Sain jostain päähäni käydä juoksemassa Pirkkolajuoksun, joka ennen Paloheinäjuoksuna tunnettiin. Valitsin matkaksi puolikkaan varttimaran sijaan, koska kyllähän minä nyt 21 kilsaa juoksen tuosta vain.

Startti oli viideltä. Päivällä oli ollut töitä ja muuta ohjelmaa, ja kolmen aikaan olin nukahtamispisteessä. Mutta kyllähän väsy juostessa katoaa!

Söin vähän välipalaa. Tai, no, en niin vähänkään. Jalatkin olivat edellispäivän treeneistä kipeät. Lähtöä odotellessa olin vähän että jaahas, pitikö tänne nyt lähteä, hirveä ähky ja jalkoihin sattuu ja voi että miten nukuttaa.

Pari kilsaa meni ok, mitä nyt syke tuntui olevan hirveän korkealla. Hengästyttikin tosi paljon.

Vauhti alkoi saman tien hyytyä. Kolmessa kilsassa jo ahisti, ei tästä tule mitään. Ennen neljättä kilsaa jäin juomapisteelle jutustelemaan, mitäpä sitä kiirettä pitämään kun ei kulje.

Harvalukuinen osallistujajoukko hajaantui. Minä hidastuin. Kymppiin tulin yli tunnissa.

Puolivälissä kaikki edelläni juosseet kaarsivat maaliin. Että sillee lusmut!! Hetken nauratti kun samanaikaisesti kuulokkeista kuului heikoille voi olla liikaa kutsu metallin.

Puoli kilsaa meni sillä ilolla ja taas riepoi. Hitto mitä hommaa. Henkeä ei saa, jalat ei liiku.

Paloheinän perukoille ei riittänyt internettiä, ja musiikit taukosivat.

Ei. Kulkenut. Ei. Sitten. Yhtään.

Puhelimesta loppui akku. Ei voi käydä näin!! Edes ladattuja musiikkeja ei enää kuulunut, ja voin sanoa ettei laulattanut.

Rupesin epäilemään, että minulla olisi lämpöhalvaus. Tai nestehukka. Tai molemmat.

Aloin toivoa, että minulla olisi lämpöhalvaus. Tai nestehukka. Tai molemmat. Saisin keskeyttää!

Jäin jaarittelemaan joka juomapisteelle ja ihmettelin, oliko niillä kaikilla samat ihmiset, vai alanko seota. Toivoin jälkimmäistä, olin äskettäin oppinut, että nestehukka aiheuttaa sekavuutta. Saisin keskeyttää!!!

Etsin katseellani reitin valkoista merkkiviivaa pusikon toiselta puolen. Jos näkisin sen, oikaisisin. Tunnustaisin kyllä maalissa.

Tai ehkä vain lepäisin pusikossa sen aikaa, että kierrokseni ei vaikuttaisi epäilyttävän nopealta?

Todennäköisesti olisin pistänytkin pitkälleni jos en olisi pelännyt punkkeja. Tunnustelin niskaani. Olisiko nestehukka? Ihan pikkuinen?

Näin pientareella metsämansikoita. Jalat eivät meinanneet ensin antaa periksi alaspäin, ja sitten ylöspäin. Keräsin silti kaikki, jotka löysin. Garmin sanoi, että olen 28 minuuttia myöhässä tavoitteesta. Ei paljon kiinnostanut.

Lohdutin itseäni, että enää niin ja niin kauan, pieni hetki se elämästä on. Että kyllä tämä joskus loppuu.

Loppuihan se. Heti helpotti.

Vielä enemmän helpotti, kun puoliso kaivoi laukusta kaljan. KYLMÄLAUKUSTA. Kaljan, joka oli ollut PAKASTIMESSA.

PA-RAS-TA!

Että te jotka sanotte, että naisia on vaikea miellyttää, niin ei muuten tasan ole! (Tosin, jos saa toivoa, niin jatkossa haluaisin maalissa michelladan ja sipsiämpärin.)

 

P.S. Pirkkolajuoksu on mahtava tapahtuma, suosittelen lämpimästi! Kaikki pelasi ja järjestäjät olivat tosi mukavia ja kannustavia!

P.P.S. Parin viikon päästä on Hämeenlinnassa puolikas. Taidan lähteä sinne!

Vaatteet H&M, lenkkarit Adidas Energy Boost, saatu.

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012