Muistattehan sen älyttömän "asioita ei pidä jättää tekemättä, koska pelottaa" -juttuni? No, ainakin elän kuten opetan.

Korkeanpaikankammoisena voisin ehkä tajuta, että ei pidä kivuta vuorelta alas.  Parista kilometristä. Enpä sitten tajunnut.

Ja onneksi en, sen verran uskomaton kokemus oli kyseessä.

Jos olisin nähnyt polun toisesta suunnasta, en olisi kavunnut sitä. Taaksepäin katsoessa huippasi ja ahdisti. Sekä nauratti! Tuolta minä tulin!

Ristus että on kapea sellainen harjanne. Ja harjanne kun on kyseessä, molemmilla puolilla on tiputus. Paikallaan seisoessa ihan oikeasti huippasi. Kävellessä oli ihan ok, kunhan ei katsonut minnekään. 

Mutta maisemat olivat niin mahtavat, että halusin katsoa. Kurkin silmänurkasta. Iik. Vau. Iik. Vau. Kuolen. Ihan sama tässä vaiheessa, jos jonnekin niin tänne. Kuolenpahan onnellisena! (Ja päädyn ehkä iltapäivälehteen!)

Reitti ei varsinaisesti ollut vaikeakulkuinen, mutta polku oli kapea ja siis todellakin korkealla. Ihmeellisesti siinä kelasi, että kaatuisi ukemilla puoli metriä sivuun ja alas rinnettä kuolemaan. Parissa kohdassa piti pitää seinämästä kiinni ja kekkaloida epämääräisten kivikasojen yli, ja silloin kyllä huolestutti.

Yritin miettiä, että ei tässä hyvänen aika mitään käy. Yritin miettiä, että pelkään ihan turhaan. Yritin miettiä, että ei pelkääminen pidä minua yhtään enempää turvassa. Mutta eihän se järkeilemällä kadonnut.

Jotain pelolle kuitenkin oli tapahtunut. Kädet hikosivat (ja hikoavat vielä tässä kirjoittaessakin) ja päässä huippasi. Päällimmäiset tunteet olivat kuitenkin riemu ja ihailu: Täällä minä ihan oikeasti olen, ja kuinka hienoa täällä on!

Joskus on parempi olla tajuamatta, kuinka pelkää ja päätyä vuorelle vähän vahingossa.

*

Reitti, jonka kävelimme, oli Alexander Enzinger Weg Itävallassa Kaprunissa. 

Siitä selviää normaalikunnolla ja maastolenkkareilla, minulla ja Lotallla oli Merrelin Allout Crush Lightit, jotka toimivat erinomaisesti (saatu).

Siinä haikatessa todettiin, että ei tämä kovin heikkohermoisille sovi, mutta jos minäkin selvisin... Jostain syystä kohdeoppaat jättävät mainitsematta, miten julmetun kaunis reitti on. Sille kannattaa sille ehdottomasti lähteä vaikka vähän hirvittäisi!

***

My fear of heights doesn't go that well with mountains, but I don't care. 

Kommentit (3)

Lissu

Vau! Olet todella inspiroiva nainen! Minullakin suunnitelmissa alppimatka ja olen korkeanpaikankammoinen. Laitan muistiin sun reitit ja kuulisin mieluusti lisää! 💪

Vierailija

Se mikään normaalikunto ole jos ladyt pystyy juoksemaan maratooneja, tässä missään spartassa olla. 

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012