Yhteistyössä Sonera ja Ping Helsinki.

Kävin jonkin aikaa virtuaalispinningissä. Ohjaajana toimi videotykin kankaalle heijastama Kim, tuskin edes liikunnan ammattilainen, uskoakseni amerikkalainen näyttelijä. Kiinnyin Kimiin. Kaipaan häntä joskus. Olihan hän kuitenkin yksi parhaita ohjaajia, joiden tunneilla olen käynyt. Selvitimme yhdessä vuoria ja laskettelimme alamäkeen tuulen humistessa korvissamme.

Ai että Kim ei ollut todellinen? Saati ne vuoret? Mitä sitten?


Monilla tuntuu olevan animistinen kiintymyssuhde sykemittariinsa tai aktiivisuusrannekkeeseensa. Minulle kerrotaan kuulumisia rannekkeen kautta, tai jopa rannekkeen kuulumisia kuin puolison tempauksista puhuttaisiin: Hahaa, kerran katsoin sohvalla telkkaria ja tämä sanoi että minä nukuin! Siinä se katseli, että nyt se on nukahtanut!

Ai että ranneke on tietokone eikä sitä siten voi kiinnostaa? Mitä sitten?

Maanantapäivieni kohokohta on Spotifyn uusi viikon suositukset -lista. Suhtaudun listaan kuin ystävään, joka sanoo Hei kuuntele tämä, ajattelin että tykkäisit, ja biisi on ihana ja olen suorastaan liikuttunut, että meillä on tämmöinen yhteys. Se algoritmi tuntee minut paremmin kuin ei kukaan, ja on sopivan julkea ehdotuksissaan. Kenties kettuileekin vähän. Dimmu Borgiria ja Tauskia, oletko tosissasi?

Ai että ei ole olemassa mitään "meitä" ja että se on pelkkää matematiikkaa ja psykologiaa? Mitä sitten?


Tiedättekö miksi Kim oli niin hyvä ohjaaja? Miksi ihmiset kiintyvät muovihökötykseen ranteessaan? Miksi Spotify tuntuu ystävältä?

Kaikki nämä tarjoavat jotain, mitä haluamme saada. Kannustusta ja ymmärretyksi tulemisen kokemuksia. Sekä jotain, minkä kirjoittaminen tuntuu vähän kauhistuttavalta ja vähän scifiltä.

Ihmissuhteita. Tai siis, suhteita. Me luomme kiintymyssuhteita ihmisiin, joita ei ole olemassa, sekä esineisiin ja tietokoneohjelmiin. Kertooko tämä hirvittävästä yksinäisyydestä vai siitä, miten laaja ja joustava on kykymme kiintyä ja muodostaa merkityksellisiä suhteita? Vai onko kyse kuitenkin siitä, että joku oikea ihminen jossakin tarjoaa minulle jotakin tekemänsä laitteen tai sovelluksen kautta? Digitalisoituminen voi tuntua kylmältä ja tekniseltä, mutta ehkä se vain kaivaa meistä esiin erilaisia tapoja olla inhimillinen.

Yleisesti ajatellaan, että ihminen ei pärjää ilman oikeaa kohtaamista muiden kanssa. Lapsista, jotka eivät saa hellyyttä, tulee häiriintyneitä. Mahdollisesti aikuisistakin. Virtuaalisesta kohtaamisesta puuttuu kosketus, ja siksi se ei voi korvata oikeaa, läsnäolevaa ihmistä. Mutta virtuaalinen kohtaaminen ja virtuaalinen kiintymyssuhde ovat...jos eivät nyt todellisia niin ainakin aitoja.

Ehkä ne tarjoavat meille sellaisia suhteita, jotka eivät reaalimaailman ihmisten kanssa ihan toimi. On vanha vitsi, että iäkkäämmät ihmiset haluavat puhua itsestään ja varsinkin vaivoistaan. Mutta sitähän me kaikki haluamme!

