Joskus saattaa entinen kumppani putkahtaa esille esimerkiksi yhteisen ystävän some-kommentoijana. Mutta älkäämme huolestuko, vaikka hänen entistäkin etovampi pärstänsä saisi aikaan kurkussasi lievän oksennusrefleksin. Muistakaamme, että hän on mennyttä aikaa, ja kuinka vahva olet ollutkaan irtautuessasi hänen otteestaan ja jättäessäsi hänet yksin ruikuttamaan perääsi, anteeksi pyydellen likaista ja sopimatonta käytöstään. Sillä emmehän ole yksin, meillä on toisemme, te ihanat ystävättäreni, me olemme kaikki kokeneet vastaavaa, ja selvinneet!

Näistä ällöttävistä muistoista pääsee irti keskittämällä ajatuksensa johonkin positiiviseen mielikuvaan. Ajattele sitä kauneinta koskaan omistamaasi takkia. Sitä, joka istui hartioilta yllesi täydellisesti, tehden sinusta hoikan ja ryhdikkään. Sitä, jonka väri sai kasvosi hehkumaan ja jonka kanssa keräsit ihailevia katseita. Jos et ole sitä vielä hennonut hävittää, ota takki syleilyysi, hiero kasvojasi sen pehmeää pintaa vasten, tunne siitä ehkä vielä vienosti leijaileva lempihajuvetesi tuoksu, tuoksu joka johdattaa sinut kauan sitten kokemiisi riemullisiin hetkiin ihanan ystävättäresi kanssa. Rentoudu ja hengitä rauhallisesti, ja huomaat pian jo päässeesi tyynille vesille.

Oi rakkaat siskot, pitäkäämme yhtä näitä iljetyksiä vastaan! Älkäämme kadehtiko kauneutta, ei edes Kardaani-Kimiä. Sillä hänkin on siskomme, eikä kukaan kai vaihtaisi osia hänen kanssaan. Meillä ei ole huolta miljoonia maksavista koruista, joita rahanhimoiset, heikkouksissaan rikoksen tielle lähteneet irstailijat havittelevat. Meidän päällemme ei öisin kömmi öykkäri, jonka kaulassa roikkuu kultaa ja joka käyttää kerrassaan kauhistuttavia turkistakkeja. Jos Kimiä kadehtia haluaa, niin ainoastaan siksi, että hänellä on niin viisas sukulainen, että on ymmärtänyt ihmisyyden todellisen luonteen ja vaihtanut sukupuolensa naiseksi!

Toivotan teille voimaa ja rakkautta kestää tämäkin päivä.

Kirsi

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Takeista ei ole tarpeeksi kirjoituksia nykypäivän muuttuvassa maailmassa. Kuitenkin lähes jokainen käyttää takkia jossain elämänsä vaiheessa. Takki suojaa ihmispoloista elämän kolhuissa ja myrskyissä. Takilla voi ilmaista tunteitaan ja olotilaansa, esimerkiksi kulkemalla takki auki. Takkia voi kääntää, takin voi heittää olalle, takki voi olla tyhjä. Voiko mitenkään kauniimmin osoittaa myötätuntoa kärsivälle lähimmäiselle, kuin laittamalla takkinsa hänen suojaksi? Takkia ovat käyttäneet aikamme saatossa monet merkkihenkilöt, kuten Napoleon, Mannerheim, Sirkka-Liisa Anttila. Tai jos olet gansteri, voisitko kuvitellakaan kulkevasi kujilla ilman korkeiden takinkaulusten tuomaa suojaa. Takki kuvastaa meidän sisintämme, joten laittakaamme takit nyt niiden ansaitsemaan asemaan. Presidentistä vaariin, kaikki takkeilemaan!

Kategoriat