En kovin usein neulo lapsille, sillä meillä on myös kaksi innokkaasti neulovaa isoäitiä - enkä etenkään kuvaa lapsia juuri koskaan someen, mutta tehdään nyt poikkeus molemmista. Innostuin nimittäin kokeilemaan Ainolle tällaista salmiakkikuviota, josta syntynyttä villapaitaa kutsun sirkuspaidaksi - jotenkin kuvio muistuttaa iloisesta sirkuksesta!

Kuvion inspiraatio syntyi camarosedk -instatilin (camarose.dk) kuvissa vilahdelleista salmiakeista, mutta Ainon paidan päätin neuloa vähän värikkäämmäksi - jämälankoja katsokaas. Ostin paitaan siis vain valkoisen pohjavärin; ruutuihin käytin kotoa löytyneitä langanloppuja - vaaleanpunaista, sinapin keltaista ja tummansinistä. Ruutuihin käytin Sandnes Garnin Soft Alpakkaa, joka on ihanasti vähän tavallista alpakkaa pörröisempää ja nostaa ruudut kauniisti esiin, joten älä arkaile eri lankalaadun valitsemista! :)

 

Tämä ohje on kokoa 120 cm, mutta voit muuntaa kokoa pienten laskutoimitusten avulla. Ainon paidan leveys on 37 cm (noin 65 s) ja neuletiheys on 10 cm/17 s.

Tarvitset: pohjaväriksi 200g (luonnon)valkoista ja yhteensä saman verran värillistä lankaa; voit tehdä vaikka joka raidan eri värillä jos kotoa löytyy sopivia jämälankakeriä! Pyöröpuikon nr 6 (tai 5) pituudeltaan 40 tai 60 cm.

 

Aloita luomalla puikolle 130 silmukkaa vaalella pohjavärillä. Jatka neulomalla joustinneuletta 1 oikein 1 nurin (3 cm) suljettuna neuleena. Tein joustinneuleen neuloen oikeat silmukat "takakautta" eli nostamalla silmukan takaosan puikolle; joustinneuleesta tulee vähän napakampi ja koristeellisempi.

Joustinneuleen jälkeen neulo kolme kerrosta sileää neuletta ja aloita sen jälkeen kuvio mallikuvion (kts, toiseksi viimeinen kuva) mukaan. Mallikuvio on seitsemän silmukan levyinen ja 11 kerrosta korkea - yhdentoista kerroksen jälkeen voit vaihtaa ruudun väriä, mutta pohjaväri pysyy. 

Ainon neuleen helma-kainalomitta on 40 cm, mutta voit tietysti mitata omalle lapselle sopivan mitan. Tässä vaiheessa työ jaetaan etu- ja takakappaleisiin, jotka neulotaan tasona. 

Samalla aloitetaan myös hihansuiden raglan-kavennukset. Jokaisen oikean kerroksen alussa neulotaan seuraavasti: neljä ensimmäistä silmukkaa sileää neuletta vaalealla pohjavärillä, viides silmukka nostetaan neulomatta, kuudes neulotaan ja viides nostetaan sen yli. Oikean kerroksen lopussa neulotaan yhteen kuudenneksi ja viidenneksi viimeiset silmukat vaalealla pohjavärillä ja neljä viimeistä silmukkaa vaalealla pohjavärillä. Nurjalla ei kavenneta. Jatka neulomista kunnes hihan raglanreunan korkeus on noin 18 cm ja päättele loput silmukat.

Etu- ja takakappele neulotaan samoin.

Hihat aloitetaan luomalla 36 silmukkaa ja neulomalla joustinneuletta kuten helmassa, 3 cm tasona. Neulo sitten kolme kerrosta sileää neuletta ennenkuin aloitat taas mallikuvion. Lisää silmukoita aina kun uusi mallikuvio alkaa (kerroksella 1) sekä mallikuvion puolivälissä (kerroksella 6); yksi silmukka sekä kerroksen alkuun että loppuun. Ainon neuleen hihan mitta kainaloon on 34 cm ja tässä vaiheessa silmukoita tulisi olla vähintään 55. Tästä alkaa myös raglankavennukset aivan samaan tapaan kuin paidassa. Neulo ja kavenna kunnes raglanreunan korkeus on sama kuin paidassa eli noin 18 cm ja päättele loput silmukat.

Hihat yhdistetään paitaan neulan ja langan avulla, jonka jälkeen voit poimia silmukat pääntieltä puikolle. Poimi mahdollisimman paljon/ tiiviisti; poimin ensin etuosan silmukat (noin 60 s) ja neuloin joustinneuletta vajaa 4 cm. Sitten ihan sama juttu takakappaleen kanssa; lopuksi ompelet etu- ja takakappaleen kaulukset yhteen. 

 

Ok? :D

Kamalan pitkä sepustus, mutta kai ne, jotka tämän haluavat tehdä, lukevat. :D Tää oli mun mielestä niin söpö idea, sopiva sekä tytolle että pojalle ja vieläpä hyödyllinen jamälankojen kuluttaja, että pakko laittaa jakoon. 

Kysykää taas jos ihmettelette.

<3

 

Kommentit (3)

Vierailija

En ymmärrä, miten ehdit neuloa. Minä katoan arkipäivän sirkukseen. Työ-kauppa-ruoka-tiski-imurointi. Varastan jostakin aikaa pari kertaa viikossa; lenkki ja kuntosali. Mukava katsoa blogisi kauniita kuvia. Kiitos sinulle!

Vierailija

Pakko kommentoida kysymyksellä: kuinka monta tuntia viikossa katsot televisiota? Niin monta tuntia sinulla on aikaa neuloa :-) Itse neulon aina samalla kun katselen telkkaria, ja joskus jos on haasteellisempi neule työn alla, niin istun vaan telkkarin edessä neulomassa, eikä hajuakaan mikä ohjelma on menossa.

Vierailija

Onpa ihana neule! Tuo väljä kaulus on todella järkevä, ei kutita eikä "ahista" kaulaa, ja pääkin sujahtaa siitä helposti ilman mitään nappiviritelmiä. Ja noi karkit <3 

Mulla, ja ehkä monilla muillakin, on jatkuvasti hakusessa kivoja neuleaiheisia blogeja seurattavaksi, onko sulla vinkata? Ei tartte olla suomeks - inspiraatioksi rittää intohimo ja kauniit kuvat.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016