Jos joskus marrasputken onnistumista koeteltiin, niin sitä koeteltiin nyt. Toisin kuin olisin ajatellut, koettelu tuli ulkopuolelta, eikä omasta motivaatiostani.

Olisin uskonut, että putki kaatuu ennen kaikkea siihen, että en jaksa. Ei huvita. Ei kiinnosta. Ulkona on huono sää, paleltaa, väsyttää, ja hei mitä järkee.

Olisin uskonut, että tahdonvoimani on se ongelma. Koenhan olevani veltto ja mukavuudenhaluinen. Sellainen, joka ei tykkää kilvoittelusta vaan helposta nautinnosta.

Mutta tiedättekö. Olin edellisenä iltana kustantamon juhlissa yli puolenyön. Nukuin kuutisen tuntia, mikä on minulle todella vähän. Aamupäivällä lähdin Tallinnaan. Ja juoksin ennen lähtöäni.

Seuraavana päivänä olin taas väsynyt ja satoi ja kaikkea. Juoksin silti.

Marrasputki koettelee käsityksiäni itsestäni samalla tavoin kuin vaikka maratonien juokseminen. Ehkä en olekaan niin veltto ja mukavuudenhaluinen. Mitä taas tulee kilvoitteluun, niin…

Olin ilmaisen viinan tilaisuudessa. Juttelin, kuinka haluaisin viiniä, mutta en tiedä viitsinkö, kun juoksen illalla vielä. Ota vain, minua kannustettiin. Kyllä se siihen mennessä haihtuu. Ei yksi mitään haittaa. Hämmästyksekseni tajusin, että sain enemmän iloa viinistä kieltäytymisestä kuin sen juomisesta.

Eihän sinun ole pakko juosta, jos on noin kiire ja kaikkea, kuulin toisessa tilanteessa. Hämmästyksekseni tajusin, että sain enemmän iloa suunnitelmassa pysymisessä, kuin siitä lipeämisestä saisin. Siitä huolimatta, että jälkimmäinen olisi paljon helpompi ratkaisu.

On tämä jännää.

***

I've always disliked plans and schedules. Now when I'm sticking to one, I found it rewarding and even weirdly liberating.

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012