Tiedättekö ne tiedepalstat, joihin lapset voivat lähettää kysymyksiä tyyliin Miksi taivas on sininen? Tai Miksi ihminen ei muista sitä hetkeä kun nukahtaa (terkkuja Tinkalle)? Nyt olisi tarve varttuneempien kysymyksille pyhitetylle palstalle, sillä minulla on muutamakin ihmetyksen aihe. Sopii vastata sekä luonnon- että ihmistieteilijät tai ihan vaan mutuilijatkin.

Olen miettinyt, että miksi aikuinen ei jaksa, ja lapsilla on loputon määrä energiaa? Lapseni  jäävät treeniensä jälkeen huvikseen hyppimään ja temppuilemaan niin pitkäksi aikaa kun annan. Kotona he kaahottavat ja pomppivat minkä ehtivät, kadulla koikkeloivat tai kipittävät eteenpäin, mutta minä hädin tuskin jaksan kävellä. Juostessa mietin 99% ajasta että miten tämä voi olla näin kauheaa ja miksi en jaksa, lapset juoksevat huvikseen. Huvikseen!!! Treenien jälkeen koomaan pukkarissa ja kerään voimia ratikkaan raahustamiseen, enkä todellakaan tee kärrynpyöriä. Mistä tämä ero johtuu? Kiitos vastauksesta, nimim. Väsynyt aikuinen

Rannalla ei tuijoteta staattisina merta vaan tanssitaan. Aikuinen ei jaksa eikä kehtaa.

Sitä tässä kummastelen, että kun on treenipäivä, mietin jo edellisenä iltana ihan innoissani että jee huomenna on treenipäivä! Myös koko aamun ja päivän odottelen iloisena, kunnes tulee lähtöaika ja yhtäkkiä ei huvitakaan. Kun en oikeastaan jaksaisi. On niin paljon töitäkin ja pyykkiä pitäisi pestä. Enkä tarkalleen ottaen tiedä missä lenkkarini ovat. Ja se treenaaminen on niin raskasta. Miksi sekoilen tällä tavalla? Avusta kiitollisena, nimim. Laiskuri(ko)?

Kävin viime viikolla Näsinneulassa. Käteni alkoivat hikoilla jo kun näin näkötornin taksin ikkunasta. Minulla on siis pienimuotoinen korkean paikan kammo. Sen takia en ole uskaltautunut esimerkiksi kiipeilemään, vaikka sitä voisi olla kiva kokeilla. Kuulemma tällaiset pelkoreaktiot ovat biologiaan perustuvia, että ihminen varautuu mahdollisiin uhkiin. Hiukan vaan ihmetyttää, että jos joudun pitämään itseni turvassa jossakin korkealla, niin mikäköhän idea luontoäidillä on siinä takana että käteni ja jalkani alkavat hikoilla ihan älyttömästi? Eikö se pikemminkin varmista, että ote irtoaa ja syöksyn turmioon? Pikaista vastausta odotellen, nimim. Evoluutio vihaa minua

Treenaan enimmäkseen yksin, mutta silloin tällöin käyn ryhmäliikunnassa tai harjoittelen yhdessä muiden kanssa. Olen huomannut, että porukassa tulee lähes poikkeuksetta tehtyä harjoitus kovemmalla teholla mitä yksin tekisin. Miksi en saa yksinäni itsestäni irti samaa kuin joukossa? Olen huomannut myös, että lenkillä jonkun tullessa vastaan en kehtaa löntystellä vaan yritän esittää reippaampaa kuin olenkaan. Ja silloin tällöin jumppasaliin sattuu joku, joka on ihan pakko nokittaa esim. venyvyydessä tai toistomäärissä. Onko tämä normaalia? Nimim. Massan mukana

Hyppäisikö monikin pituutta yksinään - tai saisi cooperin juostua? (Kuvassa mietin, miten mitoitan askeleeni niin, että ponnistan oikealta kohdalta. En oppinut.)

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen älyttömästi jipottunut jostain uudesta lajista tai innostunut uudelleen vanhasta. Juuri kun olen päässyt harjoittelun makuun ja eniten innoissani ikinä, sairastun flunssaan tai vastaavaan. Sitten makaan sängyssä lukemassa juoksukirjoja tai tankotanssiblogeja katkerana kurjasta kohtalostani. Voiko tätä välttää mitenkään? Käykö kaikille näin vai olenko kirottu? Neuvoja toivoen, nimim. Manaajan tarpeessa

Osallistun silloin tällöin juoksutapahtumiin. Juostessahan tarvitsee energiaa, joten olisi tärkeää päästä matkaan hyvin ravittuna. Ennen tapahtumaa ahistaa kuitenkin niin paljon, että on ihan huono olo ja vaikea saada syödyksi. Että mikäs järki se tässä on! Haluaisin todellakin tietää miksi hermoraunio ei pysty syömään? Jos minulla on joku muu voimakas tunnetila, niin se ei kyllä ruokahaluun vaikuta, että ei ole mitään linjaa tässä. Kiitti, nimim. Yökkis

Ja lopuksi vielä se suurin hämmennyksen aiheuttaja.

