Olet sen varmaan somefeedeistäsi nähnyt. Siellähän me olimme, Suomen somettajat, Långvikissa oppimassa, verkostoitumassa ja bailaamassa. Ping Helsingissä siis. 

Tapahtuman lopuilla kun kyseltiin mitä jäi käteen, en osannut sanoa mitään. Aamulla tsättäsin hotellihuoneen sängystä, viestissä toisensa perään valitin tyhjyydestä.

Vähitellen tyhjyyteen hahmottui häivähdys sieltä, toinen täältä. Lause yhdeltä workshopin vetäjältä, huomio toiselta. Kaksi öistä keskustelua, ehkä kolmaskin. Muutama jaettu hetki.

Ja se viimeinen keskustelu jo muualla, muista aiheista. Tunne siitä, kuinka ratas alkaa pyöriä, liike siirtyy, siirtyy ja käynnistää koko koneiston.

Välillä, tai aika useinkin sitä miettii, mitä oikein tekee. Miksi ihmeessä. Mitä väliä tällä on. Entä mitä kaikkea voisin tehdä? En minä varmaankaan voi?

Okei, tässä se tulee. Aineeni otsikolla Mitä opin Pingissä. 

Tuijotan seinälle heijastettavia kuvia. Miten voi olla, tuollainen maailma! Nyt kun tiedän siitä haluan sinne.

Kukaan meistä ei ole tehnyt tätä aiemmin, puhuja sanoo. He tekevät kuitenkin. Lähden salista workshopin päätyttyä, jään ovelle juttelemaan. Aion tehdä tv-ohjelman, sanon. Päätin tehdä kirjan ja tein sen, nyt aion tehdä tämän. Katson itseäni vähän ihmeissäni. Mistä tuo nyt tuli?

Minä ja puhuja emme ole ainoita. En tiennyt siitä mitään alkuun. Kunhan kokeilin. Halusin yrittää. Nämä lauseet kieppuvat ympärilleni jokaisesta parista, piiristä, porukasta ja puheenvuorosta.

Näen Tuomo Meretniemen videon Sail for good -projektista, perheen kuusi vuotta kestävästä purjehdusreissusta. Katson merta ja s/y Panaceaa ja alan itkeä. Miten onnellinen olin siellä!

Viikon päästä minäkin lähden purjehtimaan. En kuudeksi vuodeksi, mutta silti. Tuomo perheineenkin vain lähtee, eivät hekään tiedä mitä tekevät, vielä. Mutta meri on täällä ja minun, nyt kun tiedän siitä.

Parin päivän päästä katson tankotanssisalista hymyilevinä poistuvien asiakkaiden perään ja pisteet alkavat yhdistyä kuvioksi. Ehkä tämä on se juttu. Ehkä tärkeintä on jakaa eteenpäin sitä, mitä rakastaa.

Hetkeä myöhemmin tutkin kasvia ja minulta arvuutellaan mikä se on. Kyykistyn katsomaan kalliokieloa ja metsäorvokkia, ja tähyilen tikkaa. Minulle kerrotaan siitä, mitä rakastetaan ja se siirtyy sisälleni ja tämä on nyt myös minun. Ratas pyörähtää ja toinen, nyt saan selvää.

Ping opetti kaksi asiaa. Mitä tahansa voi tehdä, osasi tai ei. Sen kun tekee vaan, tekee ihan mitä haluaa. 

Eikä tärkeää ole rakentaa brändiä tai tuottaa sisältöä, vaan kertoa siitä, mitä rakastaa. Sillä siitä kertomalla antaa uskomattoman lahjan: näyttää maailman, jota ei ole ennen ollut.

Yhtäkkiä tämä kaikki on täällä, ja tämä kaikki on minun.

***

Do whatever you want to do, without hesitation. And when you do, share the love!

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012