Mietin loppuviikosta mitä ruokaa laittaisin viikonloppuna, kun tyttäreni tuli meille eilen illalla miehensä kanssa viettämään lauantai-iltaa. Monesti tulee tehtyä niitä samoja hyväksi havaittuja ruokia. Mieli alkoi kallistumaan erilaisiin tapaksiin, pieniin kippoihin monenlaista pikkupurtavaa. Kun 19-vuotiaana muutin pois kotoa, osasin tehdä lihapullia ja makaronilaatikkoa. Kotona äiti kokkasi meillä eikä koskaan oikein ollut tarvetta opetella ruoanlaittoa. Ei se mitenkään erityisesti edes kiinnostanut. Olimme hyvin perisuomalainen perhe  ja meillä syötiin yksinkertaista kotiruokaa. Mausteita ei ihmeemmin käytetty, suolaa ja pippuria, maustepippuria ja nelimaustetta. Nämä muistan hyvin. Maustepurkkeja oli kyllä enemmänkin, mutta pölyttivät siellä avoimessa maustehyllyssä. Aika pian omaan kotiin muuton jälkeen aloin pitää ruoanlaitosta ja silloinen poikaystävä sai olla koekaniinina. Minusta on sittemmin vuosien saatossa kuoriutunut verratenkin hyvä kokki. Osoitan rakkautta perheelleni valmistamalla heille hyvää ruokaa. Mikään gourmet kokki en ole, mutta hyvä kotikokki kuitenkin. Leivon myös melko usein leipää ja myös makeitakin leipoisin mielelläni, mutta pitää vähän rajoittaa, muuten tulisi syötyä niitäkin ihan liikaa. Perhejuhliin olen aina tehnyt itse tarjottavat. Jotenkin se on minulle itsestäänselvyys. Isoimmat juhlat olen järjestänyt keväällä 2008 kun molemmat tytöt painoivat valkolakin päähänsä. Vieraita taisi sen päivän aikana käydä noin 60. Eilen siis tapaksia. Oli katkarapukasarit, valkosoipulia ja chiliä riittävästi, kuorrutettuna parmesanilla. Chorizoa  ja juustoa piilotettuna pieniin piiraisiin, serranokinkkuun käärittyä marinoitua manchego juustoa, vuohenjuustosalaattia, ribbsit  ja patatas bravas. Pelailtiin illalla vielä Monipolia ja vietettiin ihana ilta rakkaiden seurassa. Hyvä ruoka kuuluu meillä oleellisesti tällaisiin iltoihin. Aterian kruunasi vielä nuorten Chilestä tuoma upea punaviini. Uusi viikko alkaa rennon viikonlopun jälkeen, kaikille mukavaa alkavaa viikkoa!

Kommentit (2)

Ei-leen

Eikö olekin mielenkiintoista, miten erilaiseen ruokapöytään ovat omat lapsemme tottuneet, kuin mihin me itse nuorina. Muistan vieläkin elämäni ensimmäisen pizzan, äidin ruokakokeilun, jota hän tarjosi vieraillemme. Ja josta tuli jokalauantainen herkkuruokamme. Piirakaksi mieheni sitä kutsui, kun tarjosin sitä hänelle tavattuamme. Hänen kotikaupungissaan oli nimittäin ollut aito italialainen pizzeria ja totuttu ohuempiin pohjiin.

Lapsuudenkodissani riisi ja pasta olivat erikoisruokia, mausteista eksoottisin oli valkosipuli. Eikä silloin käyty syömässä ravintoloissa, sehän oli kallista. Omat lapseni ovat tottuneet pienestä pitäen syömään sushia, arkipöydässäkin on ruokalajeja ja raaka-aineita toiselta puolelta maapalloa, chili, korianteri ja viismauste kuuluvat olennaisesti ateriaan kuin ateriaan. Kuinka vaikeaa onkaan heidän käsittää sitä, että meidän lapsuutemme oli tässä suhteessa hyvin erilainen. Ehkä osasyy oli sen ajan elämässä, minun äitini ainakin vihasi ruoanlaittoa joutuessaan kokkaamaan joka päivä, 365 päivänä vuodessa. Mutta minulle kävi samoin kuin sinulle, päästyäni omilleni rakastuin ruokaan ja sitä kautta ruoanlaittoon.

Itseäni etsimässä
Liittynyt21.10.2016

Hei Ei-leen, todellakin, aivan erilaiseen.  Jotain suolaisia piirakoita muistan äitini tehneen ja ehkä nyt taas hyvin trendikästä levylihapiirakkaa. On siinä ollut itselläkin tottuminen uusiin makuihin matkan varrella. Hienoa, että vaihtoehtoja on nykyään niin paljon ja ruoanlaitosta on tullut oikein muoti-ilmiö. Kokkiohjelmia on tv pullollaan ja mikä ilahduttavinta, miehet ovat alkaneet ottamaan vastuuta kokkailuista. Oma mieheni on vielä kyllä sitä vanhaa sukupolvea ja itsekin teen ruokaa lähes vuoden jokaisena päivänä. Arkiruokailu on hyvin simppeliä, viikonloppuna kokkailu on  monimutkaisempaa. Ihanaa talvea sinulle ja kiitos ajatuksistasi!

Seuraa 

Olen 55-vuotias, nainen, vaimo, äiti , mummi, matte. Elämässäni on monta roolia. Nautin kesästä , mökkeilystä, lapsista ja lapsenlapsestani, eläimistä etenkin koirista. Kokkaan, sisustan, rakastan ja huolehdin. Töissäkin joudun käymään, jos voittaisin lotossa keksisin jotain muuta tekemistä , hyväntekeväisyyttä ja auttamista. Tarinoin täällä elämästäni iloineen ja suruineen. Tervetuloa mukaan!