En tiedä, mitä tässä yhtenä yönä tapahtui. Heräsin aivan tolkuttomaan kipuun polvessa, ja heräilin yhä uudelleen aina kun liikutin jalkaani. Aamulla en pystynyt kävelemään: raahauduin eteenpäin heittäen jalkaa suorana sivukautta eteenpäin.

Polvea ei kestänyt ojentaa eikä koukistaa. Jos irvin sen koukkuun asti, kaikki oli ihan ok. Sama, jos seisoin suoran jalan päällä. Kävely oli erittäin kivuliasta, ja sanoisin, että kestävyysjuoksu ja tankotanssi ovat kyllä jossain määrin koulineet minut kestämään kipua.

Menin lääkäriin. Röntgenissä ei näkynyt mitään. Polvi näytti ja tuntui ulospäin aivan normaalilta. Verikokeissa ei näkynyt mitään. Polveni ei ollut osunut mihinkään. Se ei myöskään ollut esimerkiksi vääntynyt millään tavoin. En ollut rasittanut sitä poikkeavasti, enkä viime päivinä lainkaan.

Lääkäri suositteli lainaamaan kyynärsauvat. Hän myös kehotti ottamaan ne mukaan Turkin reissulle...tuota öö.

Minun oli pakko hakea lapsia ja hoitaa asioita, joten kekkaloin hitaasti pitkin Töölöä. Iltaa kohti kipu lientyi hieman, ja pystyin jo ottamaan sellaisia askeleita, että koukistin polveani hieman.

Yöksi käärin itseni ja koipeni särkylääkkeisiin, Voltareniin ja säärystimeen. Aamulla herätessäni kipu oli poissa. Mitä?! En tiedä. En tiedä, mikä se oli. En tiedä, mistä se tuli. En tiedä, mihin se meni.

Sen tiedän, että olipahan taas muistutus. Olen kävellyt lähes kivuitta tässä jo vuoden päivät, joten ehkä se oli aikakin muistaa, että yksikään askel ei ole itsestäänselvyys. Ei yksikään.

Tämä on vähän rassaavaa saarnaamista, mutta ehkä puhun enemmän itselleni kuin sinulle. Jaksan ihmetellä, miten huolimattomasti sitä suhtautuu itseensä. Miten itsestäänselvästi olettaa, että kroppa tekee sen, mitä käskee. Miten sitä syö ja juo miten sattuu. Miten sitä rasittaa itseään juuri niin kuin huvittaa ja nauraa päälle kaikenmaailman kehonhuolloille. Miten sitä ilmeisesti edelleen uskoo olevansa kuolematon kuin nuori jumala.

Miten nopeasti sitä unohtaa, kuinka suuri onni ja etuoikeus terve ja toimiva kroppa on. Ja sen, ettei todellakaan, todellakaan yksikään askel ei ole itsestäänselvyys.

***

To have a healthy body is a privilege and a blessing. Do not forget that.

Kommentit (4)

Muumi-mamma

Kokeilin kipeään polveen kinesioteippausta 3 viikon ajan (noin 4 pv putkeen per viikko), teippaus on auttanut minulle :) Aion jatkaa teippauksia aina silloin tällöin. 

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Kinesioteippaus on hyvä kyllä :) Mulla oli teipit mukana, mutta onneksi niitä ei tarvitttu, kun tämä lähti yhtä nopeasti kuin tulikin.

Parkkis

Mä olen juuri sellainen, joka laiminlyö kroppaa pienillä asioilla. Esimerkiksi fyysisen työn omaavana pitäisi venytellä ja tehdä keppijumppaa käytännössä joka päivä. NIin milloin muulloin sitä tekisi, kun sitten, kun kroppa jo jumittaa tai juilii. Pitäisi oikeasti koittaa ottaa kehonhuolto rutiiniksi.

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012