi kertoa, että myös kaksi miestä tai kaksi naista saattavat hankkia lapsia, mutta lapsen tekemiseen tarvitaan aina munasolu ja siemensolu; näistä asioista voi puhua tosi paljon ja pitää puhua, jos lapsi on kiinostunut. Osta vaikka joku aiheeseen sopiva kirja, jossa on piirustuksia alastomista ihmisistä (saa vinkata jos tiedätte suomalaisia kirjoja aiheesta ;)).

 

 

Meidän on supertärkeä kertoa, että vartalo on jokaisen oma asia ja lapsikin saa päättää omasta vartalostaan. Sille ei kukaan saa tehdä mitä haluaa. Eikä syliin ole pakko istua eikä edes antaa halausta jollei halua.

Miksi? Koska lapset, jotka tutustuvat kroppaansa ja tietävät seksuaalisuudesta (sitä itse tiedostamatta) saavat usein mutkattomamman, varmemman ja luonnollisemman suhteen omaan kehoonsa. Nämä lapset oppivat tuntemaan ja asettamaan rajoja, kiinostuvat usein vähemmän (tai eivät juuri lainkaan) pornografiasta ja aloittavat seksielämänsä myöhemmin ja turvallisemmin. 

Ja tiedättekö mitä; lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttävät aikuiset eivät haluaisi kenenkään puhuvan lapsille näistä asioista. Siksikin meidän pitää puhua. Mitä vähemmän lapsi tietää, sitä helpompi aikuisen hyväksikäyttäjän on manipuloida lasta. Ja manipuloinnista koko hommassa on kyse. Hyväksikäyttäjät toivovat, etteivät lapset tietäisi mitään eivätkä siksi osaisi kyseenalaistaa aikuisen tekoja.

 

 

Lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä puhutaan vähän ja se on monelle niin vastenmieleinen teema, että (luonnollisesti) suljemme silmämme helposti. Emme halua uskoa. Ei se ole voinut tapahtua. Tutkimusten mukaan kuitenkin vähintään 20% tytöistä ja 10% pojista tulee hyväksikäytetyiksi. Täällä meillä, pohjoismaissa. Vähintään. Miettikää jos 20% tytöistä mennettäisi nenänsä. Asia olisi varmasti jo korjattu. Ja turha luulla, että nenän menettäminen olisi paljon vakavampi juttu. Hyväksikäytön pysäyttäminen tai ehkäisy vähentäisi monet tulevaisuudet mielenterveys- ja päihdeongelmat.

Meidän pitää puhua, jotta viestimme lapsille (ja nuorille) että minä tiedän näistä asioista ja ennen kaikkea minä kestän kuulla näistä asioista. Minä tiedän, että on olemassa penis tai vagina ja minä tiedän mitä niillä voi ja saa tehdä. Minä uskon, jos sinä kerrot, sillä minä tiedän. Ja minä teen kaikkeni auttaakseni sinua.

 

 

Meillä lasten kanssa työskentelevillä on usein tai ehkä aina joku lapsi, josta olemme vähän huolissamme. Joka aiheuttaa vähän sellaisen huonon fiiliksen. Heikommista sosiaalisista oloista tuleva lapsi viestii usein selkeämmin ja usealla tavalla samanaikaisesti; sekä käytöksellä että ehkä jopa kertomalla hyväksikäytöstä suoraan kun taas lapsi, jolla puitteet ovat muuten paremmat ja paljon muuta hyvää elämässä, saattaa pystyä kätkemään pahan olon syvemmälle sisälleen. 

Hyväksikäyttäjät ovat mestareita manipuloimaan ja myös uhkaamaan. "Hyvällä" asuinaluella, suuressa talossa asuva isä saattaa uhata lasta, että he joutuvat muuttamaan huonomaineeseen kerrostaloon kaupungin toiselle puolen jos lapsi kertoo jollekin. Ja että lapsi pilaa koko perheen. Tai että kissa kuolee. Tai äiti kuolee. Jos kerrot jollekin.

