Vantaa, oi Vantaa. Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin?

Kylmiltään on ennenkin lähdetty. Mutta ei näin kylmiltään: neljä lenkkiä ja yksi kisa välissä sitten edellisen maratonin. Ei pitkää lenkkiä. Ei hierontaa. Edellisenä iltana ostetut geelit. Pari kertaa käytetyt lenkkarit. Toisin sanoen takki niin auki että se tuskin oli edes päällä.

Bussista jäädessä tuli melkein tippa linssiin kun näin kisa-alueen siniset pömpelit. Kummasti siitä tulee mukava fiilis. Vielä enemmän ilahdutti se, kun näin KPK24/7 lipun urheiluhallin seinässä.

Sisällä sometin. Laitoin statukseen että ”valmis”. Miksi minä nyt noin laitoin? En todellakaan ole valmis!

Törmäsin kaveriin, joka ihmetteli, ettei ole hermona. Minulla oli sama vika. Pukeutuminen aiheutti päänvaivaa, paitsi siltä osin, että olin luvannut laittaa Sano KYLLÄ elinluovutukselle -paidan.

Paria minuuttia ennen tallustelin starttiin. Jaahas kai se on mentävä.

Kulki kivasti. Tuttava kertoi vauhdin kolmen kilsan tienoilla: 11 km tunnissa. Ilmoitin jättäytyväni kyydistä saman tien: hyvänä päivänä saattaisin juosta 4:30 lähistölle ja huonona menisi 4:50.

Kympin lähestyessä, jo silloin, tuli mieletön fiilis. Maailma on mun. Koin jälleen valtaisaa riemua siitä, että pystyin juoksemaan, siitä, että olin hengissä. (Tämä tuntuu niin pöljältä kirjoittaa uudestaan ja uudestaan. Juoskaa niin helkutin monta kilometriä, että tunnette saman, niin sitten tiedätte mistä puhun.)

1/4 takana. Tuijotan maalikelloa. Sen täytyy olla väärässä! Olen juossut ihan rauhakseen, ja on mennyt vasta tunti?

Toinen kierros. Heitän pipon mäkeen. Suoralla tuulee. Hidastun. Hidastun ihan älyttömästi. En tiedä jaksanko tätä hommaa. Kolme kiekkaa. Ei hyvä, ei yhtään hyvä.

Melkein seisahdan tähän. Nytkö sitä hyytyi sitten. Ai katsos, 17 km. No kai sitä voi ollakin vähän väsynyt jo? Jospa sitä geelin. Geeli on kylmää, ja itse asiassa aika hyvää.

2/4 takana. Mitämitämitä. Siis hei todellakin, tuo teidän maalikello on rikki! Olen tässä minuutin päässä puolikkaan enkastani ja olen ihan hitaasti raahustanut!

Kuinka mahtavaa! Juomapisteellä naurattaa, kierrokselle lähtiessä naurattaa.

Tekee mieli pistää viestiä, että samppanjaa kanssa sinne jääkaappiin kaljan viereen, juoksen muuten enkan.

Enkka! Enkka! Enkkanekkaenkkaenkkaenkkaenkka!

Mitä jos en pysty? On sitä ennenkin hyydytty. KAKSI kierrosta vielä. KAKSI. Suoritan maanisia laskelmia siitä, kuinka paljon minulla on varaa hidastua. Ehdin. Ehdin ihan varmana. En muuten ehdi. EN VOI MITENKÄÄN PYSTYÄ TÄHÄN. Tasan muuten pystyn.

Suoralla tuulee. Peesaan pari sataa metriä, sitten en enää jaksa. Ei voi mitään, olen ihan ristuksen hidas.

Mitä, 25 km? Jo?

Jalkoihin sattuu. EIKÄ MUUTEN SATU. Only good race pace is suicide pace and today seems like a good day to die., tulee jostain mieleen. Ei tämä nyt niin pahalta tunnu.

30 km. Jo? Kolkyt, kolkyt, kolkyt! Enkka, enkka, enkka! Ai mutta paljonkohan kello on? Olen tullut tooooosi hitaasti.

3/4 takana. HÄH! Mahtava risa kello! Naurattaa. Sattuu. Naurattaa. Eikä muuten satu.

Hyydyn jälleen suoralla. Vika kierros hei. Mene nyt. Juomapisteellä tekee mieli itkeä ja valittaa. Tajuavatko nuo ihmiset yhtään, miten kauheaa tämä on? Mikseivät ne sääli minua yhtään?

Sattuu. En jaksa. Eikä satu. Mene nyt. Suicide pace.

Kroppa meinaa vaihtaa kävelyyn kysymättä. Eikä kävellä! Ei varmana kävellä nyt! Ihan totta hei, koskaan ei ole ollut näin helppoa maralla!

Tämä on todellakin viimeinen marani, helvetti sentään. Niin hirveää.

Kohta saan ottaa geelin. Ihan hyvin tämä menee. Viitisen kilsaa jäljellä, olen tullut tänne niin helposti ja nopeasti. I’ll rise from the ashes, from these ruins of mine, tarttuu korvaan ja jää päähän pyörimään.

