Ajattelin kirjoittaa Kätevä emäntä- otsikoinnilla useamman tarinan siitä, miten käteväemännyys on konkretisoitunut minun arjessani. Ainakaan se ei tarkoita mitään, mikä viittaisi ruuanlaittoon tai sisustamiseen. Toki joskus käteväemännyys on ilmennyt yllättävänä tarpeena esim. ommella omin kätösin itse suunnittelemani mekko lapselleni. Ja tietenkin periaatteella, että "vain lahjattomat käyttää kaavoja". Onneksi en sentään pakottanut lastani käyttämään sitä tekelettä julkisesti ja jos totta puhutaan, minun oli lopulta pakko piilottaa se mekko. Koska en kestänyt itsekään katsella sitä edes kotioloissa. Lapseni vakuutteli kyllä, että mekko oli ihan kiva..

Mutta tällä kertaa kerron Kätevän emännän saamasta ajatuksesta, joka oli että " Tehdäänpä lapset yhdessä linnunpönttö!". Ajatuksena minulla oli kiva nikkarointihetki lasten kanssa, jota voitaisiin sitten heidän vartuttuaan muistella yhteisenä laatuaikana ja ehkä kompensoida kaikkia niitä muistoja, joissa äiti on touhunnut vain omia juttujaan. Koska en ylipäänsäkään pidä asioiden etukäteisvalmistelusta ja olen kaikkein innostunein niistä ideoista, jotka voi toteuttaa heti, ei minulla nytkään ollut hankittuna tarvikkeita saati mitään ohjeita. Mutta miten vaikeaa se nyt voi olla, linnunpöntön teko?

Lapsilla oli ilmeisesti jo valmiiksi huono aavistus ( tästä samasta ideasta on toteutettu myös versio: Tehdäänpä lapset kaninkoppi!), eivätkä he näyttäneet olevan kovinkaan innostuneita heille juuri tarjotusta mahdollisuudesta oppia käytännön puusepän taitoja oman äidin ohjauksessa. Aloitin siis etsimään sahaa, lautoja, nauloja ja vasaran. Kaikki löytyi! Tosin laudat oli epämääräistä jätepuuta, kaikki eri levyisiä ja värisiä. Naulat oli ihan liian pitkiä ja saha äärettömän tylsä.

Hyvässä hengessä alkanut nikkarointi kärjistyi kymmenessä minuutissa kireäksi touhuiluksi, jossa lapset alkoivatkin olla vain tiellä. Yritä siinä nyt säilyttää malttisi, kun vasara ei osu naulaan vaan  peukaloon,  vuotaa verta ja sattuu niin hemmetisti. Sahalla ei saa lautaa poikki, vaikka kuinka sillä sitä yritän hinkuttaa. Lopulta päädyn laittamaan puoliväliin sahatun laudan kynnystä vasten ja hypin sen päällä, jotta saisin sen katkeamaan.

 

Tässä vaiheessa huomaan lasten poistuneen kaikessa hiljaisuudessa takavasemmalle, enkä voi heitä siitä kyllä moittia. Naama punaisena touhuava äiti, jonka jutustelu "linnunpoikasten pesäpuusta" on jo aikaa sitten vaihtunut karmeaksi yksinkiroiluksi, ei ehkä ole lapsille sopivaa katsottavaa.

Lopulta sain kasattua pöntön, jossa ainakin tuuletus pelasi. Niin isot raot oli seinien liitoksissa, että luonnonvalokin pääsi paistamaan mahdollisille tuleville pesäntekijöille. Liian isot naulat sojottivat läpi seinistä, joten kyseessä ehkä oli ennemminkin lintujen kidutuskammio. En kuitenkaan voinut jättää projektiani kesken, vaan päätin ripustaa sen tekeleen pihapuuhun. Rautalanka oli ainut löytynyt kiinnitysmateriaali, joten kieputtelin sen sillä puun ympäri. Samana päivänä vierailulle tullut kaverini huomasi pöntön ja totesi, että: "Lapset on sitten tehneet linnunpöntön". Mietin tovin, että kehtaanko tunnustaa sen kötöstyksen olevan äidin käsialaa.

 

Toivottavasti pönttöön ei kukaan onneton lintupari kotiaan perustanut. Pönttö nimittäin tippui puusta heti sen kesän ensimmäisessä myrskyssä.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Täällä tarinoi kolmekymppinen oman elämänsä antisankari. Menestystarinoiden ja kauniiden sisustuskuvien sijaan tarjolla on tilanteita, joissa arki lyö naamalle kerta toisensa jälkeen.