Me voimme kuitenkin myös kertoa lapselle, että on olemassa kolmenlaisia salaisuuksia. On kivoja salaisuuksia. Melkein kaikki salaisuudet ovat kivoja, kuten synttärilahjat. Ja että on olemassa huonoja salaisuuksia, jos on vaikka vahingossa rikkonut äidin korun. Ja sitten on olemassa laittomia salaisuuksia, jos joku toinen kieltää kertomasta ja vielä uhkaa. Se on laitonta ja niitä salaisuuksia ei lasketa. Ne pitää kertoa jollekin. On hyvä muistaa myös, että usein lapsi piirtää, sillä piirtämistä ei ole kielletty, puhuminen vain.

 

 

Lapsi saattaa olla se luokan villein - tai se kiltein, joka saa hymypatsaan. Lapsen kehonkieli saattaa olla vähän jännittynyt ja eleetön; kukapa ei eläisi jännityksessä, kun ei koskaan tiedä milloin seuraava raiskaus tapahtuu. Lapsi saattaa hymyillä jatkuvasti näyttääkseen, että kaikki on hyvin. Lapsi saattaa purskahtaa itkuun, ja sanoa, että pelkää kuolevansa ihan varmasti tänään. Tai että haluaa kuolla. Lähes kaikki hyväsksikäytetyt lapset sanovat myöhemmin, ettei kukaan kysynyt. Ja että jonkun on täytynyt epäillä. Mutta kukaan ei ehkä olisi uskonut. Tai ehkä joku on varovaisesti tavallaan kysynyt, muttei uskaltanut kuulla vastausta kunnolla. 

"Hei, huomaan, että olet usein niin vihainen. Miksi? Kenelle?" Voimme ystävällisesti kysyä. Istua alas ja näyttää, että meillä on aikaa. Tai "Sulla on usein maha kipeä. Tiedän, että jos miettii paljon jotain tyhmää asiaa, saattaa mahakin tulla kipeäksi. Niin käy monille". Tai jos lapsi kertoo, ettei saanut nukuttua. Silloin ei kannata alkaa höpistä iltasaduista ja että puhelin pois tuntia ennen. Silloin kannattaa sanoa, että "Et saanut nukuttua? Höh, kerro lisää." Tai jos lapsi näprää paidan helmaa ja sanoo ettei halua isälle tänä viikonloppuna. Äiti saattaa nopeasti vastata että "Mutta sun pitää." Tai "Älä höpise, siitä tulee tosi kivaa." Mutta entä jos äiti pysähtyisi ja sanosi "Et halua isälle?" Kysyisi miksi. Tämä on ihan tositapahtumissa jatkunut suunnilleen lapsen itkuisella vastauksella "Isän pippeli haisee pahalle." Sen tarkempiin yksityiskohtiin en nyt mene. (Ja olisi se voinut olla toisinpäinkin, mutta useimmiten hyväksikäyttäjä on mies.)

 

 

Anna aikaa lapselle. Ei kukaan vastaa parhaalle kaverilleenkaan "Mutta sun pitää nyt vaan mennä". Kysymme miksi. Yritä kuunnella mitä lapsi ajattelee. Kysy miten menee. Jos epäilet, kysy onko joku tehnyt jotain tyhmää. Kuuntele, ole läsnä ja välitä oikeasti.

Muilta lasten parissa työskenteleviltä kuulen mieluusti ajatuksia; onko aihe paljon tapetilla Suomessa? Ollaanko siellä samoilla linjoilla? Saa jakaa ajatuksia ja lisätä; multa unohtui varmasti jotain tärkeää näin laajasta aiheesta. Ensimmäistä kertaa kai koskaan sanon myös, että saa jakaa. Koko postausta. Nyt kun kerran kirjoitin.

 

 

 

 

Kommentit (41)

Pipipiii

Todella tärkeä tuo pointti, että kun lapsi tietää mitä sukupuolielimillä tehdään ja mikä on ok, niin hyväksikäyttö on vaikeampaa. Ihan hölmöä puhua mistään haikaroista kun asian voi kertoa kysyjälle nätisti niinkuin se on.