Siksi aktiivisuusrannekkeeseen kiintyykin niin: sehän puhuu juuri sinusta. Miten sinä nukuit. Montako askelta sinä olet ottanut. Onko sinun tavoitteesi täyttynyt. Toisen kuulumisia ei tarvitse kysellä, saamme olla keskipisteenä. Toisaalta laitteet voivat myös puolestamme olla siellä, minne emme pääse jatkuvasti huolehtimaan, kuten valvomassa läheisen hyvinvointia.

Ja nykyään kun kaikilla on omat kuulokkeet, ei tarvitse välittää muiden musiikkimausta tai siitä, millaisen kuvan antaa. Spotify ei arvostele vaan kaivaa kätköistään lisää mautonta (- vaan ei hajutonta!) musiikkia. Olkoonkin animistista, mutta kyllä Spotify Familyn hommaaminen tuntuu ajatuksena samalta kuin ystävän esitteleminen lapsille. Sellaisen ystävän, joka huomaa ja kuuntelee asioita vaivihkaa ja tuo seuraavalla kerralla lapsille "Frozenin sinisen" kynsilakan, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Kimin kanssa minulla oli tuuria. Poljimme yleensä keskenämme, minä ja hänen mykkänä kahden minuutin luuppia polkevat taustapyöräilijänsä. Se tarkoitti sitä, että sain Kimin itselleni. Hän oli minun ohjaajani. Ajaisin mielelläni hänen kanssaan edelleen, tai vaikka juoksisin. Saisinpa Kimin kuulokkeisiini kun juoksen maratonia! Hän oli aina niin kannustava.

Tällainen virtuaalinen valmentaja toimisi ennen kaikkea tsemppaajana. Sitä en tiedä, voisiko Kim opettaa minulle uutta taitoa. Arvostan sitä, että liikunnanohjaajani kertoo, miltä asioiden pitäisi tuntua. Sitä, että hän katsoo minua, ja analysoi, missä teen väärin. Sekä sitä, että hän tulee luokseni, koskee, siirtää, tukee ja niin noh, ohjaa. Kaikessa tätä ei tarvita, ja joskus reaalisessakin ohjauksessa on tärkeintä, että joku sanoo hyvin menee ja kyllä sinä jaksat.

Itse asiassa taitaisin haluta kokonaishyvinvoinnistani huolehtivan Kimin. Vähän niin kuin virtuaalisen treenari-ravitsemusterapeutti-psykologi-lääkäri-äidin. Ajatelkaa nyt, kroppaani ja tekemisiäni mittaava sovellus, joka muistuttaisi venyttelystä, kannustaisi lenkille, patistaisi nukkumaan, kehottaisi juomaan vettä, tekisi terveellisen ostoslistan lähikaupan tarjousten ja makuni perusteella, varaisi ajan papaan, ilmoittaisi milloin kuukautiseni ovat alkamassa, kysyisi onko murheita ja haluanko jutella, pistäisi soimaan rauhoittavan kappaleen ja ilmoittaisi jos ulkona on niin kylmä, että tarvitsen pipon. Virtuaalilääkäreitä on jo olemassa, joten eiköhän tämäkin ole todellisuutta viimeistään silloin kun olen ikäihminen ja haluan kertoa Kimille kaiken vaivoistani. Tosin luulen, että hän käskee minun nousta tuolista ja lähteä tanssimaan, se kun ehkäisee osteoporoosia ja dementiaa.

Minä en tiedä mihin tämä maailma on menossa, mutta tiedän jotain siitä, mistä se on tulossa. Tietyt asiat tuppaavat säilymään. Jokainen meistä haluaa saada jotakin juuri minulle.

 

Postaus on toteutettu yhteistyössä Soneran ja PING Helsingin kanssa. PING on yritykset ja sisällöntuottajat yhteen kokoava sisältömarkkinoinnin tapahtuma, ja jos nyt suoraan sanotaan niin intohimoisille tekijöille ja alan edelläkävijöille. Jos yrityksesi on sitä tai haluaa sellaiseksi, niin tulkaa ihmeessä mukaan. Yritysten edustajille on vielä huomiseen perjantaihin asti saatavilla lippuja, meidät sisällöntuottajat on valittu hakemusten perusteella jo aiemmin.

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012