Taas on koittanut se aika vuodesta, jolloin valveutuneet lehdet, ystävällismieliset kanssakulkijat ja rehelliset internetkeskustelijat muistuttavat meitä naisia siitä, miten sopii pukeutua.

Sortsit ja polven yläpuolelle yltävä hame ovat sallittuja ainoastaan alle 25-25-25-säännöllä, joskin puritanistien mielestä tämä sääntö on liian lepsu, ja tällöin he kerkeävät lisäämään, että myös säännön (ikä, rasvaprosentti ja painoindeksi alle 25) sisällä koipien on kestettävä katseet.

Katseenkestävyys tarkoittaa sääriä ja reisiä, joissa ei ole karvoja, mutta on rusketusta. Jotka ovat hoikat, mutta hieman lihasmuotojen kaartuvat. Ne eivät saa olla paksut, mutta ne eivät saa olla ohuet. Niiden pitää olla pitkät, mutta ei nyt sentään mitkään tikkuhyönteisen raajat. Niissä ei pidä olla rasvaa, mutta ne eivät saa olla kuivakat. Mustelmat, arvet ja suonikohjut ovat kauhistus. Mittasuhteiden pitää olla oikeanlaiset ja polvien kauniit, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Kuvissa esiintyvät kaunistelematta kuvatut jalkani. Ovat juosseet esimerkiksi kymmenen maratonia. Aika täydelliset vai mitä?

Puolueettomien tutkimuslaitosten mukaan säännöt täyttäviä sääripareja on noin kolmella naisella maailmassa, mutta koska yksi heistä juuri kaatui ja sai ainakin mustelmia, on luku kyseenalainen.

Sitkeästi sitä kuitenkin jauhetaan noita uskomuksia. Niissä lehdissä ja niillä keskustelupalstoilla ja oman pään sisällä. Sääntöjen rikkojat pistetään ruotuun huutelemalla joko kadulla tai netissä.

Tämä muistui mieleeni, kun luin kanssabloggaajan postausta valmistautumisesta Pingiin, elikkä sisältämarkkinoinnin festareille. Tapahtuman pukukoodi on festarit, ja itse siitä innostuneena heti kyselin, että kuinka pienissä kuteissa paikalle voi tulla. Kanssabloggaajaa taas huolestutti se, että kun hän ei ole "siro ja sporttinen" kuten minä hänen mukaansa, ei hänen ihmisten mielestä olisi soveliasta tulla paikalle paljastavassa asussa. 

Se on kuulkaas aivan hanurista. En minäkään monen mielestä voisi tulla paikalle paljastavasti pukeutuneena. Kenen mielestä olen liian vanha, kenen mielestä en ole tarpeeksi timmi, kenen mielestä se olisi lorttoa. 

Aika harva meistä läpäisee nämä sovinnaisuussäännöt. Näytti miltä tahansa ja pukeutui miten tahansa, aina siitä saattaa joku länkyttää.

Läskejä tai "läskejä" ei saisi lyödä tiskiin eli lainkaan pitää muiden näkyvillä siksi, että se ei ole kaunista katsottavaa. Kanssaihmisiä pitää sen verran huomioida, että piilottaa "virheensä", se on normaalia kohteliaisuutta. Näinhän sitä sanotaan.

No kuulkaas, nyt seuraa uutistuokio. Muita ihmisiä varten ei tarvitse pyrkiä olemaan kaunis. Jokainen voi olla myös julkisessa tilassa sellaisessa lain sallimassa asussa, jonka kokee miellyttävän itseään. Yhtään ketään muuta sen ei tarvitse miellyttää. Kohteliaisuus taas - ymmärrän, että tämä on vaikea sana, mutta väännetään rautalangasta: se tarkoittaa sitä, että pidät suusi kiinni jos näet jotain mistä et tykkää, tai avaat sen puhuaksesi nätisti jos näet jotain mikä viehättää.

Koska huutelu, ilkeä kommentointi ja hiljainen paheksunta on niin yleistä, rajoitamme itse itseämme ja samalla muita. Mitä enemmän puhumme siitä, kuinka säärien pitää kestää katseet ja siitä, mikä on soveliasta pukeutumista missäkin koossa ja iässä, sitä enemmän sääntöjä rakentuu.

Lopeta sen miettiminen, oletko oikean ikäinen ja oikean muotoinen. Pukeudu kuten haluat. Ei tässä maassa ehdi yhden elämän aikana riittävästi hellehepeniä pitää, joten kisko päällesi miten pientä ja kittanaa kuin ikinä haluat aina kun on mahdollisuus. Jos haluat. Jos haluat pukeutua jotenkin toisin, pukeudu. Aivan sama mitä jotkut naurettavat säännöt siihen sanovat.

Jos taas mielesi tekee huudella ihmisille netissä tai kadulla (tai vaikka itsellesi) mutku läski on rumaa ja epäterveellistä ja kyllä sunkin kannattais laihduttaa näyttää hirveeltä ton kokoisella, niin pistä vastaisuuden varalle mieleesi tämä vastaus kommenttiisi: Hölölöö ei kiinnosta. V*ttu ketään.