Vierailija

Kyllä tää aihe on edelleenkin aika iso tabu.. järkyttävää, että näin on! Jos meillä kaikilla vain olisi tarpeeksi tietoa ja kykyä tunnistaa tällaisessa pulassa oleva lapsi, niin voisimme auttaakin ajoissa! Niin tärkeä aihe puhua ja tuoda ilmi!

Vierailija

Kiitos hyvästä tekstistä erittäin tärkeästä asiasta! Hyvää kevään jatkoa :)

-Marjut

Emilia

Kiitos että kirjoitit tärkeästä aiheesta. Oli todella mielenkiintoista lukea aiheesta kun meillä aihe alkaa olla ajankohtainen lasten kasvaessa ja kehittyessä. Järkyttävää että niin moni lapsi joutuu hyväksikäytön uhriksi. Siksi onkin tärkeää että lasten olisi mahdollisimman helppo puhua aiheesta.

Kirjastotäti

Aiheesta on olemassa monia suomenkielisiä kirjoja mutta haluan mainita yhden joka poikkeaa muista. Tanskankielinen alkuteos Liller Möller: Näin tehdään lapsia, WSOY, 1993. Tässä kirjassa käsitellään siitä, että kuka saa sinuun koskea ja miten. Tämä on vuodesta toiseen kaikkein kiinnostavin kirja alakoulun kirjastossa :)

Vierailija

Kiitos, että kirjoitit tästä tärkeästä aiheesta, se on
yhä liian vaiettu. Olen ammatiltani psykofyysinen fysioterapeutti ja opiskeluaikoina tein ystäväni kanssa aiheesta opinnäytetyön. Tämän kaltainen trauma näkyy usein tavalla tai toisella kehollisuudessa ja psykofyysinen fysioterapia on usein tärkeä osa hoitoa.
Käy ihmeessä kurkkaamassa oppari jos aikaa on!:)

https://publications.theseus.fi/handle/10024/73025

Vierailija

Todella tärkeä aihe ja hyvä muistutus keskustelun tärkeydestä pienten ja isompien lasten kanssa.

Opo

Nyt olet kyllä todella Ison Asian äärellä. Kiitos erinomaisista keskusteluesimerkeistä. Joudun omassa työssäni joskus miettimään, että voisiko nuoren käytöksen takana olla seksuaalinen hyväksikäyttö. Nuorilla on vielä enemmän keinoja peitellä asiaa kuin lapsilla ja myös oikeus kieltäytyä avusta. Sitten saa varautua todella (!) aggressiivisiin vanhempiin. Tietoa ja koulutusta meille lasten ja nuorten kanssa työskenteleville pitäisi olla enemmän.

Vierailija

Kiitos! Tärkeä ja liian vaiettu aihe. Olin onnellinen kuullessani, että omalle ekaluokkalaiselle seksuaalisuudesta oli puhuttu koulussa oikeilla nimillä ja sen kaikista muodoista. Kotona oli uimapukurajoista juteltu jo pienempänä eikä haikaroilla ole koskaan huijattu. Hyvä keskustelu saatiin aikaiseksi, kun lapset pohti, onko isin pippeli oikeasti ollut äitin pimpissä ennen kuin me synnyttiin. Yhdessä hämmästeltiin elämän alun ihmeitä :) kevätiloa!

Vierailija

Mahtava kirjoitus kamalasta, mutta hyvin tärkeästä asiasta!

Itse työskentelen lastensuojelussa ja valitettavasti hyväksikäyttö koskettaa aivan liian monen lapsen elämää. Ja ihan kaikenikäisten lasten, kaikenlaisista lähtökohdista olevien. Näen myös työssäni paljon vanhempia, jotka ovat kokeneet vuosien hyväksikäyttöä omassa lapsuudessaan. Tämä aiheuttaa suuria vaikeuksia mm. vanhempana olemisessa ja vakavia mielenterveyden ongelmia.

