Läheisen kuolema koskettaa aina. Suru tuntuu päässä, mahanpohjassa ja sormenpäissä asti. Kuolema saa hiljentymään, ja joskus tekemään jopa ihan hassuja shokkivaiheen juttuja. Välillä tulee höpöteltyä ihan mitä sattuu, ja laitettua kättä suun eteen sammakoiden pomppiessa ulos suusta. Sanoinkohan taas jotain sopimatonta? Tajusikohan ne mitä tarkoitin?

Mikä on oikea tapa surra läheisen poismenoa? Onko kyyneltulvan määrä verrannollinen surun määrään? Saako suruaikana nauraa? Osanko käyttäytyä kirkossa ja muistotilaisuudessa?

Hautajaisia on (onneks)i sen verran vähän, että etiketti ei aina ole ihan selvillä.

Meillä oli pari viikkoa sitten hautajaiset. Läheisen ihmisen poismeno kouraisi syvältä, vaikka takana olikin pitkä sairastaminen. Tätä kuolemaa osattiin jo kesän jäljiltä odottaa, mutta suruviesti yllättää kuitenkin aina.

Läheisemme siunattiin maan uumeniin kauniiden kukkalaitteiden ja lohduttavien värssyjen alle. Saattoväki toivotettiin muistotilaisuuteen tervetulleeksi. Pappi oli pitänyt jo kirkossa ihanan puheen. Puhui kauniita sanoja hänellekin tutusta vainajasta. Tunnelma oli käsinkosketeltava. Surullinen.

Muistotilaisuus aloitettiin samaisen papin toteamuksella pitää hyvät juhlat! Tässä kohtaa varmaan moni perinteisissä mustotilaisuuksissa olija, nielaisi kerran tyhjää. Hyvät juhlat! Jo on aikoihin eletty. Nyt surraan ja pyyhitään kyyneleitä jo valmiiksi märkiin nessuihin. Ei ole paljoa juhlan aihetta.

Mutta hyvät ja mukavat juhlathan niistä tuli. Oikein papin siunauksella, saimme otteen mukavista ja koskettavistakin muistoista. Yksi kertoi pidempää tarinaa ja toinen vähän lyhyempää muistoa. Osa ihan nauroikin ääneen. Tuntui tosi hyvältä! Nämä olivat poisnukkuneen näköiset hautajaiset. Puhuttiin asioista niiden oikeilla nimillä ja viihdyttiin. Hyvää ruokaa ja hyviä tarinoita. Tästä muistotilaisuudesta jäi hyvä mieli. Jotta ei kenellekään jäisi kuvaa vallan riehakkaista juhlista, niin voin kertoa että pää ja silmät olivat illalla kipeänä myös itkemisestä. Uskon kuitenkin, että pilven reunalta kurkistaa tällä hetkellä rauhallinen ja pitkän elämän kokenut mies, joka oli tyytyväinen muistojuhlaansa. Maassa on kaikki hyvin hänen rakkaillaan. Rauha hänen muistolleen ja kiitos yhteisestä ajasta. Mukavien hautajaisten jälkeen, voimme tallettaa ihanat muistot sydämiimme ikuisiksi ajoiksi.

Puhuimme hautajaisissa muutaman kanssa myös omista hautajaisistamme. Joku halusi polttohautauksen, ja joku toinen taas perinteisen arkun. Osa halusi muistotilaisuudestaan hyvät bileet ja toinen taas rauhallisempa settiä. Kaikki tavat taitavat olla oikeita.

ps. Blogin pääkuvassa on punaisten ruusujen keskellä hama-helmistä tehty sydän rakkaalle papalle pellavapäältä. Nämä taitavatkin olla ensimmäiset hautajaiset, jotka jäävät hänelle mieleen. Hyvä niin!

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Keski-ikäisen naisen aivopieruja elämästä, perheestä ja ystävistä. 

Olen 45 vuotias työurallani suunnanmuutoksen tehnyt naurava ja napakka täti maalta. Perheeseen kuuluvat aviomiehen lisäksi kolme tytärtä ja kaksi koiraa. Muutun hetkessä sohvaperunasta sportti-mimmiksi ja ajatukseni harhailevat milloin missäkin. Minua ei ole diagnosoitu, mutta uskoakseni keittiöpsykologiaa harrastavat ystäväni pitävät minua hiukan omituisena höpsönä.Käytän viiniä ja kynttilänvaloa tekosyynä ajattelun ja ystävyssuhteiden laajentamiseen.