Tumps! Lapio uppoaa saviseen, kovaan maahan, kun oikein käyttää voimaa. Kokkareet ovat painavia ja kiinteitä kuin betonikimpaleet. Palstaviljelijän alkutaival on raskasta, fyysistä työtä.

Siltä se ainakin näyttää. Lapion varressa huhkii tätini, minä palstanpitäjänä seisoksin vieressä ja yritän näyttää hyödylliseltä.

Olen haaveillut viljelypalstasta pitkään. Yli kymmenen vuotta sitten yritin yhden alkukesän, mutta juolavehnän, iltamenojen ja 20 kilometrin välimatkan yhdistelmä kuihdutti projektin jo ennen satokautta. Tänä vuonna tätini kertoi ilouutisen: hän sai käyttöönsä toisen palstan, josta minä saan puolikkaan.

Ennen kukkapenkin kääntämistä täti on ehtinyt tehdä jo vähän muutakin. Esimerkiksi kääntää muut 90 prosenttia viljelyalasta, repiä maasta kuution rikkaruohoja, tehdä penkit valmiiksi ja suunnitella näppärät aitausratkaisut. Itse en oikein ehtinyt, oli töitä, huonoa säätä ja reissuja. Kuntosalillakin piti käydä.

Mutta nyt ollaan hommissa! Levitän valmiisiin penkkeihin lisää multaa, kastelen opastetusti ja istutan siemenet tädin painelemiin koloihin. Tädin hankkimat kurkun- ja kurpitsantaimet saan melkein omatoimisesti maahan. Sitten onkin evästauon paikka. Tädin tekemät voileivät maistuvatkin huippuhyviltä.

Tilanne on sillä lailla selkeä, että kummallakaan meistä ei ole harhaluuloja taidoistani tai sitoutumiskyvystäni. Hän on vain tyynesti järjestänyt kummilapselleen aikuisten puuhamaan ja tunteen, että minulla on harrastus. Yhdessä nimeämme minut kahvitauon päätteeksi luksusviljelijäksi.

Sitten onkin aika lähteä kotiin. Siis minun. Täti jää vielä kastelemaan penkkejä.

Kommentit (1)

Lily
Liittynyt12.6.2015

Todella hyvä juttu tästä on hyvä jatkaa harrastuksia kun on viljelijätitteli saatu mahtava meininki.

Seuraa 

Johanna on Me Naisten päätoimittaja, joka pääkirjoituksissaan pohtii enemmän ja vähemmän tärkeitä asioita. Kuten jonossa etuilua, 80-luvun suosikkibändejä, ristipistojen tekoa ja joskus elämän tarkoitusta.

Teemat