Lapsista tulee olla kiinnostunut ja heidän ajatuksilleen tulisi antaa riittävästi tilaa. Ihan kaikkien lasten kanssa elävien aikuisten sekä heidän kanssaan työskentelevien! Olen paljon törmännyt tilanteisiin, joissa lastensuojelu on joutunut puuttumaan ns. rajuimmin keinoin lapsen tilanteeseen ja tällöin opettaja / päiväkodin hoitaja / sukulainen / neuvolan terveydenhoitaja on todennut, että hyvä kun vihdoin joku puuttuu asiaan, huoli lapsesta on ollut jo pitkään suuri. Mutta silti edes lastensuojeluilmoitusta ei olla tehty! Joka kerta tekisi mieli kysyä, miksi ihmeessä et ole itse tehnyt asialle mitään?!

Pidetään me aikuiset lapsista huolta! <3

Vierailija

Mahtava kirjoitus! Toinen mistä pitäisi keskustella isoon ääneen on se, että jos onkin hyväksikäytetty, niin uhrin ei tarvitse sitä hävetä. Uhri voi selvitä siitä. Eikä uhria saa pitää reppanana. Ihan liian monesti uhrit saa sääliä, vaikka tarvitsevat vain kuuntelevan korvan ja hyväksyntää. Tekisi mieli kirjoittaa postaus uhrin näkökulmasta omaan blogiin, mut vielä en uskalla. Ehkä joku päivä.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Nimenomaan. Uhrin ei tarvitse hävetä. Joskus joku saattaa myös kysyä, että mikset vain lähtenyt pois tai jotain muuta, joka melkein vain pahentaa asia tai saa uhrin tuntemaan huonoa omaatuntoa; niin että miksen vain lähtenyt. Ei niistä tilanteista yleensä voi lähteä eikä hyväksikäyttäjaltä pääse karkuun. Onneksi moni uhri selviää hyvin, riippuu niin monesta tekijästä. <3

Vierailija

Todella todella hyvin kirjoitettu, paljon ajatuksia herättävä teksti. Huh, en yleensä ikinä kommentoi blogeihin mutta nyt oli pakko. Kiitos.

-Kahden pienen tytön äiti

Riikka

Kiitos Johanna tärkeän aiheen kirjoittamisesta. Tätä aihetta on meidän vanhempien hyvä kerrata yhä uudelleen ja uudelleen.

Vierailija

Meillä odottelee kirja nimelta Mistä on pienet vauvat tehty? (Janouch&Lindman) sopivaa hetkeä. Lapset 5 ja 7, en vain tiedä koska on oikea hetki puhua. Kyllä meillä on aina puhuttu pippelistä ja pimpistä, mutta tarkempia kysymyksiä ei ole tullut. Miten se voi tuntua niin vaikealta kertoa lapselle, että se pippeli menee pimppiin, se kun se on vaan aikuisten asia? Ehkä juuri siksi se pitäisi kertoa, kun se on vaan aikuisten juttu.

Elisa

Kyllä! Tästä on tullut minullekin sydämen asia. Norjassa on tartuttu härkää sarvista ja alettu määrätietoisesti ennaltaehkäistä seksuaalista hyväksikäyttöä. Meillä täällä pohjoisessa kunnassa kaikki lasten parissa työskentelevät saaneet koulutuksen, mitkä ovat hyväksikäytön merkit, millaisia kysymyksiä esittää, miten kuunnella ikätasoisen tiedon annon lisäksi. Toivottavasti Suomessakin asiaan tartuttaisiin aktiivisemmin!

Vierailija

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Tämä kirjoitus antaa rohkeutta käsitellä asioita niin äitinä kuin työni puolesta.

Hyvää kevään jatkoa.

Vierailija

Kiitos, kun otit aiheen esille. Itseäni ainakin askarruttaa seksuaalisuudesta kertominen omille lapsille ja tästä sain varmasti vinkkejä siihen. Toivoisin enemmän avoimuutta tähän aiheeseen.

