Lauantaina juostiin Runner's High:n ja Pelastakaa Lapset ry:n Joulujuoksu. Osallistuimme juoksuun Teräsmeduusojen kanssa, ja keräsimme lahjoituksia Pelastakaa Lapset ry:n toimintaan.

Aloitimme vähän myöhään, mutta saimme siitä huolimatta kasaan miltei 300 euroa. Kiitos kaikille lahjoittaneille! Jos haluat vielä lahjoittaa kotimaan vähävaraisille lapsiperheille, niin täältä löytyy ohjeet ja lisätietoa kerättävien varojen käytöstä.

Itse juoksu meni mukavasti ihastuttavassa joulukuun vesisateessa. Sää ei oikeastaan haitannut kyllä yhtään, mutta pimeys rassasi vähän itseäni. Koska emme saaneet isompaa summaa kasaan, olimme pukeutuneet normaaleihin vaatteisiin ja Joulujuoksu-pipohin. Toisaalta oli todella hyvä, etten joutunut juoksemaan siellä vettyneessä pahvilaatikossa, mutta toisaalta vähän harmitti. Teema-asuun pukeutuneena juokseminen on kuitenkin aina parhautta!

Mistä päästäänkin Suuren maratonsuunnitelmani viimeiseen vaiheeseen!

Olen juossut tämän vuoden aikana viisi maratonia: Las Palmasissa, Roomassa, Tukholmassa, Helsingissä ja Vantaalla. Yksi uupuu vielä, että saan täyteen kaiken kaikkiaan kymmenen juostua maraa. Alkuperäisessä suunnitelmassa haaveilin Honolulun maratonista 13.12., mutta koko perheen raijaaminen pariksi viikoksi Havaijille kustansi sen verran paljon, että päätin jättää väliin.

Sen jälkeen vahvana kakkosena oli Reggio-Emilian mara samoin 13.12., ja varalla Kölnin vieressä samana päivänä juostava maraton. Nyt kävi kuitenkin niin, että kaiken muutto- ja remppashown, töiden ja yksityiselämän uuvuttavien asioiden takia hyydyin siihen, että en jaksanut selvitellä juna-aikatauluja Milanosta tai Kölnistä eteenpäin.

Hätä ei onneksi ollut tämän näköinen, sillä Suomestakin sattui löytymään pari maraa toivomalleni päivälle. Näistä valikoitui läheisyyden takia kohteeksi Kirkkonummella juostava maraton. Reitti on kilometrin pitkä yhteen ja saman verran toiseen suuntaan. Tarkoittaa siis 21 rundia etten sanoisi kansallismaisemassa. Odotan innolla. Kauhulla. Innolla. Kauhulla. Yhäti yltyvällä paniikilla!!!

Onneksi sain houkuteltua mukaan mahtavaa juoksuseuraa. Harkitsen vakavasti myös kynttiläkruunua ja mahdollisesti myös Lucia-mekkoa. Saa nähdä. Voi apua taas.

 

Pelastakaa Lapset tarjosi osallistumisemme Joulujuoksuun. Keräsimme varoja vastikkeettomana yhteistyönä.

Ylin kuva Onevision.

 

P.S. Huomasithan Dinox-voimistelurenkaiden arvonnan?

***

So I'm about to run a marathon in a 2 km course. In the hectic city of Kirkkonummi. Oh my.

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012