Kun itse raahaa hiki päässä miljoonaa ostoskassia ja näkee jonkun lapsen lipuvan ohi pulkassaan.

Viime viikolla Olennaiset-palstalla pohdimme, millaisissa tilanteissa olisi ihanaa olla lapsi. Pulkkaesimerkki oli minusta yksi osuvimmista. Ei tarvitse itse edes kävellä!

Aikuiselämässä on useinkin hetkiä, joina olisi mahtavaa taantua jonkun toisen hoivattavaksi. Jos kohdalle osuu onnekkaasti tavallinen normilapsuus, ruoka tulee pöytään, vaatteet hoidetaan pesuun ja päälle ja korvat putkitetaan kuntoon. Itselle jäisi tehtäväksi lähinnä innostua julmetusti trendisatujen hahmoista, vetää raivarit hiertävästä pesulapusta ja vastaanottaa vanhempien sukulaisten ihailua.

Lapset eivät tätä tietenkään osaa arvostaa, sillä täysi-ikäisten määräysvallasta eroon pääsy on alamittaisten suuri unelma. Aikuinen taas kaipaa lapsuuden huolettomuutta, mutta ei muista, että pienenä oli välillä kaikkea muuta kuin leppoisaa.

Sillä onko ihmisellä milloinkaan yhtä paljon pelkoja kuin lapsena? Sängyn alla saattaa olla mörkö, kellarikäytävässä piilotella murhaaja. Kuulet aivoinfarktiin kuolleesta äidin nuoruudenystävästä ja uhraat pari vuotta sen pelkäämiseen, että läheisillekin käy samoin. Ydinsota, happosade, naapurikadun kovisjengi, vesiliirto, uusi jääkausi, auringon sammuminen – ahdistuksen aiheista ei ollut pulaa.

Lapsen kirkkaassa mielessä pelot vellovat väkevinä. Huolia riittää aikuisellakin, mutta arkivelvollisuudet ja muu aikuiskuona pehmentävät pelkojen teräwvimmät kulmat. Maailmanloppua kai pelkää aika harva aktiivisesti.

Sitä ahdistusta ei ole harhaisimmissakaan nostalgiapuuskassa ikävä. Mutta pulkkakuljetukset, pakolliset päiväunet ja toimiva vaatehuolto – ne ottaisin kiljuen vastaan neljänkympin tälläkin puolen.

Kommentit (0)

Seuraa 

Johanna on Me Naisten päätoimittaja, joka pääkirjoituksissaan pohtii enemmän ja vähemmän tärkeitä asioita. Kuten jonossa etuilua, 80-luvun suosikkibändejä, ristipistojen tekoa ja joskus elämän tarkoitusta.

Teemat