Kommenteissa toivottiin, että kirjoittaisin enemmän ilmajoogasta. Mielelläni kirjoitan. Sitä vaan en tiedä, kuinka pitkään tästä aiheesta jaksaa lukea, sen verran pahasti kun olen hurahtanut!

Parina iltana nukkumaan mennessä on keinuttanut samalla tavalla kuin purjehtimisen jälkeen, kun olen killunut joogasilkissä niin paljon. Kavereilla alkaa varmaan jo mennä hermot, kun olen koko ajan menossa ilmajoogaan tai tulossa sieltä, tai sitten puhun ilmajoogasta ja näytän kännykästä kuvia tempuista, jotka olen oppinut. Juu tempuista, sen pitäisi olla varmaan henkistä ja kaikkea, mutta eniten tykkään akrobaattisista asennoista ja siirtymistä.

Itse asiassa juuri temppujen ja perus joogameiningin yhdistelmä on se, mikä lajissa koukuttaa. Ilmajoogassa saa rauhoittua ja mitään ei tarvitse suorittaa, mutta silti pääsee kekkuloimaan ja oppimaan uutta. Jos joku temppu tuntuu liian hurjalta, joku venytys liian intensiiviseltä, tai muuten vaan ei nappaa, voi vain jättää tekemättä, eikä kukaan ihmettele mitään. Oikeastaan kaikissa muissa lajeissa on hirveä sosiaalinen paine, jonka takia ei voi vain mennä pötkölleen ja sanoa, että en jaksa, uskalla tai halua. Toisaalta on myös mahdollista tehdä liikkeet vaativimpina versioina tai useampaan kertaan.

Lajissa riittää haasteita, mutta alku on mielestäni selvästi helpompaa kuin vaikka tankotanssissa. Voimaa ja tekniikan tajua ei juuri tarvita, kunhan uskaltaa hieman luottaa kankaaseen. Itselleni se on ollut helppoa, kun olen esimerkiksi tottunut olemaan pää alaspäin. Jos ei ole, se voi aluksi tuntua kuumottavalta.

Näyttää vaikealta, mutta ei ole.

Mahtavaa ilmajoogassa on tietysti myös se, että se venyttää kohdista, joista ei edes tajunnut olevansa jumissa. Tunnin jälkeen on ihan erityinen olo, jollaista ei tule mistään muusta treenistä.

Tämä sen sijaan aluksi oli, nyt se sujuu jo paremmin.

Käyn ilmajoogassa Esport Bristolissa, jossa tunteja on lähes päivittäin. Parasta on, että niille ei tarvitse ilmoittautua ajoissa, vaan mukaan mahtuu ihan viime tingassakin. Olen kuullut myös juttua, että Bristoliin olisi tulossa enemmän temppuihin painottuva ilmajoogatunti, koska joku kinusi semmoista. En sitten yhtään tiedä, kuka!

 

Olen käynyt Esport Bristolissa näytekortilla, enkä ole maksanut jäsenyydestä.

***

I'm so into aerial yoga! You should try it, too!

Kommentit (1)

Vierailija

Näin miehenä voisin sanoa ja sanonkin, että tuon muijan ukko on melkoisen onnekas äijä. Itse olisin hänenä jo kiinnittämässä joogasilkkiä kotitalon kattoon.

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012