Joulun alla järkytyin syvästi. Facebook-kaverini lapsi oli syönyt oman (ja myös sisaruksensa) joulukalenterin kaikki luukut tyhjiksi kesken joulukuun. Ihan vatsanpohjasta viilsi tällainen teko. Ei auttanut, että asialla oli alaikäinen, jolta on kohtuutonta odottaa täydellistä itsehillintää. Joulukalenteri on pyhä.

On isoja moraalikysymyksiä. Sitten näitä arkisemman tason oikein–väärin-käsityksiä, joihin liittyy uskomattoman väkeviä tunteita. Ystäväni saa kohtauksen, jos astioita ei tiskata siinä järjestyksessä kuin kotitaloustunnilla opetettiin, eli suussa käyvät ruokailuvälineet ensin ja sitten vasta muut. Toisella on pakkomielle lakanoiden mankeloinnista.

Yleensä kaikki nämä opit ovat peräisin koulusta tai lapsuudesta, ajalta jolloin aivoihin vielä sai juurrutettua kaikenlaista pysyvää. Työkaverini kertoi, miten hän vieläkin värähtää syyllisyydentunnosta syödessään valkoista leipää, koska heidän kodissaan se oli täysin pannassa.

Itseni on mahdotonta kestää ruualla leikkimistä tai limsan ja mehun juomista, sillä meillä niitä pidettiin turhina sokeripommeina. Vastaavanlaisia tuntoja liittyy lähipiirissäni siihen, että hampaat pestäisiin heti sitrushedelmien syömisen jälkeen tai että ne, herranjumala, jätettäisiin yhdenkin kerran vallan pesemättä.

Hygieniaa, ruokatapoja, kohtuudella herkuttelua – sääntöjä suoraan tiukkapipojen talouskirjasta. Ehkä vähän pakkomielteisiä, silti rauhoittavia. On turvallista, että elämässä on joitakin selviä mutta harmittomia rajalinjoja.

Siinäkin mielessä, että ne tekevät sekoilusta vaivatonta ja sisäsiistiä puuhaa. On helppoa heittää elämä risaiseksi, jos se onnistuu syömällä pala ranskanleipää.

Kommentit (0)

Seuraa 

Johanna on Me Naisten päätoimittaja, joka pääkirjoituksissaan pohtii enemmän ja vähemmän tärkeitä asioita. Kuten jonossa etuilua, 80-luvun suosikkibändejä, ristipistojen tekoa ja joskus elämän tarkoitusta.

Teemat