Ostin pari viikkoa sitten uuden puntarin, oikein kehonkoostumusmittarin. Toivon motivoituvani sen armottomista mittaustuloksista. Siellä se ensin seisoi kassissa avaamattomana viikon verran, kunnes uskaltauduin tutustumaan käyttöohjeisiin ja lataamaan sisään paristot. Näpyttelin sinne omia tietojani, ikä, pituus, sukupuoli ja sitten kauhunsekaisin tuntein astuin varovasti laitteen päälle. En tiedä, olisiko kannattanut. Ensin siihen tuli näkyviin paino, joka on korkein, missä ikinä olen ollut. Sitten ne sieltä lävähtivät silmieni eteen vuorotellen. Viskeraalirasvat, tiedättehän ne sisäelinten ympärillä olevat,  sekä kokonaisrasvaprosentti. Itku ei ollut kaukana ja hengenahdistus oli väistämätön. Miten ihmeessä olen päästänyt itseni tähän kuntoon? Olen jo aikaisemmin kirjoitellut tästä kilojen kanssa kamppailusta, eikä sille kamppailulle minun tapauksessa näy loppua. Jotenkin sitä on välillä luovuttanut ja antanut läskin lisääntyä ja kunnon rapistua. Olo ei ole ollut hyvä enää vuosiin. No nyt kuitenkin otan härkää sarvista ja aloitan taas muutoksen, ties kuinka monennen kerran. En aloita laihdutuskuuria vaan elämäntaparemontin. Haluaisin niin onnistua tässä jo siitäkin syystä, että paasaan pojalleni elämäntapojen muutoksesta, enkä itse pysty toteuttamaan sitä. Meidän kohdalla puhutaan kahdesta eri asiasta, mutta en minäkään pysty pitämään päätöksiäni. Olenko jäävi paasaamaan pojalleni? Tätä olen miettinyt, että oma elämäntapamuutokseni voisi toimia myös esimerkkinä hänelle, muutos on mahdollinen. Elämäntaparemontti, laihdutus tai jokin muu muutos elämässä tarvitsee otollisen ajankohdan. Sitä ei ole helpointa toteutaa silloin, kun muut palikat elämässä eivät ole järjestyksessä. Mutta ellen nyt ala tehdä jotain asioille, vaikka en olekaan täydessä ruumiin ja sielun voimissa, pettää myös fyysinen kuntoni ja haluan kuitenkin pysyä hengissä, nähdä lastenlasteni kasvavan ja nauttia muutenkin elämästä vielä pitkään. Omat vanhempani ovat kuolleet melko nuorina ja sieltä on myös perintötekijöitä, jotka rasittavat terveyttä.  Eläkepäiviä olisi mukava viettää virkeänä.  Olen tämän päätöksen tehnyt monesti jo aikaisemminkin, mutta aina se on kaatunut johonkin vastoinkäymiseen tai muuten vaan saamattomuuteen.  Nyt on kuitenkin tullut sellaisia vaivoja, että niiden kuriin saamiseksi painon pudotus on välttämätöntä.  Käyttämättä olleen salijäsenyyden virittelin tänä aamuna käyntiin. Olin salilla jo 6.30. Ei voi sanoa, että pirteänä, mutta siinä polkiessani aluksi kuntopyörää alkoi pikkuhiljaa viriämään lämmin tunne siitä, että olin kuitenkin saanut potkittua itseni sinne kukonlaulun aikaan, kiitin siitä itseäni. Aina ei kannattaisi olla itselleen niin ankara. Aamulla on niin paljon kivempi treenata, kun sali on melkein tyhjä. En tiedä miksi edelleen viisvitosena on noloa siellä pungertaa kiloineen timmien treenaajien joukossa. Tiedän, ettei kukaan siellä kiinnitä minuun mitään huomiota, mutta silti hävettää, kun ei saa olemattomilla vatsalihaksillaan nostettua näppärästi itseään lattialla istumaan. Tänään siellä oli lisäkseni vain kolme herrahenkilöä, isossa salissa. Sain siis aloitella tämän kuntoilun ihan kaikessa rauhassa. Tarkoitukseni on nyt käydä siellä kolmesti viikossa. Noudatan viime syksynä personal traineriltä saatuja ohjeita sekä ruokailun, että treenaamisen suhteen. Uimapuku on edelleen kaupassa, mutta kunhan saan sen hankittua, otan ainakin kerran tai kaksi uintikertaa viikkoon mukaan. Yritän olla haalimatta liikaa kaikkea, sillä kokemus on osoittanut, että aloitan aina täysillä ja yhtä nopeasti, kuin on homma alkanut se myös lässähtää. Kilot ovat kertyneet pitkän ajan kuluessa, karistan niitä nyt rauhalliseen tahtiin. Muutan ruokailua ja lisään liikuntaa, siinä oheistuotteena painokin väistämättä putoaa. Olen monesti asettanut iselleni tiukkoja kilotavoitteita, nyt en niitä aseta. Asetan tavoitteeksi vain paremman fyysisen kunnon, virkeämmän olon ja iloisemman mielen. Tästä se alkaa, uusi elämä! Niin ja puntarilla käyn vain kerran viikossa ja laajemmat tulokset mittaan kerran kuukaudessa. Otan myös mitat ja valokuvat itsestäni, koska vaaka ei aina kerro ihan koko totuutta. Painoharjoittelu, saattaa hetkellisesti ainakin hiukan jopa nostaa painoa. Jospa tämä asian julkistaminen auttaisi minua onnistumaan.Tsemppiä sinulle, jos kamppailet samanlaisten asioiden äärellä!

