Kymmenen vuotta - eli koko sen ajan, kun olen omakotitalossa asunut - olen käynyt jatkuvaa sotaa vuohenputkea vastaan. Olen hyökännyt sen kimppuun siimaleikkurilla ja välillä kiukuspäissäni kiskonut sitä maasta paljain käsin. On ollut hetkiä, jolloin olen jo ehtinyt tuuletella voittajana: vihollinen on lannistettu! Tuskin olen kuitenkaan saanut tuuletuksia loppuun, kun jostain mustaherukkapensaan juuresta on jo pilkistänyt vuohenputken lehti. Olen melkein kuullut sen pilkkahuudot: "Et sinä minua voita, älä luulekaan!"

Koska minä ja vuohenputki olemme olleet sotatilassa, en ole tullut ajatelleeksikaan, että voisin syödä sitä. Toki olen ollut tietoinen sen sopivuudesta ihmisen ravinnoksi. Opin jo Tallbergin villiyrttikeittokirjaa selaillessani, että vuohenputkea voi käyttää persiljan ja lipstikan sijaan ja että sen lehdet sopivat hienonnettuina lähes mihin tahansa ruokaan. Nuoria varsia voi keittää ja käyttää raakana parsan tavoin. Myös vuohenputken kukkia voi hyödyntää.

Pikainen googletus antaa seuraavanlaista tietoa: Vuohenputken maku on parhaimmillaan, kun lehdet ovat vaaleanvihreitä ja vielä hiukan suppuisia. Sitä voi käyttää nuorena silputtuna salaateissa ja keittojen lisänä sekä pinaatin ja kaalin tapaan valmistettuna. Voi pakastaa tuoreena tai kuivata. Sisältää rautaa ja C-vitamiinia.

Tuo kaikki kuulosti kyllä hyvältä, mutta... vuohenputki! Viheliäinen rikkaruoho ja vaivan aiheuttaja! Vihollinen!

Lopullinen sysäys maistaa vihollista tuli facebook-kaveriltani (kiitokset hänelle), joka kyseli vuohenputken hyötykäytöstä. Eipä sitten muuta kuin rohkeasti etupihan vihollisleiriin sakset aseenani... Napsaisin mukaani kaikista nuorimmat kasvit varsineen päivineen.

Jo keittiössä vuohenputkipienokaisia pestessäni ihmettelin lehtien hyvää tuoksua. Nehän tuoksuvat hieman porkkanalta. Miksi en ollut sitä aiemmin tajunnut? Ehkä siksi, että olen aina nähnyt vuohenputken pelkkänä kurjana tihulaisena, joka on tuhottava mahdollisimman äkkiä. Ei siinä ole ehtinyt kasvin lehtiä nuuhkimaan.

Käytin vuohenputkea kolmella eri tavalla. Varret keitin nopeasti, paistoin voissa ja lisäsin sitruunaa ja suolaa. Osan lehdistä silppusin paistettujen perunoiden päälle (perunat olivat edellisenä päivänä keitettyjä). Loput lehdet söin salaattina.

Miltä maistuivat? Mahtaako kukaan enää uskoa minua, kun kaikki villiyrtit maistuvat aina (eivät ehkä kuitenkaan ensimmäisellä kokeilukerralla) niin hyviltä? Mutta ei voi mitään: vuohenputki on todella maittavaa! Ja nyt en yhtään liioittele.

Salaattina vuohenputken lehdet ovat huomattavasti parempia kuin voikukan. Käytin kastikkeena tuttua kaupan valkosipulikastiketta, mutta itse asiassa lehdet olivat niin maukkaita, että niitä pystyi syömään ihan sellaisinaan. Paitsi tuoksu, myös maku toi mieleen porkkanan. Olin kyllä lukenut tästä vuohenputken porkkanamaisuudesta, mutten tietenkään ollut uskonut sitä. Nyt uskon.

Paistetut vuohenputken varret maistuivat ihan älyttömän hyviltä. Sellaisen havainnon tein, että jos varsista haluaa kunnon aterian, niitä täytyy olla paljon. Pieniksi silputut vuohenputken lehdet puolestaan sopivat erinomaisesti yhteen perunan kanssa ja korvaavat hyvin vaikkapa persiljan.

Ensimmäisen kokeilun jälkeen olen silpunnut vuohenputken nuoria lehtiä sämpylätaikinaan, risottoon ja lihakeittoon. Oikein hyvin sopivat noihin kaikkiin. Innostuin vuohenputkesta niin paljon, että laitoin oitis pari pussia lehtisilppua pakastimeen talven varalle.

Mitä tästä opin? Ainakin sen, että seuraavan kerran, kun etupihan vuohenputkikasvusto osoittaa elonmerkkejä (luultavasti hyvin pian), en syöksy suoraa päätä jyräämään sitä matalaksi vaan poimin sieltä ensin talteen nuorimmat yksilöt. Tiedossa on herkullisia aterioita.   :)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Villiyrtteihin hurahtanut naisihminen kertoilee omista yrttikokeiluistaan niin ruoanlaiton kuin kauneudonhoidonkin saralta. Aina ei mene niin kuin Strömsössä. ;)