Ja Ping-kollegat: Me bloggaajat, instaajat ja tubettajat olemme monesti lisäämässä ihmisten ulkonäköpaineita, vaikka emme sitä tarkoittaisikaan. Osaamme olla kuvissa mahdollisimman mairittelevasti, osaamme korostaa hyviä ja häivyttää huonoja puoliamme niin meikatessamme kuin kertoessamme elämästämme. Nyt kun kokoonnumme yhteen, mitä ilmeisimmin muodostamme Suomen kameratiheimmän tilan. Muodostetaan siitä myös kehopositiivisin. Lyödään läskit tiskiin, pukeudutaan miten halutaan ja julkaistaan kuvia muutakin kuin siitä parhaasta kulmasta. Mitä enemmän näytämme epätäydellisyyttä ja aitoa elämää, sitä vähemmän pönkitämme turhia sääntöjä ja ruokimme vielä turhempaa ahdistusta.

 

P.S. Otsikko ja tekstissä toistuva "läski"-termi ei ole yhtään kiva, tässä se on käytössä puhtaasti huomiotarkoituksessa.

Kommentit (18)

poppis | pikkuliten

Kiitos <3 

Sulla on ihanat reidet. Niissä on paljon samaa kuin omissa asfalttiviilettäjissäni.

Pitääpä käydä jossain vaiheessa hankkimassa lyhyemmät juoksutrikoot. 

Vierailija

Ja miehiähän 25-kolmikanta ei _tietenkään_ koske. Oh the irony, kun joku möhömaha paidattomana öyhöttää terdellä naisten läskeistä.

Norppa

Täällä se paksureisinen kollega hei! Olen itse jossain määrin se kehopositiivisuuden airut. Läskeineni alasti netissä ja toinen toistaan "epäsopivammissa" vaatteissa liikkeellä.

Olen vaan saanut tänä(kin) vuonna ihan käsittämättömän määrän sontaa niskaani kehoni vuoksi ja nyt tuli sellainen olo, etten vain jaksaisi PINGissä tapella tuulimyllyjä vastaan. Odotan kuitenkin tapahtumaa kovasti.

Toivotaan että saataisiin todellakin kehopositiivinen meininki tapahtumaan eikä oikeanlaisia kesäkehoja olisi esillä vain yhtä tai kahta sorttia!

P.S. Ihanat kesäreidet!

http://ilmansinuaolenlyijya.blogikoti.fi/2016/05/se-raskaampi-kuriositee...

leinikki

Aivan todella ikävää kuulla, että saat tuollaisia kommentteja, koska olet aina ollut minusta niin kaunis omana itsenäsi!

Hölmöt kommentoijat kannattaa useimmiten jättää omaan arvoonsa: jos toisten ihmisten kehoja joutuu jatkuvasti arvostelemaan negatiivisesti, millainenhan mahtaa olla se sisäinen dialogi omaa kehoaan ja elämäänsä kohtaan, tuskin kovin terve ja myönteinen?

Aurinkoa kaikkien kesään! Jos toisten kehot häiritsee, mitä jos vaikka rupeaisitte vapaaehtoistoimintaan ylimääräisellä energiallanne. Pus!

Vierailija

Älä turhaan FF ota kierroksia mokomasta onhan onneksi kuitenkin jotain vielä pahempaakin  ja se on lumen alta keväisin paljastuva koirankakka...

JennaO

"Hölölöö ei kiinnosta. V*ttu ketään." on tästä lähtien vakiovastaukseni kaikelle turhasta ölinälle. Kiitos ^__^

Nuk

"Aika herkät silmät sinulla, kantsii peittää ne" on myös hyvä vastaus niille jotka sanoo et "noi läskisi sattuu silmiin, peitä ne"-kommentoijille silloin kun ei jaksa olla ystävällinen.

Vierailija

Paras! Mulle tulee tosi kiva ja huoleton olo aina shortseissa. Sen fiiliksen välillä vaan pilaa sitten turha jäykistely/häpeily, jos joutuu katseiden kohteeksi. Juttusi kannustaa lunastamaan oman ilon ja fiiliksen! Muuten sit vaan ihan evvk toisten ajatukset! Jesh, girlpowa!

Gisette
Liittynyt18.3.2016

Hallelujah! Nyt ollaan asian ytimessä :) Mitä pienempi kaupunki tai mitä kylmempi maa, niin sitä enemmän ihmiset arvostelevat toistensa vartaloita ja ujostelevat omaa kroppaansa..tällaisen seikan olen siis pistänyt joskus merkille.  Ehkä jos täälläkin olisi +30 pykälää varjossa koko ajan , niin mekin alkaisimme helpommin lyömään lihaa näytille ja tottuisimme näkemään erilaisia kehoja, niitä sen kummemmin noteeraamatta :)

Tt

Ihan loistava artikkeli! Kiitos siitä että uskallat olla oma itsesi ilman blogikuviin siloiteltua pintaa :)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012