Kommentit (2)

Vierailija

Niin, on se kummallista, että miksi se itsensä motivoiminen liikkumaan, syömään terveellisemmin ja yleensäkin tekemään kokonaisvaltaisen elämäntapamuutoksen on välillä todella vaikeaa! Kun kuitenkin on tiedossa ja hyvässä muistissa se kuinka mahtava olo muutoksesta tuleekaan niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Sitä kohti kannattaa tavoitella ja taistella.    

Kun lujalla tahdonvoimalla saa itsensä liikkeelle ja lopulta saavuttaa sen mahtavan tuloksen, jonka kykenee vielä ylläpitämään lujalla itsekurilla, niin voi olla todella ylpeä itsestään. Jokaisen mahdollisen repsahduksen jälkeen joutuu tekemään kovasti töitä, mutta itseensä luottamalla ja uskomalla tekemiseensä niistäkin selviää.

Kunpa sen itsekurin ja itseensä uskomisen ja muutoksen tekohalun voisikin antaa myös niille, jotka ovat koukuttavien aineiden pauloissa. Ainakin voimme näyttää hyvää esimerkkiä omalla elämäntapamuutoksellamme.

Minä en ole käyttänyt vaakaa enää pitkään aikaan. Kyllä sen vaatteissa ja omassa olotilassaan tuntee, kun kilot alkaa tippua ja kroppa kiinteytyy. Tosin alussa vaa`an lukemat kyllä säikäyttävät todellisuuteen ja antavat tarpeellista lisäpotkua liikkeelle lähtöön :)  Lähtekäämme siis yhdessä matkalle kohti kevyempää elämää!  

Seuraa 

Olen 55-vuotias, nainen, vaimo, äiti , mummi, matte. Elämässäni on monta roolia. Nautin kesästä , mökkeilystä, lapsista ja lapsenlapsestani, eläimistä etenkin koirista. Kokkaan, sisustan, rakastan ja huolehdin. Töissäkin joudun käymään, jos voittaisin lotossa keksisin jotain muuta tekemistä , hyväntekeväisyyttä ja auttamista. Tarinoin täällä elämästäni iloineen ja suruineen. Tervetuloa mukaan!