Iiris

Minä myös olen tätä viime aikoina miettinyt. En ehkä hyväksikäytön näkökulmasta, mutta ylipäätänsä lasten seksuaalisuuden näkökulmasta. Eilen juuri kuuntelin kun ekaluokkalainen poikani kaverin kanssa leikki ja vähän väliä hörähti lastenhuoneessa "pimppikarva!! hehhehheee", "muna! hehhehheee". Ennen ekaa koululääkäriä poika kertoi minulle, että "se kattoo munatkin" ja kun kysyin että mikä se muna on niin ei tiennytkään:)

Meillä on kolme lasta ja olen kyllä aika selkeästi kertonut ikätasoisesti, miten lapsi saadaan alulle ja miten se syntyy (pepusta!), mutta tokihan nuo pienet eivät kaikkea ymmärrä.  Tuntuu, että tiettyyn ikävaiheeseen vaan kuuluu nuo alapään jutut. Pojan yks tyttökaveri jo eskarissa jäi kiinni housujen riisumisesta (itse asiassa tapahtui meidän pihassa ja näin tilanteen) ja jalkojen levittämisestä. Ehkä myös ajattelen, että kotona sen luonnollisen alastomuuden näkeminen (meillä esimerkiks lapset on imettämisen ja rintojen kanssa aivan sinut, toisin kuin jotkut kaverit) ja toisaalta siihen liittyen puhuminen (että kuka saa nähdä ja koskea ja miten pitää reagoida jos joku pyytää) on aika hyvä keskitie. 

Mulla on itse tosi traumatisoitunut suhde kroppaani, on yritetty hyväksikäyttää ja oma äiti on aina pitänyt mua kropaltani vääränlaisena. Seksualisuus meidän perheessä (äiti on katolinen) oli muutenkin todella outo ja kaksinaismoralistinen juttu enkä aikuisenakaan ole todellakaan sinut kaikkien asioiden kanssa. Synnytys ja imetys on auttanut hyväksymään kroppaa kuitenkin paljon! Ja ikä!

klömamma

Kätilönä, ja tietysti äitinä, olen huomannut, että meillä Suomessa lasten seksuaalikasvatus on kaikesta näennäisestä vapaamielisyydestä huolimatta vieläkin täysi tabu. Sanon näennäinen siitä syystä, että vaikka meillä saa painattaa Tom of Finland postimerkkejä ja lakanoita, niin aikuistenkin seksuaalisuus on edelleen melko hys-hys asia. Tämä heijastuu suoraan siihen, ettei kotona osata puhua seksuaalisuudesta lastenkaan kanssa. Seksuaalikasvatus on vanhempien tehtävä. Aivan samalla tavalla kuin opetetaan lapsi syömään, käymään potalla ja opetetaan miten kengän-nauhat sidotaan niin opetetaan seksuaalisuudestakin aina herkkyysvaiheiden mukaan.

Vanhemmat täällä kuitenkin haluavat, että seksistä puhuttaisiin päiväkodissa, koulussa tai terveydenhuollossa, kunhan ei vain itse joutuisi sitä tekemään. Taustalla on pelko siitä, ettei osaa puhua oikeilla sanoilla, puhuu liian suoraan eikä lapsi osaakaan ottaa sitä vastaan tai mitä tututkin sitten sanoo, jos oma lapsi alkaa puhua kotona kuulemistaan asioista muille lapsille. Pahimmassa tapauksessa pelätään sitä, että perheissä jossa puhutaan avoimesti ja lapsi puhuu eteenpäin, on taustalla seksuaalista hyväksikäyttöä -koska eihän lapsi muuten osaisi puhua sellaisesta.

Täällä Suomessa kyse on siis mitä suurimmassa määrin tabusta. On todella hienoa kuulla, että teillä siellä Norjassa asia on terveydenhuollon osalta otettu haltuun. Mikä kokemus sinulla on siitä miten norjalaiset vanhemmat hanskaavat tämän asian? Ovatko he avoimempia kuin vanhemmat Suomessa? 

Moksutin

Kiitos tärkeästä ja puhuttelevasta blogikirjoituksesta! Kolmen lapsen äitinä ja etenkin murrosikäisten parissa työskentelevänä mietin näitä asioita usein. Tuo salaisuustyyppien erottelu oli mielestäni tosi toimiva - tuosta aion puhua samantien omille lapsilleni ja muillekin, jos sopiva tilanne tulee. Kaunista kevättä ja kaikkea mahdollista hyvää sinulle ja lähipiirillesi!

