Maratonin jälkeen olin tosi pöllyissä ehkä sellaiset 36 tuntia. Sen jälkeen iski marablues, ja möllötin surkeana ratikassa. Miksi mun pitää aina ajaa ratikalla? Miksi mun pitää aina kuljettaa lapsia kouluun ja treeneihin? Miksi mun pitää aina käydä suihkussa?

Valitin asiasta. Sanoin, että haluaisin olla kuin se suomalainen lehdenjakaja, joka juuri juoksi 5 000 kilometrin kisan. Että voisin vain juosta 124 kilometriä joka päivä! Aika raskasta, minulle vastattiin.

Niin. Aika helposti sitä ajattelee, että jokin muu tilanne olisi parempi. Voin kuvitella, kuinka mankuisin aina mun pitää juosta. Miksi mä en koskaan saa vaan istua, vaikka ratikassa!

Siirtymät lomilta arkeen ovat minulle aina vaikeita. Uuteen aikatauluun on hankala sopeutua. Koen nahkeaa tyytymättömyyttä kaikkeen. En halua luopua mahdollisuudesta tehdä koko ajan kaikkea kivaa ja kiinnostavaa.

MINÄ TIEDÄN MILTÄ SINUSTA TUNTUU! Kuvakaappaus HS.

Onko se sitten mahdotonta arkena? No ei, mutta se tuntuu siltä usein. Tedättehän ne lehtijutut, joissa neuvotaan, miten harrastaa lomaseksiä arkena. Lomaseksiä! Ilmeisesti joku muukin kokee, että arki on Kharybdis, joka ahmaisee sisäänsä ja ehkä sylkäisee uloskin, mutta sen pyörityksen jäljiltä ei oikein jaksa muuta.

Self help -oppaat ja ne lehdet neuvovat, että arki pitää järjestää sellaiseksi, että sitä jaksaa. Pitää elää lomaseksiarkea! Niiltä osin, mihin ei pysty vaikuttamaan, pitää muuttaa asennettaan. Ota lomaseksiasenne Wilmaviesteihin, sähkölaskuihin, lattiakaivon tyhjennykseen ja makaroonilaatikkoon!

Kauheinta tässä on se, että ihan tottahan tuo on. Mutta se tuntuu niin hankalalta! En minä jaksa järjestää mitään. Asennoituminen on hemmetin työlästä. Enkö minä vaan voisi juosta joka päivä, jos ei nyt 124 kilsaa niin edes maratonin?

Tai tarkalleen ottaen voin tyytyä myös siihen, että koko ajan on kesä ja köllin Uimastadikan katsomossa ja välillä vesijuoksen vähän.

Paitsi etten voisi. Tylsistyisin. Mitä minä oikein haluan!

I'll tell you what I want, what I really really want/ I wanna, I wanna, I wanna, I wanna, I wanna really really really wanna zigazig ha.

Zigazig ha.

*

Pari talvea sitten oli tosi kylmä ja lunta polviin asti. Kadulla tuli vastaan iloinen porukka pilkkihaalareissa ja kymppisäkit kilisten. He olivat menossa puistoon pussikaljalle. Ehkä voisin oppia tästä jotain.

(Haluaisin sanoa, että esim. sen, että kalja on aina ratkaisu. Mutta kuten PT-kouluttajani totesi: alkoholin juominen tänään on onnellisuuden lainaamista huomiselta. Hirveä vääryys sekin.)

***

Everyday life kills you. Life does that you know. Sorry about being so gloomy. I just can't let this summer go.

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012