Kuvat ovat viikonlopulta, jolloin en jaksanut tehdä hiuksille mitään ja jolloin oli kesäkelit. 

Meidän piha alkaa jo vähitellen muuttua kesäpihaksi. Pelargonioita olen nyt jo vuosia istuttanut ruukkuihin, sillä paitsi että ne ovat mun mielestä maailman hurmaavimpia ruukkukukkia, kestävät ne aina koko kesän tosi mahtavina. En jaksa sellaisia kukkia (ruukuissa), jotka eivät kuki koko kesää tai jotka vaativat kamalan hyvää hoitoa. Sama on toi terassin ruohopusikko; se on kestänyt ulkona samalla paikalla koko talven. :'D Tätä tasoa mun kasvien täytyy olla. (Kellastunut puksipuu ei olekaan tainut selvitä yhtä hyvin.)

Ja hei, miten ihanaa kun ulos voi astua teepparissa.

Halusin vain laittaa nämä rohkaisuksi. Että kyllä se kevät sieltä tulee vaikka täälläkin taas vähän vilpoisasti sataa vettä ja Suomessa kai vielä vilpoisammin. Mutta kohta, yhtäkkiä on ihan kesä. <3

Löysin kukkakaupasta samalla vihdoin tollaisen Mikkihiirikorva -kaktuksen. Olen sellaista (huomattavasti suurempaa kyllä) kaikkien kaktusten seasta yrittänyt löytää sitten meidän viime syksyisen Italian reissun. Suurta tuskin löydän, mini kelpaa.

 

Kivaa keskiviikkoa kaverit ~ sinnitellään kylmän yli kesään. Mun paras vinkki on laittaa salsa soimaan (aika kovaa) aamulla töihin ajaessa. Unohtaa jo työmatkalla ettei olekaan ihan vielä kesä. Me nähdään pian taas. <3 

 

 

 

 

 

Kommentit (3)

Johanna

Ihania kukkia! Juuri semmoisia helppohoitoisia ja pitkään kestäviä suosin itsekin! Viime kesänä tulilatvat kukkivat parvekkeella runsaina pitkälle syksyyn vaikka unohtelin kastella niitä :D tänä vuonna pelargoniat voisivat liittyä seuraan :) kiitos vinkistä!

Kalpeanaama

Hei Johanna!

Olet aina kauniin ruskettuneen näköinen ,mitä rasvaa siis aurinkosuojaa käytät.

Vai käytätkö ir?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram