Perustin takkiblogin, sillä en ole törmännyt pelkästään takkeihin keskittyvään blogiin aikaisemmin. Aihevalintaan minulle antoi kimmokkeen syvä kiintymykseni takkeihin, sekä äärimmäisen tiukka asiantuntemus kyseisistä, suunnattoman monimuotoisista ja ah, niin rakkaista vaatekappaleista sekä kuluttajana, käyttäjänä että muiden takkien arvostelijana. Minulla on siis harvinaisen laaja tietämys takkien historista, materiaaleista, malleista ja erilaisista takkeihin liittyvistä etikettisäännöistä.

Historia

Takkien käytön voidaan katsoa alkaneen jo paljon ennen sumerialaisten ajanlaskua, eli jo kivikauden aikaan. Jo silloin mies heitti elikon nahan harteilleen lähteäkseen tapaamaan ystäviään kokoontumisluolaan.

Hiat tulivat takkeihin jossain historiamme vaiheessa. Tiettävästi ne keksi eräs tyyppi, jonka käsivarret olivat kylmettymäisillään. Joku innovoi takkeihin myös taskut. Joskus. Kauan sitten.

Ennen vetoketjujen keksimistä takkien kiinnittämiseen käytettiin vyötä, ja sittemmin nappeja. Napitus on eripuolinen naisten ja miesten malleissa, naisilla se on, odottakaas, joo, vasemmalla. Syy tähän kahtiajakoisuuteen on se, että se on sellaiseksi muodostunut. 

Takkien pituus on vaihdellut eri aikakausina. Joskus on ollut pidempää, joskus lyhempää mallia. Joskus on ollut sekä pidempää että lyhempää mallia. Myös leveydessä on nähty eri variaatioita. Esim. seitkyt-luvulla olivat kittanammat mallit in. Kasarilla out.

Materiaalit

Takeissa voidaan käyttää erilaisia materiaaleja.

Etiketti

Takkia tulee pitää kiinni kylmällä säällä. Sisällä on hyvä riisua takki naulakkoon hikoilun estämiseksi.

Blogini siis alkoi tällä erinomaisen kiinnostavalla, yksityiskohtaisella ja tyhjentävällä takkianalyysilla. Nämä pohjatiedot sisäistettyään on lukijan helppoa ja rentouttavaa sukeltaa seuraamaan seikkailijatarta takkien sisällä. Siitä enemmän ensi kerralla.

Kirsi

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Takeista ei ole tarpeeksi kirjoituksia nykypäivän muuttuvassa maailmassa. Kuitenkin lähes jokainen käyttää takkia jossain elämänsä vaiheessa. Takki suojaa ihmispoloista elämän kolhuissa ja myrskyissä. Takilla voi ilmaista tunteitaan ja olotilaansa, esimerkiksi kulkemalla takki auki. Takkia voi kääntää, takin voi heittää olalle, takki voi olla tyhjä. Voiko mitenkään kauniimmin osoittaa myötätuntoa kärsivälle lähimmäiselle, kuin laittamalla takkinsa hänen suojaksi? Takkia ovat käyttäneet aikamme saatossa monet merkkihenkilöt, kuten Napoleon, Mannerheim, Sirkka-Liisa Anttila. Tai jos olet gansteri, voisitko kuvitellakaan kulkevasi kujilla ilman korkeiden takinkaulusten tuomaa suojaa. Takki kuvastaa meidän sisintämme, joten laittakaamme takit nyt niiden ansaitsemaan asemaan. Presidentistä vaariin, kaikki takkeilemaan!

Kategoriat