Neljä kilsaa. Haluan kävellä. Enkä kävele. Jatka nyt! Muutama kilsa! Suicide pace.

Vähän juotavaa ja kurkkua. Ei ole kiire.

Kolme. Sattuu. Tämä on niin totaalisen perseestä, että ei mikään ikinä! Eikä tämä tunnu pahalta, mietis vähän mikä tuntuu pahalta. Kuinka paljon hirveämpiä maratoneja olet juossut? Nyt MENET.

I’ll rise from the ashes, from these ruins of mine.

Hei liikenteenohjaajasetä! Auta minua! Sano jotain lohdullista! Miksei se sanonut mitään! Miten minä ikinä jaksan tästä loppuun?

Muistan, mitä kaveri sanoi edellispäivänä kun kerroin, että pelkään etten jaksa. Mieti vain yhtä askelta. Tämä askel. Älä mieti muuta. Tämä askel. Tämä askel.

Sanoisin että tätä vauhtia tämä biisin jälkeen on jäljellä 1,5 km. Eli ei mitään. Ei yhtään mitään.

Menee hermot näiden hihojen kanssa! Onko tämän kirotun kankaan pakko koskea minuun! En kestä!

1,5 km.

41. from these ruins of mine/ from the wreckage. Vähän vielä. Ihan vähän. Muutamia minuutteja. Tämä askel pelkästään. Tämä. Tämä. Tämä.

42. Paljonko se kello on. Haluan enkan. Pitää varautua siihen, että se on sekunneista kiinni.

Kello. Näen numerot. Neljä.

Ykkönen? YKKÖNEN? Mikä se on se seuraava? Ysi?

Vitonen. VITONEN. Ei helvetti voi olla. Ei voi mitenkään olla!

Naurattaa koko matka maaliin. 17 minuutin ennätys.

Niin, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin?

Että oli mahtavaa. Että oli uskomatonta. Että oli todella hienoa. Että oli oikeastaan jollain tavalla…helppoa. Että päässäni oli jotakin toisin. Aivan tällä tavoin en ole koskaan aiemmin pystynyt painostamaan itseäni, enkä ole sitä kaivannutkaan. Vammautumisen jälkeen luovuin kaikista tavoitteista, kunhan saisin juosta, se riittäisi. Nyt kun tein sen, tajusin kaksi asiaa: En olekaan sellainen nösvä, mitä olen luullut. Ja toiseksi: suorituskykyni rajat eivät tulleet vastaan. Ne eivät olleet lähelläkään.

 

Vantaan maraton tarjosi osallistumiseni juoksuun. Arvio tapahtumasta seuraavassa postauksessa.

Lue myös:

Ensimmäinen maratonini, Las Palmas 2013

Toinen maratonini, Berliini 2013

Kolmas maratonini, Las Palmas 2014

Neljäs maratonini, Ateena 2014

Viides maratonini, Las Palmas 2015

Kuudes maratonini, Rooma 2015

Seitsemäs maratonini, Tukholma 2015

Kahdeksas maratonini, Helsinki 2015

*

Marathon in Vantaa. What an experience! So surprising, so full of joy. For the first time I tried to really push myself towards my limits. This marathon was hard, yes, yet this marathon was so easy, maybe the easiest ever. And did I reach my limits? Not even close.

Kommentit (4)

Mara2

Moi,

onnittelut huikeasta suorituksesta!! Olet kyllä huima mimmi!! Arvostan suuresti tuota kykyä tuollaiseen suoritukseen huomioiden sen, että olet kertonut, ettet juuri muuten juokse. Onko sinulla mahdollisesti muutoin kestävyystaustaa??

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Kiitos kovasti :)

Ei mulla ole mitään taustaa. Lapsena tanssin balettia, mutta ihan päämäärättömästi ja aika vähän. Tämä oli nyt tämän vuoden viides mara, luulen, että ne edelliset käy treenistä kun sen verran tiuhaan juoksee :) Muuten taisi sattua ns. pöljä päivä, ja reitti on hyvä ja sää oli kohdillaan. Lisäksi mulla oli tosi mukava edellinen päivä, ties vaikka sekin olisi vaikuttanut :D

Sanna - Mamman parempi päivä

Äh. Saan aina nieleskellä itkua kun luen näitä raportteja:D

Tahdon juosta juuri niin helkutin kauan että tiedän mistä puhut, tuntea kiitollisuutta ja euforista riemua siitä kun ylittää itsensä. Ja <3 KPK 24//7<3

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

No juokse ihmeessä :) Mulla kesti kyllä itsellä aika kauan ennen kuin siitä tuli näin voimakasta, ja vielä oikeastaan vasta sitten kun olen juossut paljon vähemmän. Luulen, että se liittyy siihen, että luovuin kaikista tavoitteista (muuta kuin keräilystä) ja juoksusta tuli vapaampaa ja iloisempaa.

Nimenomaan <3

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012