Tarvittiin vain yksi työkaverini Fb-postaus, jonka kohdalle hädin tuskin pysähdyin. Työkaveri anoi apua kotinsa auki retkottaviin kaapinoviin suluttajilta eli täsmällisiltä ovien sulkijoilta. Ohitin päivityksen huolettomasti, mutta jonnekin takaraivoon se jäi nakuttamaan.

Meillä ovet ovat nimittäin aina selällään. Ne ovat osa kotimme perusilmettä, johon asukkaan silmä ei osu. Tai näin siis oli ennen. Yhtäkkiä näen jokaisen aukinaisen oven, kiitos Facebookin kaappiherätyksen. Kiinni niitä en vielä osaa laittaa, mutta se lienee seuraava askel. Tie hälläväliä-liberaalista kovan luokan ovipoliisiksi on nyt aurattu auki.

Nyt en luonnollisestikaan ymmärrä ihmisiä, jotka eivät muka tarvitse talouspaperia.

Käytösmalli on minulle tuttu. Elelen huolettomana, kunnes yhtäkkiä jokin minimaalinen huomio saa havahtumaan. Syntyy epäkohta, jota ei aiemmin ollut olemassakaan. Esimerkiksi: selvisin melkein kolmikymppiseksi noin kolmella meikkituotteella, kunnes eräillä etkoilla äkkäsin ystäväni arsenaalin. Oli poskipunaa, luomiväriä, kulmaväriä, aurinkopuuteria. Ensin olin tyytyväinen nopeaan valmistautumiskykyyni, mutta asia jäi kaihertamaan. Eikä mennyt pitkään, kun en enää mitenkään pystynyt elämään ilman repullista kosmetiikkaa.

Vielä reilu kymmenen vuotta sitten huusholleerasin suvereenisti ilman talouspaperia. Ei ollut tarvetta. Kunnes kylään tullut ystäväni kauhistui, miten saatoin ollenkaan selvitä. Saman tien alitajuntani alkoi työskennellä, ja kohta olin keksinyt talouspaperille rajattomasti käyttötarkoituksia. Nyt en luonnollisestikaan ymmärrä ihmisiä, jotka eivät sitä muka tarvitse.

Onneksi näitä havahtumisia tapahtuu harvakseltaan. Sillä sokeus arkisille epätäydellisyyksille on armollinen olotila – korkean standardin kodin- ja itsensälaittamiseen tuhraantuu kauheasti vaivaa ja aikaa, jonka voisi käyttää lungimmin. Vaikka näkemättä sisustuselementiksi muuttunutta pyykkitelinettä, riekaleiksi rispaantuneita kynsilakkoja tai eteisen pöydälle kasautunutta kuittiasetelmaa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Johanna on Me Naisten päätoimittaja, joka pääkirjoituksissaan pohtii enemmän ja vähemmän tärkeitä asioita. Kuten jonossa etuilua, 80-luvun suosikkibändejä, ristipistojen tekoa ja joskus elämän tarkoitusta.

Teemat