Kesän pääkisa, Terässika-triathlon on nyt takana. Olo on edelleen kuin En voi hyvin -meemin apinalla. Näytänkin samalta. (Onko se edes apina? Mikä se on?)

Terässika on Suomen ja maailman kovin triathlonkilpailu, jossa uidaan 250 metriä, pyöräillään 10 kilometriä, juostaan 3,5 kilometriä ja juodaan litra kaljaa, joka kohta aikaa vastaan. Oluen oksentamisesta eli ns. yliastumisesta saa 30 minuutin sakon.

Treeniä, treeniä!

Koska kyseessä oli pääkisa, valmistauminen oli huolellista. Ensinnäkin kokosimme silkosta taistelukaloista koostuvan joukkueen: suorastaan häikäisevät Teräsmeduusat. Koska halusimme näyttää häikäiseviltä muutenkin kuin sisäisesti, pyysimme apuun Punanaamion ja Piruetin, joista saimmekin mahtavat asut.

Tämän jälkeen suoritimme yhden (1) oluttreenin sekä yhden (1) koroegrafiatreenin. Juoksu-, pyöräily- ja uintiharjoitukset jätimme väliin, koska olemme niin hyviä muutenkin. No, vedin viikkoa ennen alle yhden kokomaratonin, herkistelyksi.

Upean säihkyvät kisa-asut tarjosi ja valmisti Piruetti, ihan parissa päivässä vieläpä. Noissa oli todella mukava liikkua! Toppi on tätä ja sortsit kaiketi tätä mallia.

Kisapäivän lähestyessä alkoi hiipiä pelko kimallesortsein peitettyyn hanuriin. En osaa uida! En osaa pyöräillä! Olen hidas juoksemaan! Kuolen kaljapisteelle!

Ainoa lohtu oli se, että olimme törkeän hyvännäköisiä. Terässiassa on Performance-sarja, johon osallistuvat pukeutuvat ja esiintyvät joukkueet. Koska olemme upeita, timmejä ja lihaksikkaita, päätimme esiintyä bikini fitness -teemalla. Valinta oli oikea, kuten kuvista näkyy.

Uintiosuus vedettiin missäs muussa kuin paljettibikineissä!

Perillä kisapaikalla Kuusijärvellä aloitimme raivokkaan meikkaamisen. Raivokkaan ruskettamisen olin aloittanut jo paria päivää aiemmin, ja näytinkin terveen hehkuvalta. Sitten vain paljettibikinit ja peruukit ojennukseen ja stagelle esittämään mieletön akrobatia- ja poseerausshow.

Näytimme yleisölle parhaat puolemme.

Shown jälkeen valmistauduin pian koittavaan hukkumiskuolemaani syömällä suklaata.

Lähtölaukaus. Vedessä ensimmäiset sata metriä olivat tyhjää, puhdasta, mustaa kauhua. Viereeni ilmestyi meduusatoverin vaaleanpunainen suihkumyssy. PELOTTAA! huusin. 200 metrin jälkeen uinti alkoi sujua, ja sittenhän se kohta loppuikin. Hyvin menee! Hengissä ollaan! kiljahtelimme matkalla vaihtoon.

Uintiasut täydensivät suihkumyssyt, joilla suojasimme Punanaamion tarjoamat ihastuttavat peruukit!

Hengästytti kovasti. Kiemurtelin kimaltavaan kisa-asuun ja syöksyimme pyörille. Menetin muut, pyöräilemään tottuneet, Meduusat jo alussa. Jalat olivat todella tukossa. En pystynyt ajattelemaan muuta kuin maitohappoa ja olutta. Toisin kuin voisi kuvitella, en ajatellut ohrapirtelöä odottavan toiveikkaasti, vaan yltyvällä kauhulla.

Noin seitsemän kilsan jälkeen jalat alkoivat vähän toimia. Ohittelin miehiä, jotka olivat joko yli 100 kiloisia tai veteraanisarjalaisia tai molempia, minkä en antanut haitata iloani yhtään.

Matka loppui pian ja kurvasin juoksuun. Se lähti liikkeelle erinomaisesti. Ehdin riemuita toimivista jaloista, kunnes noin 300 metriä edettyäni niihin iski jokin. Vauhti hiipui. Ja hiipui. Ja h i i i i p u i.

En pystynyt liikkumaan nopeammin. Pistin kaiken fokukseni kaljaan. Alittaisin viisi minuuttia. Minun olisi pakko alittaa viisi minuuttia. Se on kohta. Keskity. Älä pelkää. Ole valmis. Älä pelkää. KESKITY.

