Liu’utan sipulinkuoria leikkuulaudalta bioroskikseen, kun käy se pelätty: osa kuorista luiskahtaa ohi kaapin perälle. Teininä olisin kylmästi sulkenut kaapin oven ja jättänyt ongelman muiden ratkaistavaksi. Mutta koska olen Oikea Aikuinen, huokaisen ja kumarrun kaivamaan kuoret roskikseen.

Sama juttu toistuu, kun tiskikoneen tyhjennyksestä osuu käsiin huono kortti: ylähyllyn maljakkorivistön taaimmainen. Ei muuta kun keittöjakkara esiin paperipinojen alta ja kiipeämään, vaikka olisihan vaasin voinut jättääkin keittiötasolle odottamaan ahkerampaa ihmistä.

Jos saa toisen luuttuamaan läjähtäneen punajuuripurkin, voi löytää itsensä kaapimassa kuivunutta puuroa.

Aikuisuuden jokapäiväisimpiä merkkejä on alistuminen siihen, että ärsyttäville yllärihommille ei ilmesty mystisesti jotain toista tekijää. Joskus jonkun pahan rastin voi yrittää sälyttää puolisolle, mutta hintana on usein joko kritiikki tai harmillinen kiitollisuudenvelka. Jos saa toisen luuttuamaan lattiaan läjähtäneen punajuuritölkin, voi löytää itsensä vastalahjaksi kaapimasta kuivunutta puuroa kattilanpohjasta.

Viimeisen ja ainoan vastuunkantajan kruunu on usein raskas, ja kantajansa lipsahtaakin helposti marttyyriksi. Vaikka omia jälkiään siivoaisi, mieli meinaa myrtyä.

Koska marttyyri kärsii itsekin, olen yrittänyt herätellä itsessäni ylpeyttä aikuisuuden taakan raahaamisesta. Katso, miten hienosti hermostumatta siivosit lattialle levinneen sokeripussin! Kun tyynesti palaa kotiovelta kauppaan noutamaan unohtuneen ruoka-aineen, voi pullistella tyytyväisyydestä. Ei raivareita, tiuskimista eikä ovien paiskontaa – vain tyylipuhdas, hötkyilemätön aikuisen suoritus.

Oikeastihan homman voisi jättää tekemättä, koska mistään ei kuulu äitiä käskyttämään.

Itsetyytyväisyys kumpuaa pohjimmiltaan siitä, että oikeastihan homman voisi jättää tekemättä, koska mistään ei kuulu äitiä tai opettajaa käskyttämään. Kun kieltäytyy näin helpon ulospääsyn edessä, on syytä taputella itseään olalle.

Ainakin, kunnes eteen osuu painajainen: suihkukaivon puhdistus.

Kommentit (1)

Satujose

Tunnistan itseni tästä täysin. Jätän käsistäni tavaroita sinne tänne (sakset, rei´itin) ja etsin niitä kuumeisesti, kun seuraavan kerran tarvitsen. Yritän muistella mitä tehdessä kyseiset esineet olivat käsissäni. Koko ongelma ratkeaisi sillä, että palauttaisin esineet niille kuuluville paikoilleen. Niillä on paikkansa, minä tiedän missä se on, mutta joskus nuo kaksi askelta tuntuvat muka liian hankalilta ottaa. Hyvänä päivänä lasken "ylimääräisiä töitä" yli ja alle kahden minuutin hommiin, jos homma vie alle kaksi minuuttia, miksi siirtää sitä yhtäkään minuuttia.

Seuraa 

Johanna on Me Naisten päätoimittaja, joka pääkirjoituksissaan pohtii enemmän ja vähemmän tärkeitä asioita. Kuten jonossa etuilua, 80-luvun suosikkibändejä, ristipistojen tekoa ja joskus elämän tarkoitusta.

Teemat