Olen pitänyt jonkin aikaa erästä treeniblogia. Välillä suunnittelen ottavani sinne pousailukuvia, mutta minulla on häiritsevä ongelma: Näytän peilissä paljon habaisammalta kuin kuvissa enkä halua lukijoideni ajattelevan että olen ihme narukäsi. Kumpi valehtelee, minä itselleni vai kamera minulle? Nimim. Totuus on tuolla ulkona

***

I'm pondering on wonders of the human body. My kids seem to have an endless amount of energy: they jump, run, dance and generally monkey around. Why are we adults so tired and lazy? Why can't people eat when they're nervous? Why my hands sweat in situations I should be able to hold tightly?

Kommentit (12)

Kärttyri

Paradoksaalista: useimpiin urheiluharrastuksiin ei halua lähteä, ja sitten kun innostuu niin että käy säännöllisesti, tulee kipeäksi. Itselläni selkeä korrelaatio liikunnan lisääntymisen ja sairastumisen välillä. Käytän Polarin personaltrainerohjelmaa, joka laskee sykkeistä ja treenien kestoista rasituskuormituksen, ja jos käyrä paukkuu pidempään punaisilla, olen 1-2 viikon sisällä takuuvarmasti kunnolla kipeä.

Itsensä kiusaaminen harvoin tuntuu mukavalta, joten ei ihme jos ei tee mieli lähteä. Toisaalta uskon, että mukana on samaa ilmiötä kuin silloin, kun illalla ei haluaisi mennä nukkumaan ja aamulla ei haluaisi herätä. Nykyään epäilen sen johtuvan siitä, että seuraava päivä ja työt tulevat nopeammin, mutta lapsena ei edes ollut sellaista syytä. Toisaalta pohdin pienenä, että onko olemassa unimaailman minä ja valvemaailman minä ja kumpikaan ei haluaisi luovuttaa itseään sille toiselle... Sekopäistä, tiedän.

Väitän (ehkä mahdollisesti), että jos joutuisin joka päivä seisomaan ja kävelemään istumisen sijasta, saattaisi kehoni jopa tottua siihen ja voisi olla luonnollista liikkua jatkuvasti. Joskus muinoin oli tuskaa istua kahta tuntia peräkkäin, nykyään sen suhteen ei ole mitään ongelmia. Ei mikään ylpeydenaihe.

Peilit. Huokaus. Ne on varmaan noiduttuja.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Mullakin jos tarkastelee Heiaheiassa treenejä ja sairauspäiviä, seuraa jälkimmäiset aina piikkiä edellisissä.

Toi on kyllä jännä toi nukkumaan meno & nouseminen, jotenkin samanlainen juttu se on. Tuli tuosta uni- ja valveminästä mieleen, että eikö jotkut intiaanit usko, että sielu poistuu ruumiista vaeltamaan unen aikana. Siltä pohjalta vastustaminen on täysin ymmärrettävää :D

Vauvoille ja pienille lapsille siirtymät on usein vaikeita: ulos lähtiessä ja sisään tullessa itketään, kiukutellaan ja vitkutellaan, sama homma nukkumaan mennessä. Vauvoilla saattaa itkettää pelkkä pukeminen ja riisuminenkin. Ehkä tämäkin jää jotekin päälle ja siirtyminen perusolemisesta treenaamiseen tai valvetilasta luopuminen on hankalaa?

Itse koen tuon valvomisen myös niin, että hereillä vitkuttelu on "omaa aikaani" jota ikään kuin olen saanut varastettua jostain... Ihan hämärää tämäkin :D

Hem Buggah

Mulla on ollut tekemistä esiintymisjännityksen (ja muidenkin jännitysten) kanssa, joka myös vie ruokahalun aika tehokkaasti. Joku asiantuntija selitti sitä kropan "taistele tai pakene" -reaktiolla, jossa keho yrittää tyhjentää itseään, jotta pakeneminen olisi kevyempää. Samasta syystä pissattaa ja suoli toimii tavallista aktiivisemmin. Minusta tuo kuulosti vähän fuulalta, kun maalaisjärjellä luulis energiaa tarvittavan sekä taisteluun että pakenemiseen. Mutta ehkä adrenaliini pitää siitä sit huolen tositilanteessa? En tiedä, en ole asiantuntija. :P

Itse oon vaan opetellut pakkosyömistä kellon kanssa jännityksestä huolimatta. Muuten ei jaksa mitään.