Kyselijä

"Miksi? Koska lapset, jotka tutustuvat kroppaansa ja tietävät seksuaalisuudesta (sitä itse tiedostamatta) saavat usein mutkattomamman, varmemman ja luonnollisemman suhteen omaan kehoonsa. Nämä lapset oppivat tuntemaan ja asettamaan rajoja, kiinostuvat usein vähemmän (tai eivät juuri lainkaan) pornografiasta ja aloittavat seksielämänsä myöhemmin ja turvallisemmin."
Kiintoisaa. Onko tämä peräisin jostain tutkimuksesta? Onko mahdollista saada lähdeviitteitä?

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Jep, asiaa on tutkittu pohjoismaissa tietääkseni vain Ruotsissa. Muun muassa yllämainittuihin ruotsalaisiin tuloksiin viittaa norjalainen Margrethe Wiede Aasland, joka on kirjoittanut aiheesta useamman kirjan (ja joka uskoo tilanteen olevan aika sama myös Norjassa ja uskoisin siis että Suomessakin). Mulla ei valitettavasti ole kotona yhtään kirjaa; niistä loytyy varmasti näiden tutkimusten tarkempia tietoja ja lähteitä. jos ja kun saan kirjoja käsiini, kurkkasen lähteiden nimet. :)

- Piia-

Niin mahdottoman tärkeää asiaa ja kauniisti jälleen kirjoitettu!

Olen koulutukseltani myös seksologi ja en voi olla kommentoimatta asiaa hieman.

Ensinnäkin käytännön vinkkinä niille vanhemmille, jotka tuskastelevat puhumisen vaikeuden kanssa:

Lapset eivät odota luentoa, ei kalvosulkeisia, vaan pienen pienen vastauksen kysymykseensä. Kysymystä harvoin seuraa edes heti perään uutta kysymystä vaan lapset tyytyvät kuultuaan vastauksen kysymykseensä.
Monesti olen kuullut myös vaikeutta keskustella nimenomaan naisten ja tyttöjen sukuelimistä. Jos anatomian nimitykset eivät istu omaan suuhun niin pienille lapsille voi hyvin puhua siitä, että naisilla on kolme reikää; pissa,- kakka- ja vauvareikä. Ei niiden vauvojen tarvitse siis sieltä pyllystä tulla ;) Lapsen iän karttuessa on helppo sitten todeta, että vauvareiälle on monta muutakin nimeä.

Ja sitten haluan tuoda esiin näkökulman, josta harvoin puhutaan tietäen, että todennäköisesti kommenttini aiheuttaa aikamoisenkin keskustelun... Mutta pystyttekö te tämän lukijat itse toteamaan, että kiihottumisen kohteenne ovat mielenne valittavissa? Voin vastata puolestanne, että ei kukaan meistä voi... Ei myöskään ne henkilöt, jotka näkevät lapsissa jotakin sellaista, mikä aiheuttaa heissä kiihottuneisuutta. Ja vetäkää tässä kohtaa syvään henkeä ja antakaa minulle mahdollisuus puhua loppuun....
Koulutukseni puolesta uskallan todeta, että lähes jokainen henkilö, joka huomaa ensimmäistä kertaa kiihottuvansa lapsista, pelästyy tätä asiaa aivan tavattoman paljon. Uskallan väittää, että lähes kaikki heistä näkevät sen yhtä vääränä, pahana ja kamalana asiana kuin me sen näemme. Aivan kaikki heistä tietävät kuinka rikollisia nämä teot ovat ja kuullessaan toisen tehneen jotakin lapselle, ovat he itsekin valmiita tuomitsemaan tämän tekijän. Niistä ensimmäisistä ajatuksista on kuitenkin mielettömän pitkä matka varsinaisiin tekoihin ja tässä kohtaa on se paikka, kun meidän sosiaali-ja terveysalan ammattilaisten pitäisi osata toimia tai edes kohdata inhimillisesti. Jos hyppäämme edes pienen pieneksi hetkeksi näiden henkilöiden saappaisiin, keneltä sinä uskaltaisit pyytää apua? Kenelle sinä uskaltaisit tämän asian kertoa? Juoksisitko terapeutilta toisille jutellen "niitä näitä" yrittäen samalla tiedustella, onko tämä terapeutti tämän aivan kauhean salaisuuteni luottamuksen arvoinen ja mitä hän minusta ajatelee jos uskallan tämän asian ääneen sanoa? Osaako juuri hän auttaa? Ja mitä sitten, kun se ensimmäinen tai toinen sosiaali-ja terveydenhuollon ammattilainen tuomitsee sinut  samantien, pelkällä katseella, pelkkien ajatustesi vuoksi, ethän ole kuitenkaan satuttanut ketään pientä ihmistä? Kuinka pitkään sinä jaksaisit yrittää etsiä inhimillistä kohtaamista?

