Tiedättekö, mistä tietää, että nyt on meneillään asiallinen kisa? Siitä, että haluaa keskeyttää kymmenen minuutin kuluttua startista.

Kaikenlaisissa pöljissä kisoissa sitä on tultu oltua, mutta kyllä toissapäivän Beerway to hell veti pöljyyden ihan uudelle tasolle. Kisassa vedetään viisi kaljaa ja vertikaalitonni. Ensimmäiset muodostuivat naisten sarjassa 0,33 dl tölkeistä ja jälkimmäinen viidestätoista kiekasta Malminkartanon jätemäen Fasaaninousua. Ohjelmassa oli ensin yksi kalja ja sitten kolme kierrosta, taas yksi kalja ja kolme kierrosta ja niin edelleen.

Siis kuinka tyhmää!

Tyhmintä oli se, että minulla ei ollut mitään käsitystä siitä mihin oikein lähdin. Se nousu on nimittäin jotain aivan hirvittävää. Se on mutkainen. Kivinen. Jyrkkä. Sellainen, että pelkkä rauhaisa kävely ylös hapottaa ja hengästyttää.

Kannattaa todellakin ravata se 15 kertaa ja juoda samalla melkein kaksi litraa olutta. Ei muuten kannata.

Paitsi että olipahan hauskaa! Ilman oluita en olisi ikinä tehnyt koko matkaa. Nytkin meinasin ihan tosissani keskeyttää. Ensimmäisellä kierroksella olin varma, etten ikinä pääsisi maaliin saakka.

Paitsi että oluet laskivat arvostelukykyäni ja suostuttelivat minut jatkamaan matkaa,  veti kärsimyksen hetkellisyyskin koko ajan eteenpäin. Mäen nouseminen oli tuskaa ja ahdinkoa. Laella olo tasaantui, ja alamäessä kaikki oli taas hyvin. Koko kisa olikin kuin monta maratonia pienoiskoossa: en tee tätä enää ikinä - mikäs siinä niin kauheaa muka oli!


Ja itsestäänhän näissä aina oppii. Nyt sen, että en jaksa juosta ylämäkeen, en uskalla juosta alamäkeen, arvostelukykyni laskee ja riskinottohaluni nousee jo yhden oluen jälkeen, kimaltavasta edustusasusta on aina apua, ja keskeyttää ei sitten kyllä ikinä koskaan missään tilanteessa voi. Sekä sen, että ihminen ei ole koskaan yhtä onnellinen kuin fyysisesti väsyneenä tehtyään jotain ihan päätöntä.

Ai miten se kisa meni? Olin viimeinen. Väitän, että pelkästään siksi että etenin varovaisesti niin oluen kanssa kuin rinteessäkin. Nopeimmilla kun meni alle tunti ja itsellä noin kaksi ja puoli. Seli seli. Pitäisi ehkä juosta vähän enemmän. Muut Teräsmeduusat sen sijaan vetivät hienosti, eivätkä lopulta olleet enää yhtään vihaisia siitä, että ilmoitin heidät salaa tähän maailmankaikkeuden kammottavimpaan kisaan.

P.S. Hyvät nuorisolaiset ja muutkin. Älkää juoko alkoholia samalla kun urheilette. Se on epäterveellistä ja eikä yhtään fiksua.

Ylin kuva Jussi Pitkänen.

***
I did this race called Beerway to hell. Felt the way the name suggests.

Kommentit (2)

Vierailija

Älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä opetan, muuta puutu kuin  liperit kaulasta niin on valmis pappi.

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012