_Mirja_

Minäkin olen ihmetellyt tuota lasten loputonta energiaa. Eikö olisi evoluution kannalta hyödyllisempää, että aikuisilla olisi lapsia enemmän virtaa? Me aikuisethan lasten perässä juoksemme ja estämme heitä joutumasta pulaan. Nyt ne pienet pilttiset pääsevät meiltä karkuun, kun äiti/isi ei vain aina jaksa.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Joo mäkin olen kuullut tuon teorian, mutta tosiaan kuulostaa vähän hassulta. Mutta ehkä ne vaaratilanteet ei ole sitten kestäneet niin pitkään, että tarvitsisi olla kovin ravittu..? Muistan että jotkut sanoo myös, että synnyttäessä ei tule nälkä. Kyllä mulle vaan tuli, mutta mä myös synnytin tuntikausia :P Ja siihen valmistautumisessa kroppa tuntui toimivan tosi hyvin: molempia ennen olen ollut jonkun aikaa älyttömän nälkäinen ja herännyt yölläkin itsestäni syömään, energiavarastojen täyttämisen takia varmaan.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Niinpä! Jos ajatellaan vaikka että aikuisten on täytynyt metsästää ja keräillä, niin eikö sekin olisi sujunut paremmin jos olisi lapsen energiat tallella...? Vai eikö entisaikaan tätä aikuislamaannusta tapahtunut?

Kärttyri

Aika pelottava ajatus, että kroppa on vain kuori unen aikana... Mutta onhan siinä jotain aika hurjaa ja jollain lailla hienoa, jos ovat näin uskoneet. Lähinnä Aku Ankan Hiawathan tasoisten ( ja vastaavien) uskottavien ja arvostettujen intiaanikulttuurista kertovien lähteiden seuraajana olen antanut itseni ymmärtää, että ainakin joissain intiaanikulttuureissa olisi initiaatioseremonioita, joissa sielun kuuluu vaeltaa tuonpuoleisessa tai henkimaailmassa, ja löytää oma toteemieläin. Olisi aika hurjaa matkata joka yö henkien maailmaan...

Toisaalta olen nähnyt aivan mielettömän hienoja ja upeita unia (eli miksi se vaan on niin vastenmielistä luopua tästä päivästä?). Vastapainoksi on tietysti häiriintyneitä, sekopäisiä ja pelottavia unia. 

Valvominen jotenkin muka pidentää jotain kivaa, josta ei halua luopua, eli siitä omasta ajasta. Onkohan se jotenkin merkki lapsuuden kehityshäiriöstä, ettei osaa mennä yleensä ajoissa nukkumaan.. Jää kiinni näihin siirtymiin =D . En tunnusta!

Joo

Lapsilta puuttuu ainakin kyky ennakoida. Nehän käyttävät surutta kaiken energiansa, kaatuvat naamalleen ja joku kantaa kotiin. Aikuisella jyskyttää aina takaraivossa muistikuva siitä, että energiaa pitää säästellä myös tuleviin koitoksiin.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Hhhmm, totta! Eihän sitä edes saa itseään aikuisena sellaiseen kuntoon, että joku joutuisi kantamaan, siis niin kuin tarkoituksella ainakaan :D Että ei pysty olemaan ajattelematta vähän eteenpäin.

Moimoimoi

Lapset osaavat luonnostaan käyttää kehoaan, suurin osa aikuisista on tämän taidon unohtanut. Kannattaa tutustua esim. Alexander-tekniikkaan tai Feldenkraisiin! Molemmista voi saada apua vaikkapa siihen juoksemiseen : )

kehäkukka

Kommentoin nyt ainoastaan liittyen tohon kuvan ottamiseen. Olen harmitellut ihan samaa! Lihakset erottuvat kivasti peiliin katsoessa, kuvassa ne näyttääkin sitten olemattomilta! Kyllä sitä nyt yhden habakuvan haluais itsestään saada. Uskon (tai oon itselleni uskotellut), että syy on kuvakulmassa. Ja mahdollisesti kameran asetuksissa mm. valotuksen suhteen. Toivottavasti näin (;

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

RSS
RSS

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat