Männäviikolla oli ensimmäiset "oikeat" aikuisiän, ei kun siis minkä tahansa iän, kisani ikinä. Ne uimahyppykisat siis. Voi että oli kuumottavaa.

Olenhan ollut triathloneilla ja maratoneilla, mutta se on vähän eri juttu, kun osallistujia voi olla kymmeniä tuhansia. Erona oli sekin, että pelkästään hypätään nyt ensin -säätämisen lisäksi näissä kisoissa piti saavuttaa tietty pistemäärä, jotta saisi suoritettua merkin. Perusmerkin, huomauttaisin tässä kohtaa. Paina mieleesi, palaamme asiaan vielä.

Oli vähän sellainen olo, että en kyllä mene koko kisoihin. Menin sitten kuitenkin. Vähän myöhässä lämppään. Ehkä vähän myöhässä vesiharjoitteluunkin.

Hyppäsin pari kolme kierrosta jokaista kolmea hyppyä. Viisi minuuttia ennen kisan alkua meiltä tultiin kysymään nimet ja suoritettavat hypyt. Ensimmäiseltä kysyttiin, että millaisen pää edellä -hypyn hän meinaa hypätä. Suorana, taittaen, kerien? Seottiin vähän kaikki. Siis mehän teemme taittokaadon! Ettekä tee.

Aha. Se perusmerkki, mitä olimme olleet suorittamassa koko 15 viikon ajan, olikin kuulemma lapsille. Meidän pitäisi aloittaa suoraan rautamerkistä, ja siinä ei olisi taittokaatoa vaan pää edellä -hyppy.

Noni joo. Olin hypännyt sen kerran laudalta. Tasan yhden kerran. Vähän siinä valitin ja hepuloin, mutta ei auttanut. Menin kokeilemaan laudalle. Ei käynyt pahasti. No hypätään nyt sitten.

Tuomareille ja muillekin huomauttaisin, että tekniikkani on TODELLAKIN parantunut tuosta. Alkuun polvet menivät aina koukkuun, mutta eivät enää. Ja harmikseni en saanut muita kuvia tähän kun muistikortti on jossakin muuttokaaoksen uumenissa. Laitoin sen "varmaan paikkaan"...niinpä niin.

Itse kisassa jonotettiin hyppimään ja kyllä kuulkaa pelotti. Kun menin laudalle tekemään ensimmäistä hyppyä, en ollut varma mikä piti tehdä! Ehkä muistin väärin. Ehkä sekoilin jotain!!! Etuperin jalat edellä se kuitekin oli, ja se meni hyvin. (Ei tuomarien mielestä niin hyvin, mutta ketäpä heidän mielipiteensä kiinnostaisivat.)

Toinen oli takaperin jalat edellä, ja meni ihan kelvosti sekin (sama huomio tuomareista).

Sitten piti mennä hyppäämään se pää edellä. Meni muuten hyvin! Oikeasti, tosi hyvin. (Tuomareiden mielipidettä en tiedä, mutta päävalmentaja tuli kisan jälkeen sanomaan, että se meni todella hyvin ollakseen kolmas hyppyni sitä laatua koskaan. Tämä on sellainen mielipide, joka kiinnostaa.)

Mutta mitä sitten tapahtui! Emme saaneet tietää tuloksiamme, emme edes sitä, läpäisimmekö vaiko emme. Tulokset luvattiin sunnuntaina, mutta tätä kirjottaessa niitä ei vielä näy (kello on siis 21.20, en arvosta). En kyllä usko, että sain sitä merkkiä, koska tämän rautamerkin pistevaatimus on korkeampi.

Vähän ehkä ottaa päähän tämä touhu. Toisaalta: ainoa tavoitteeni kurssille ilmoittautuessa oli pystyä hyppäämään pää edellä veteen. Tähän mennessä olen tehnyt sen sekä laivasta Välimereen että hyppylaudalta kisoissa. Voisi todeta, että tavoite on todellakin saavutettu. (Kieroutuneinta tässä on se, että saatan ehkä jatkaa tuota hommaa. Voi olla kyllä, että menen alkeiskurssille uudestaan. Tai vaihdan seuraa.)

 

P.S. Juoksin tänään kymmenennen maratonini ikinä ja kuudennen tänä vuonna juhlistaakseni syntymäpäivääni. Ensin kilometrin yhteen suuntaan ja sitten samanmoisen toiseen. Ees taas. 21 kertaa. Kuvasin hommasta videon ja yritän saada sen linjoille mahdollisimman pian!

***

This Olympic diving thing. I went to a competition and did a whole lot more than I was originally supposed to do. So where's my medal?

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012