Tein sen! Tein marrasputken. Vai pitäisikö sanoa, että marrasputki teki minut? Joka tapauksessa: juoksin 31 perättäisenä päivänä, vieläpä vuoden synkimpänä aikana!

Aloittamispäätös syntyi hetken mielijohteesta. Kirjoitin tapahtuman seinälle, että osallistun, vaikka tämä ei ikinä tule onnistumaan. Onnistui se silti, mistä olen sekä riemuissani että ihmeissäni.

Putkeen lähtiessä ei voi tietää, millainen marraskuu sieltä on tulossa. Ei sään suhteen eikä elämän suhteen. Jälkimmäisestä tiesin, että helpolla ei tulla pääsemään. Ensimmäinen sen sijaan oli lempeä ja suosiollinen. En tiedä, olisinko selvinnyt rännästä ja kinoksista, mutta tällainen vähäsateinen, lämmin ja jopa aurinkoinen marraskuu teki putkeilun helpoksi.

Vaikeaksi sen taas teki se elämä. Tai no, ei vaikeaksi. Sanotaan, että haasteita tarjosi se elämä.

Menoja riitti...

Eilen viimeisellä marrasputkilenkillä mietin, että tämä on kyllä ollut elämäni hienoin marraskuu. Sitten vähän pysähdyin: mitä minä juuri ajattelin? Hienoin? Etkö sinä kahjo yhtään muista, millaista pyöritystä tämä on ollut?

Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siitä syystä tämä oli mieletön marraskuu. Kaikkein eniten mieletön se tosiaan oli marrasputken takia, mikä todellakin tuli yllätyksenä.

Ajattelin, että en useinkaan haluaisi lähteä juoksemaan. Että se olisi ärsyttävä pakko. No, joskus ei huvittanut, mutta yleensä kyllä. Ja juoksu tuntui ihanalta levolta kaikkien hermoillekäyvien päätösten ja vaatimusten keskellä.

Tästä se alkoi!

Marraskuu ei ole koskaan ollut minulle henkisesti mitenkään helppoa aikaa. Kestän huonosti pimeää ja kylmää. Päivittäinen treenaaminen todellakin auttoi tähän. Ei tosin niin hyvin, etteikö jollei päivittäiseen niin vähintäänkin viikottaiseen ruokavaliooni olisi kuulunut Red bullia, Rainbow suklaacookieseja Alepan paistopisteeltä ja kaljaa, mutta riittävän hyvin. Juokseminen varmasti myös suojeli minua edellämainittujen "terveysvaikutuksilta"!

Edellämainittujen superfoodien lisäksi marrasputken onnistumisen mahdollisti se, että tein aika lyhyitä ja kevyitä lenkkejä läpi koko putken. Suurin osa juoksukerroista oli vain sen vaaditut 25 minuuttia, ja lähes jokaisen juoksin 7-6 minuutin kilometrivauhtia. Juoksu ei siis ollut kovin rasittavaa, minkä ansiosta pystyin jatkamaan sitä päivittäin.

Malminkartanon portaat tuli testattua. Jättivät vielä 23 minuuttia lenkkiä tehtäväksi!

Alkuun jalkavamma vaivasi vähän, mutta se loppui kolmannelle viikolle lähdettäessä. Tuolloin tajusin myös kiinnittää huomiota syömiseen ja pidin huolta, että söin hiilaria ja proteiinia joka lenkin jälkeen. Ensin tuli lintsailtua, kun ajattelin, että ei tämä nyt niin kuormittavaa ole. Ns. kehonhuollosta lintsasin ihan koko ajan, eikä se missään tuntunut näkyvän.

Kännykkäni hajoilun takia kuuntelin juostessa Radio Rockia. Kiitos vaan tuestanne! Sellaisia terveisiä tosin, että niitä lätkäohjelmia ei millään jaksa kuunnella ja soitatte liian vähän Amorphista. (Niin ja sekin, että haluaisin kovasti tietää, mikä oli se biisi minkä soititte silloin kerran kun juoksin illalla Ramsaynrannassa, siinä oli sellainen tosi pitkä intro ja nimessä ehkä jotain darkness ja surrender ja jotain?)

Opin putkessa kaikenlaista. Kuten sen, että jos päätän jotain, pystyn oikeasti pysymään siinä. Tässä koeteltiin kovasti kaikin maallisin houkutuksin, mutta en livennyt. Sekä sen, että säännöllisestä liikkumisesta on helpointa pitää kiinni silloin, kun on tiukka ohjelma, jota noudattaa. Ei pidä olla mahdollisuutta arpoa, meneekö vai ei!

Niitä menoja tosiaan riitti...

Hämmentävästi myös näinkin kauan aktiivisesti liikkuneena oli tajuta, että 1.) treenaaminen jopa monta kertaa päivässä on ihan mahdollista ilman uupumista ja vammoja, kunhan kuormitus on sopiva, 2.) liikunta ihan oikeasti parantaa fiilistä. Tosin jossain vaiheessa epäilin kehittäväni tee se itse -manian, energiajuomien latkiminen, päivittäinen juokseminen ja tapahtumarikas elämäntilanne kun pisti päätä vähän surisemaan!

Olen kyllä tosi ylpeä itsestäni ja iloinen, että sain putken vedettyä loppuun asti. Sekä pysyn jo ensimmäisten lenkkien aikana kehittämässäni näkemyksessä: Marrasputki on ihmisen parasta aikaa!

 

P.S. Vähän tekee mieli jatkaa tätä. Mitä parhautta olisi vaikka vuoden putki...!

Lue kaikki marrasputki-postaukset täältä.

***

I did run for 31 days in a row. It was one of the best things I have ever done!

Kommentit (3)

TaMar

Wau, hieno suoritus. Kiva että pysyit putkessa loppuun asti :) Tässä taas esimerkkiä siitä että kyllä sitä pystyy vaikka minkälaisen kiireen keskellä kun laittaa pystymään... Ite en tälläseen putkeen näin lyhyellä juoksuhistorialla olis voinu lähtee (olisin ylirasitustilassa alta aikayksikön vaikken juoksis kuin sen 25 min. päivässä), mutta katotaan sit vaikka ens vuonna :D Sillonkin tosin esteeksi tulee todennäköisesti tuo asenne, ennemmin kuin aikataulut...

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Joo, kyllä tässä huomasi, että on sitä aikaa jos haluaa että sitä on :) 25 minuuttia on kuitenkin niin lyhyt aika, että sen repii mistä vaan.

Mä pelkäsin kanssa, että menee ylikuormitukseen, kun oli tota muutakin rasitusta niin paljon, ja juoksemisen lisäksi mulla oli joinain päivinä kahdet muutkin treenit. Mutta koska juoksin niin lyhyitä pätkiä ja kevyesti, tuntui että suurimmaksi osaksi noi lenkit toimi palauttavina :)

Mutta ei joka päivä juoksemiseen kannata missään tapauksessa lähteä ilman taustaa, jollei sitten puhuta ihan tosi kevyistä ja lyhyistä treeneistä. Eikä ehkä silloinkaan. Vammariski on kuitenkin aika iso.

Bikke

Mä olen niin kankea mutta nuo meiän poijaat voisivat renkkua noissa monta tuntia :) Ja muutkin kylän mukulat...

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012