Lapsuudessani ja nuoruudessani ei ollut tapana, että vanhemmat olisivat mitenkään erityisesti pyrkineet pönkittämään lastensa itsetuntoa. Asiasta ai ainakaan puhuttu, eikä sen tärkeyttä varmaankaan tiedostettu. Nykyään asian merkitys jo ymmärretään ihan eri tavalla.  Mistä hyvä tai huono itsetunto syntyy. Uskon, että osittain se on perimää ja osittain opittua. Muistan olleeni aika arka lapsena ja ujo varhaisteininä. En edelleenkään ole kotonani tilanteissa, joissa joudun olemaan kaiken keskipisteenä. Olen enemmän taustalla viihtyvää sorttia ja annan muiden loistaa. Olen saanut suht ankaran kotikasvatuksen eikä meillä lasten mielipiteitä ihmeemmin kuunneltu. Vanhemmat sanelivat säännöt ja niitä myös noudatettiin. Hiukan boheemimpi ympäristö olisi ruokkinut myös itsetuntoa varmasti paremmin. Olisin ehdottomasti tarvinnut jonkun apua itsetuntoni kasvattamiseen, itsekseen se ei kovin kummoiseksi kehittynyt. itsetunto on vähän samaa kuin itseluottamus. Luotanko itseeni ja omiin kykyihini. Esitelmät koulussa olivat ihan tuskaa. Toisaalta esiinnyin kyllä erilaisissa koulun  tilaisuuksissa, kunhan ei tarvinnut puhua. Tanssiminen ja laulaminen esim. olivat ihan ok. Elämä on onneksi hiukan koulinut, mutten mitenkään rakasta olla isossa joukossa äänessä. Tanssimista sen sijaan rakastin jo pikkutyttönä. Muistan kerran isäni sanoneen, ollessani ehkä noin 11 vuotias, että kannattaako harrastusta jatkaa, kun ei minusta kuitenkaan balleriinaa tulisi. Se sattui silloin vaikken ehkä sitä ihan ymmärtänytkään ja sattuu edelleen. Baletti vaihtui jossain kohtaa jazzbalettiin ja harrastaminen jatkui aikuisikään saakka. Vähän samaan tapaan hän suhtautui, kun lopetin joskus 13-14-vuotiaana pianon soiton, joka hänen mielestään oli sopiva ja hyvä harrastus, hän myi pianon. Mitäpä pianolla, kun en enää käynyt tunneillakaan. Kaikki kunnia isäni muistolle, mutta kyllä nämä hänen sanansa ovat olleet isku itsetuntoni kehittymiselle ja muistan ne edelleen erittäin hyvin. Ehdin onnekseni kertoa asian myös hänellle. Uskalsin vasta aikuisena, ehkä nelikymppisenä sanoa hänelle suoraan, mitä mieltä olin hänen auktoriteetistaan. Pianoasia on harmittanut minua aikuiseksi saakka. Soittotaitoni pääsi ruostumaan harjoittelun puutteessa. Joskus olen uden soittimenkin hankkimista harkinnut, mutta se on jäänyt perhe-elämän pyörteiden alle. Harrastuksiin ei myöskään  viety autolla, kuten nykylapsia, vaan sinne kuljettiin julkisilla itsekseen jo aika pienestä, jos oli haluja harrastaa. Ei tämä mielestäni meidän perheen tapa ollut, vaan ylipäätään sen ajan tapa. Kannustusta, sitä useimmiten tarvitaan hyvän itsetunnon ja itseluottamuksen saamiseksi. On varmasti ihmisiä, joille se syntyy ihan kuin luonnostaan, mutta monelle ei. Ihailen  nuoria, jotka ovat rohkeita ja sanavalmiita. Uskaltavat heittäytyä kaikenlaisiin tilanteisiin ja kokemuksiin, laittaa itsensä likoon. Ilmapiiri on nykyisin kannustavampi monella tapaa. Moni asia on hyväksyttyä, mikä joskus olisi ollut todella epäsopivaa. Tosin liika itseluottamus on joskus myös ikävä ominaisuus, jos se kääntyy röyhkeyden puolelle. Onnistuneet ja hyvät kokemukset ruokkivat itsetuntoa ja palaute läheiseltä, ystävältä, työkaverilta tai esimieheltä, se saa itsetunnon kohoamaan. Jos aina epäonnistuu yrityksissään, itsetunto kyllä saa kolauksen. Sen takaisin rakentaminen on kovaa työtä. Uskon, että meillä jokaisella on ominaisuuksia, joita toinen voisi aina joskus kehua. Ilman palautetta, on myös vaikeaa oppia ottamaan sitä vastaan, ei positiivista eikä negatiivista. Me ihmiset olemme ainulaatuisia yksilöitä. Siinä missä yksi on joukossa hiljainen ja arka, toinen on niissä tilanteissa kuin kotonaan. Vastuun antaminen on myös tärkeää. Luottamus toista kohtaan. Jokainen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Pienikin positiivinen sana tai ele läheiselle, työkaverille, ystävälle tai miksi ei ihan vieraallekin sopivassa tilanteessa, voi pelastaa hänen päivänsä ja auttaa häntä eteenpäin elämässä. Mitään erityisen suurta onnistumista ei tarvita,  jokin pieni asia riittää. Edistyminen jokaisen omalla polulla.  Ollaan huomaavaisia ja auttavaisia kanssakulkijoitamme kohtaan. Anna siis läheisesi kuulla kehuja ja kannustusta. Se ei ole sinulta pois, vaan hänelle lisää. Terve itsetunto ja myös itseluottamus on ensiarvoisen tärkeää.  Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille lukijoilleni<3, olen teistä todella kiitollinen

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen 55-vuotias, nainen, vaimo, äiti , mummi, matte. Elämässäni on monta roolia. Nautin kesästä , mökkeilystä, lapsista ja lapsenlapsestani, eläimistä etenkin koirista. Kokkaan, sisustan, rakastan ja huolehdin. Töissäkin joudun käymään, jos voittaisin lotossa keksisin jotain muuta tekemistä , hyväntekeväisyyttä ja auttamista. Tarinoin täällä elämästäni iloineen ja suruineen. Tervetuloa mukaan!