Päässä soi Let it go Frozenista, mikä ei ehkä ollut paras mahdollinen valmistautumisbiisi. Halusinhan ehdottomasti pitää kaiken sisälläni.

Aina on aikaa pysähtyä poseeraamaan, vaikka kesken triathlonin juoksuosuuden!

Kaksi kierrosta olivat pitkiä ja vaikeita. Sitten oluelle! Avustaja ei saanut ensimmäistä tölkkiä auki. Kallisarvoiset sekunnit kuluivat! Kaadoin tölkistä osan tuoppiin ja kävin tölkin kimppuun. Nopeasti, nopeasti. Juo se ennen kuin pahoinvointi iskee. Älä pelkää! KESKITY.

Kaikki tölkissä oleva olut upposi melkoista vauhtia, vaikka se oli liian kylmää ja melko hapokastakin. Selostaja kehui. Tämä sujui! Olin voittaja!

Häshtäg Sportgirl2016.

Käännyin tuopin pariin. Ei. Ei. EI. EI HELVETTI. Olin niin täynnä, tuntui kuin räjähtäisin. Leukaperissä veti. Näin edessäni yliastumisastiat. Oksentaisin hetkenä minä hyvänsä. EI. EI. EI. EN OTA SITÄ AIKASAKKOA. EN OTA.

Tungin suuhuni yhden Pringlesin. Perunalastu pyöri kuivassa suussa kuin öylätti. Viimeinen ehtoollinen. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi: joko kuolisin tai oksentaisin.

Puristin kädet suuni päälle. Jotain purkautui ulos! Kurkistin vaivihkaa sormiani, tuliko niiden välistä jotain? Ei! Se oli pelkkä röyhtäys! Olin edelleen mukana kisassa!

And I'll rise like the break of daaaaawn!

Kalja-aitauksen ulkopuolelle ehtineet toverit kannustivat vimmatusti. Olin kertonut viiden minuutin tavoitteestani ja pyytänyt tukea. He käskivät nousta seisomaan. Tottelin. Sitä on desi, anna mennä nyt!

Kyllä. Joisin sen, ja poistuisin alueelta. Sen jälkeen olisi ihan sama, mitä tapahtuu. Kaadoin oluen huiviin, tunsin ohikiitävän onnistumisen häivähdyksen, ja kiisin kohti maaliviivaa. Viivaa, jonka yli kannettiin kilpatoveri Kim-Jong Unia. Menkää, valitin. Minua ei pääsettty viivan yli, järjestäjät tarkkailivat tilaani! Päästäkää, manguin. Nyt oli tosi kyseessä!

Lopultakin! Pääsin maaliin, oluet yhä sisälläni! Jouduin edelleen pitämään käsiä suuni edessä, mutta olin maalissa! Olin Terässika, jo toista kertaa!

Loppuaikani oli vajaan tunnin, mikä parani viitisen minuuttia viime kerrasta. Litran karhu upposi ajassa 4:55, mikä sisältää säädön tölkin kanssa sekä tarkkailun maaliviivalla. Olen tyytyväinen suoritukseeni, mutta ensi kerralla voisin jättää sen herkistelymaran alta pois.

Voitimme myös palkinnon! Emme tosin tiedä miksi!

Kiitokset mahtaville Teräsmeduusa-joukkuetovereilleni Lotta ja Miia! Paljon kiitoksia mielettömän hienoista ja mukavista asuista Piruetti, sekä hehkeistä peruukeista Punanaamio! Suuret kiitokset myös koko järjestäjäporukalle sekä kanssakilpailijoille (ensi vuonna ja Medocilla nähdään!). Kiitos myös pyörän lainanneelle sekä minua kaljapisteellä kannustaneille ystäville. Mitä tekisinkään ilman teitä (en ainakaan joisi litraa kaljaa alle viiteen minuuttiin)!

Lue myös:

Ensimmäinen Terässikani, 2014.

Teräsmeduusa-Lotan rapsa.

Teräsmeduusa-Miian rapsa.

Tykkää Teräsmeduusoista Facebookissa!

***

Terässika. The best triathlon in the world. I have only been in two different triathlon races, but I'm still sure Terässika is the best!

Kommentit (6)

Pia

Vau, mitä itsensä peliin laittamista - ihailen ja nostan hattua! Vaan jäis multa kokonaan juomatta toi kalja triathlonin päätteeksi.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Voi olla, että tämä olikin oikeasti meidän salainen unelma, kun innostuttiin niin kovin... :D

Se kalja on tosi, tosi, tosi paha rasti. Siitä huolimatta, että mä oikeasti tykkään kaljasta!

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012