Muistatteko vielä lapsuuden kaverisynttärit? Kaikki tuijottivat silmät kiiluen kakkua, karkkeja ja sipsejä ja vetivät tarjoilut innoissaan napaansa. Eikä kukaan sanonut jälkikäteen, että voi ei, ei olisi pitänyt noitakaan syödä.

Joskus oikein surettaa, miten ankeaksi satunnainen herkuttelu on mennyt. Terveet ihmiset voivottelevat kahden konvehdin jälkeen sortumistaan. Oi niitä aikoja, kun makea, rasvainen, parhaassa tapauksessa kirkuvanvärinen herkku oli yksiselitteisesti ihaninta päällä maan. Eivät tulleet mieleen itsekuri tai järkevän syömisen paineet. Sokeripommin ja itseni välillä seisoi vain jonkun aikuisen yhteistyöhaluttomuus: joko sitä ei voitu ostaa tai sitä ei saanut juuri nyt syödä. 

Laitoin ne parhaaseen asiaan, minkä tiesin: pussilliseen rahisevan makeita vaaleanpunaisia marenkeja.

Mässäilyyn liittyi yksinomaan puhdasta iloa. Muistan kirkkaasti, kun sain viedä ison kassillisen palautuspulloja kauppaan ja käyttää rahat. Laitoin ne parhaaseen asiaan, minkä tiesin: pussilliseen rahisevan makeita vaaleanpunaisia marenkeja.

Mahtavia olivat myös mummulan kauppa-autokäynnit, joihin vanhempieni taloudellinen tai terveydellinen kontrolli ei ulottunut. Ostin Roope Ankan rahoja, Omareita, mansikkatuutin – ja olin onnellinen. Tarinat luokkaretkistä makeistehtaille kuulostivat uskomattomilta: saiko siellä oikeasti syödä karkkia niin paljon kuin jaksoi?

Suhde herkkuihin oli mutkattoman lämmin tietysti siksi, että niitä oli riittävän harvoin tarjolla ja valvontavastuu ulkoistettu aikuisille. Täysi-ikäinen sen sijaan joutuu katsomaan itse itsensä perään – mikä onkin tarpeen, jos käsi etsiytyy alvariinsa merkkaripussille.

Mutta satunnaisen herkuttelun myrkyttämisestä sortumishölinöillä olen aktiivisesti kieltäytynyt. Jos päätän iskeä hampaani munkkiin, teen sen ilman syyllisyyden häivää. Nautin jokaisesta rasvaa tihkuvasta suupalasta ja onnittelen itseäni jälkikäteen hyvästä valinnasta. Jos otan, en kadu. 

Kommentit (2)

Isla

Hyviä tekstejä sinulla! Tämäkin saa taas miettimään ja hymyilemään.

Miten makea antaakaan helpoimman sillan elämän parhaimpiin hetkiin - lapsuuteen, juhliin ja arjen kohokohtiin.

Mansikkakakun leikkuu kun on yhdistettävissä moneen erityiseen hetkeen.

Mennäänkö sieltä, mistä aita on matalin? Hmm.

-Isla

http://islakahdenkesken.blogspot.fi/

Seuraa 

Johanna on Me Naisten päätoimittaja, joka pääkirjoituksissaan pohtii enemmän ja vähemmän tärkeitä asioita. Kuten jonossa etuilua, 80-luvun suosikkibändejä, ristipistojen tekoa ja joskus elämän tarkoitusta.

Teemat