Täällä keskisessä Suomessa sataa parhaillaan räntää ja lämpötila on ruhtinaalliset kaksi (2) astetta. Jos tilanteesta halutaan etsiä jotain positiivista, niin onhan se sentään hyvä asia, että nuo asteet ovat plussaa - eivät miinusta. Ankea sää aiheuttaa kuitenkin sen, että ulos ei tee mieli nenäänsä pistää.

Kaikki viime kesänä poimitut yrtit on nyt käytetty. Viimeiset nokkoset menivät sämpylätaikinaan ja jalkakylpyyn, johon tuli käytettyä myös loput voikukan lehdistä ja sitruunamelissasta. Vielä löytyi yhden purkin pohjalta villivadelman lehtiä, joista haudutin teetä. Se ei ollut ihan parhain mahdollinen makuelämys; kuvailisin jälkimakua lähinnä villasukkamaiseksi. Lienevätkö olleet toissavuotisia lehtiä?

Ulos ei siis ole menemistä, ja yrtit ovat lopussa (leskenlehtiä säästetään käsikylpyä varten!). Mitä kummaa hortoilija voisi puuhastella? Hortoilija ryhtyy tietysti pesemään yrttien säilytyspurkkeja! Mitäpä muutakaan sitä voisi vappuaattona tehdä?

Jossain aikoja sitten lukemassani ohjeessa neuvottiin, että säilöntään tarkoitetut lasipurkit kannattaa kuumentaa uunissa (en muista enää, missä asteessa). Itse en ole ohjetta noudattanut vaan olen pessyt purkit mahdollisimman kuumassa vedessä ja huuhdellut hyvin. Niin toimin tänäänkin. Sitä paitsi kaikki purkit olivat yrttien jäljiltä, joten ne eivät olleet mitenkään likaisia. Eri asia tietysti olisi ollut, jos olisin yrittänyt puhdistaa purnukoita vaikkapa sillin tai valkosipulimarinadin jäljiltä.

Tuli siinä puuhaillessa sitten mietittyä, miten suuresti tapani viettää vappua on muuttunut vuosien varrella. Jos joku olisi joskus 25 vuotta sitten tullut sanomaan minulle, että jonain kauniina päivänä viettäisin vappuaattoa lasipurkkeja kuuraamalla, en olisi ottanut uskoakseni. Luultavasti olisin nauranut maha kippurassa. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Ihan onnellisena ja elämään tyytyväisenä! Ja ainahan sitä voi siemailla lasillisen kuohuviiniä purkkien pesemisen ohessa.... Yhtä riemukasta vappua teillekin!

 

Kommentit (3)

Kasvisto

Mukavaa vapunjälkeistä aikaa! Juuri itsekin katselin purkin pohjalla viruvia nokkosenrippeitä. Kertoisitko, miten niistä voisi tehdä kasvonaamion? Pitäisikö aines sekoittaa esimerkiksi jogurttiin? Olen käyttänyt nokkosta enimmäkseen sisäisesti aiemmin. Muuten, minulla on käsitys, että säilytyspurkkien uunissa kuumentaminen liittyy säilöntään, jossa purkki umpioidaan kokonaan. Yrtithän pitäisi säilyttää hengittävissä purkeissa.

Käyttäjä6675
Liittynyt18.4.2017

Kiitos samoin sinulle! Minulla on tällainen ohje yrttikasvonaamioon: Sekoita 0,5 rkl yrttijauhetta (tässä tapauksessa kuivattua nokkosta) yhteen ruokalusikalliseen maissijauhetta (kuivalle iholle) tai hienoksi jauhettuja kauranjyviä (norm. tai rasvoittuvalle iholle). Sekoita joukkoon nestettä noin ruokalusikallinen. Neste voi olla vettä, maitoa, kermaa, hunajaa, jogurttia... Sekoita aineista paksu, valumaton velli. Levitä naamio puhtaille kasvoille. Anna vaikuttaa 10-20 minuuttia. Huuhdo naamio pois haalealla vedellä. Itse olen tehnyt usein kaksinkertaisen annoksen. Iho on tuntunut tosi sileätä yrttinaamion jälkeen! :)

Seuraa 

Villiyrtteihin hurahtanut naisihminen kertoilee omista yrttikokeiluistaan niin ruoanlaiton kuin kauneudonhoidonkin saralta. Aina ei mene niin kuin Strömsössä. ;)