Kuten aikaisempinakin vuosina, syksy jotenkin vilahti todella nopeasti ohitse ja eletään jo joulun odotuksessa. Joulu herättää minussa joskus ristiriitaisia tunteita. Toisaalta on ihanaa hiljentyä viettämään aikaa rakkaiden seurassa ja nähdä etenkin lasten ilo joulun odotuksesta ja itse juhlapäivästä. Jouluun liittyy kuitenkin niin paljon odotuksia, että kyllä siitä tuppaa hiukan myös stressiä puskemaan pintaan, kun juoksee ympäriinsä hoitamassa siihen liittyviä asioita. Lahjoja, ruokia ja kaikenlaista pientä. Joka joulu vannon, että ensi joulu mennään hiukan matalammalla profiililla. Voisin hyvin viettää joulun jossain lämpimässäkin ja olemmekin muutamia jouluja olleet perheen kanssa ulkomailla. Joulu tulee huolimatta paikasta, kun on siihen sopivasti virittäynyt.  Perheemme kesken on jo vuosia sitten tehty päätös, ettemme osta lahjoja toinen toisillemme. Tähän sopimukseen eivät kuulu omat lapsemme eikä lapsenlapsemme. Haluan kuitenkin aina jotenkin muistaa lähimpiä ihmisiä, mieheni sukulaisia ja muutamaa ystävää  joko tekemällä jotain esimerkiksi ruokalahjaa tai hankkimalla jotain pientä jokaiselle. Viime vuonna teimme oman perheen sisällä mukavan järjestelyn, että jokainen hankki tai teki jonkin yhden pienehkön lahjan aina vain yhdelle perheenjäsenelle. Se kuka muisti ketäkin, arvottiin. Tämä ei rasittanut kenenkään mieltä eikä kukkaroa suuresti ja oli mielestäni mukava juttu. Nuoret haluavat toki ostaa jotain puolisoilleen, me olemme puolisoni kanssa siitäkin luopuneet jo kauan sitten. Yleensä hankimme mieluummin jotain kotiin tai panostamme yhteiseen lomaan, eikä sekään ole oikeastaan tärkeää, vain yhdessä oleminen.  Aattoaamuna kun kaikki hankinnat,  se viimeinenkin unohtunut tarvike on haaettu kaupasta ja valmistelut saatu kuntoon, on aika kuunnella Joulurauhan julistus, katsoa Lumiukko -satu telkkarista ja lähteä iltapäivällä yhdessä hiljentymään vielä haudoille. Edesmenneiden muistaminen kuuluu ehdottomasti perheemme joulun traditioihin. Kierros alkaa äitini haudalta, jatkuu isovanhempien kautta lopuksi isäni haudalle. Puolisoni perheestä kaikki läheiset ovat edelleen elossa ja isovanhemmat kaukana, joten heidän haudoilla käyminen ei ole mahdollista.  Kun siellä kulkee ihanan valomeren keskellä ja muistelee rakkaitaan, on se kaipuun ja haikeuden lisäksi rauhoittava hetki. Kotiin tultua saunotaan ja istahdetaan rennosti joulupöytään. Siinä hetkessä tunnen suurta onnea ja etuoikeutta siitä, että saan viettää juhlaa rakkaitteni seurassa. Kaikille muodostuu  omat jouluperinteet ja toivon, että olen siirtänyt pienen pisaran perheemme joulunvietoista myös lasteni perheiden jouluihin. Millaisia perinteitä sinulla ja läheisilläsi on joulun vietossa? Muistetaan myös niitä yksinäisiä vanhuksia tai muuten hankalassa elämäntilanteessa olevia, joilla ei ehkä ole läheisiä vierellään tai mahdollisuutta muuten perinteisen joulun viettoon. Joulupata tai muut keräykset ovat hyviä tapoja auttaa lähimmäisiä, joilla on meitä huonommin asiat.  Muistaminen voi olla toki aineetonta, ajan tai avun antamista, se on ihan mahtavaa. Itse osallistun tänäkin vuonna Pelastakaa Lapset ry:n Joulujuoksuun. En myöskään tänä vuonna lähetä joulukortteja vaan lahjoitan ne varat Irti huumeista järjestölle. Tehdään yhdessä hyvää, se antaa hyvän Joulumielen.

Kommentit (2)

Vierailija

Kaunis kirjoitus ja niin suloinen kuva.

Syksy tosiaan vilahtaa nykyään niin hämmästyttävän nopeasti. Meidän perheessä nauroimme jo juhannuksena, että kohtahan se onkin sitten taas joulu. Aika tosiaan vain hujahtaa ja niin olemmekin taas jo suunnittelemassa joulun viettoa. Minulla ja läheisilläni on tapana kokoontua juhannukseksi ja varsinkin jouluksi maalle, lapsuuteni kotipaikalle, isovanhempien luokse. Enimmillään meitä on kokoontunut maalaistalon lämpimään syleilyyn 15 henkeä. Nuorimmaisenikin, yli 20v, on sanonut, että joulua ei ole muualla kuin mummolassa.

Meillä on tapana koristella kuusi jouluaatonaattona lasten innokkaalla avustuksella. Aattoaamun viimeisten valmistelujen aikana taustalla soi joulumusiikki ja päivällä rauhoitumme katsomaan tv:stä joulurauhan julistamisen. Iltapäivän hämärtyessä lähdemme viemään haudoille kynttilät ja joskus käymme myös kirkossa aaton hartaudessa. Sen jälkeen syömme riisipuuron luumukiisselin kera ja käymme joulusaunassa. Sitten alkaakin se pienten lasten jännä hetki, joulupukin odottaminen. Pukkia odotellessa laulamme yhdessä joululauluja ja leikimme muutaman jouluisen piirileikinkin. Itse heittäydyn täysillä lapsenmieliseksi ja yhdyn lasten leikkeihin. Usein kuulemme tarinoita myös menneiden aikojen jouluista. Niiden tarinoiden kertoja on isäni, ukki ja isoukki, jonka muisteloita pienimmätkin lapset kuuntelevat mielellään. 

Lahjoja hankimme ainoastaan lapsille. Heidän lahjapakettien avaaminen ja silmiensä säkenöinti, iloiset hymyt ja riemun kiljahdukset ovatkin mielestäni meille aikuisille täydellinen lahja. Joulupäivänä meillä on tapana syödä joulun juhla-ateria kaikkine perinteisine jouluruokineen. Kaiken keskellä suuri kiitollisuus valtaa mielen. Toivon siirtäväni lapsilleni ja lapsenlapsilleni arvokkaita ja rakkaita joulumuistoja sekä perinteitä.

Ihanaa joulun odotusta kaikille!  

Itseäni etsimässä
Liittynyt21.10.2016

Hei, kommenttini on kadonnut jonnekin. Ihania perinteitä teillä. Nautitaan ihanista hetkistä rakkaiden seurassa tai ihan vain itsekseen, kaunista Joulun aikaa sinulle ja perheellesi!

Seuraa 

Olen 55-vuotias, nainen, vaimo, äiti , mummi, matte. Elämässäni on monta roolia. Nautin kesästä , mökkeilystä, lapsista ja lapsenlapsestani, eläimistä etenkin koirista. Kokkaan, sisustan, rakastan ja huolehdin. Töissäkin joudun käymään, jos voittaisin lotossa keksisin jotain muuta tekemistä , hyväntekeväisyyttä ja auttamista. Tarinoin täällä elämästäni iloineen ja suruineen. Tervetuloa mukaan!