En siis millään tavalla puolustele pedofiilien tekoja, en sano heidän tekojensa olevan millään tavalla hyväksyttäviä minunkaan mielestäni. Mutta voisiko joskus se inhimillinen kohtaaminen ja sen kaikista pelottavimman asian silmiin katsominen olla se suurin apu?

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hyvä pointti, että usein lapselle riittää hyyyyvin lyhyt vastaus ja se siirtyy seuraavaan kysymykseen samantien! :D 

Me aikuiset vain varaudumme hurjiin keskusteluihin. ;) 

Ja hyviä pointteja noi kohtaamiset pedofilien kanssa. Sekin on niin tabu, että varmasti tekee avun hakemisesta vaikeampaa. Pedofiili kun leimataan suunnilleen monsteriksi heti. Täällä muuten nimitystä "pedofiili" on myös kritisoitu, sillä joku on sitä mieltä, että pedofiili on suuuntaus siina missä hetero- tai homofiili kun taas joku on sitä mieltä, että pedofiiliksi ei kukaan synny, vaan siksi muokkautuu jossain vaiheessa; todennäkoisesti huonojen varhaisvuorovaikutussuhteiden, hyväksikäytön ym. seurauksena. Tämäkin jännää pohdintaa, johon mun ammattitaito ei ylety, mutta mainitsen nyt kiinostuneille. :)

Vierailija

Raisa Cacciatore on kirjoittanut hyviä teoksia lapsen ja nuoren seksuaalisuudesta ja siitä, kuinka asioita voi eri ikävaiheissa käsitellä. Suosittelen lämpimästi sekä vanhemmille että ammattilaisille :)

Vierailija

Kiitos Johanna.

Tärkeä aihe, josta ei oikeastaan mielestäni Suomessa juurikaan puhuta. Paitsi sitten, kun joku karmea tarina paljastuu ja menee oikeuteen. Ennaltaehkäisy ja asioihin ajoissa puuttuminen voisi pelastaa jopa henkiä ja niin monelta turhalta kärsimykseltä ja surulta. 

Jos yksikin postauksesi lukija saa tästä apua ja käyttää näitä antamiasi vinkkejä miten asiaa voisi lähestyä, ei sinun tarvitse enää ikinä miettiä onko blogin kirjoittaminen "turhaa hömppää"!

Pienin askelin voi jokainen tehdä isoja muutoksia. <3

Vierailija

Huh. Todella hyvä teksti! Kumpa tästä uskallettaisiin puhua ja puuttua siihen enemmän. Monille vain tuntuu olevan aivan liian vaikea asia, joten asiasta ei puhuta ja lähes kielletään asian olemassaolo...

T. Lapsena hyväksikäytetty

Heli S.

Kiitos hyvästä tekstistä. Sellaista jäin miettimään, että mistä saa apua jos tällaisen lapsen kohtaa tai epäilee jotain? Kun en itse varsinaisesti ole hoito/sosiaalialalla, mutta voisi hyvin tulla kuitenkin työssä vastaan joskus. Onko jotain "auttavaa puhelinta" vai onko se sitten lastensuojelu vai mikä taho? Ennaltaehkäistähän nyt voi kuka vain ja jutella, mutta sitten kun taidot ja tiedot ei riitä. Ettei olis se joka sanoo jälkeenpäin, että hyvä kun joku puuttui, kun ei itse osannut tai pystynyt.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram