Joskus kaikki vaan osuu kohdalleen. Eilen oli joskus.

Puoliso oli töissä Munkkiniemen rannalla, ja lapset houkuttelivat lähtemään sinne. En olisi jaksanut. Meillä oli kaksi polkupyörää kolmea ihmistä kohden, joutuisin juoksemaan. Se kuulosti liian rasittavalta. Lapset aloittivat taivuttelun: Sinä voit kevyesti hölkkäillä siinä. Sinä et ole juossut _aikoihin_!

Eihän tuollaiseen sanota ei!

Kevyesti hölkkäilin rannalle. Aika kevyesti tosiaan, jalat tuntuivat hämmästyttävän hyviltä. Perillä uin, vesi oli, ei hämmästyttävän lämmintä, mutta siedettävää.

Puoliso lopetti työt ja löi märkäpuvun käteen. Pitäisi kuulemma kokeilla siinä uimista. En olisi jaksanut. Pukuun on hankala vääntäytyä, ja se oli märkä ja kylmä ja jalkani hiekkaiset ja ja.

Kiskoin puvun kuitenkin ylleni ja menin veteen. Käsittämätöntä miten se kellutti! Tuntui, että veteen kävellessä jalat hädin tuskin osuivat pohjaan!

Asuuni lisättiin lakki ja lasit. Ui nyt siinä! Vaparia!

Ajattelin, että en uskalla. En ole laittanut päätä veteen moneen kuukauteen, itse asiassa varmaan jouluna viimeksi.

Kokeilin. Yllätyksekseni olin vedessä silmät auki ja sinne veteen hengittäen! Tuosta noin vaan! Miten kroppani saattoi muistaa sen!

Pelotti kyllä kovasti. En nähnyt mitään muuta kuin sameanvihreää vettä ja hengitykseni kuplia, enkä kuullut mitään muuta kuin omien vetojeni voosh voosh -äänet. Tavallaan se oli mieletöntä, tavallaan se oli kauhistuttavaa.

En edelleenkään osannut hengittää kunnolla, enkä päässyt paljoa eteenpäin, mutta osa uintipätkistä tuntui sujuvilta, lähes helpoilta ja luontevilta. Märkäpuku kellutti todella paljon, mikä lievensi paniikkia. Sen ansiosta myös liu'uin helposti eteenpäin.

Uinnin jälkeen juoksin perheen kanssa kotiin. Ilma oli miellyttävän lämmin: sellainen pehmeä, jota vastaan ei tarvitse taistella. Mieleni oli kepeä, uusien asioiden kokeilun aiheuttama ilo pörisi pehmeästi. Ja jalkani, ne olisivat voineet juosta vaikka Spartathlonin! Ne olivat kevyet, kivuttomat ja kimmoisat, kuin jalkaterässä olisi vieteri. Saisipa sellaiset maratonille.

Metsikössä oli täyteläisen vihreää joka puolella. Ihan joka puolella.

***

Sometimes you live a summer evening when everything is just perfect. Yesterday my swim was smooth, my legs were light, the breeze felt like velvet on my skin and everything bloomed. Everything including me.

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012