Yritän aina sanoa jos minulla suinkaan on mitään hyvää sanottavaa kenestäkään. Usein on. Nytkin.

Olen aiemminkin kertonut riippuvuussuhteestani kaikkeen pilkottuun. Tai siis laiskuudestani kun kyseessä on mikä tahansa pilkkomaton. Tykkään vihanneksista ja hedelmistä ja sellaisesta tosi paljon, mutta en kerta kaikkiaan pysty kuorimaan ja silppuamaan niitä. Ei pysty, ei jaksa, ei kykene.

Ilman valmiiksi pilkottuja asioita, kuten pussivihanneksia ja salaattibaareja ja ravintoloita (ja paria uhrautuvaa lähimmäistä) olisin ihan hätää kärsimässä. Otetaan vaikka appelsiini. Syön niitä noin kolme kertaa vuodessa, sen useammin en saa ketään pakotettua kuorimaan ja erottelemaan sitä paloiksi. (Ai miksi en kuori itse? Pletkut kynteni eivät mene kuoresta läpi ja inhoan sitä että hedelmän mehua valuu pitkin käsiä. Tahmaa ja kirvelee!)

Joten: TE IHMISET JOTKA PILKOTTE VIHANNEKSENI! HYVÄÄ TYÖTÄ! JATKAKAA SAMAAN MALLIIN! OLETTE PARHAITA! RAKASTAN TEITÄ! KIITOS KAIKESTA MINKÄ VUOKSENI TEETTE!

Suosikkejani ovat suupalan kokoiset suoraan syötävät asiat kuten marjat, miniluumutomaatit a miniporkkanat. Viimeisin hullaannukseni ovat nuo kuvissa näkyvät S-marketeissa myytävät valmiiksi silputut uunijuurekset. Ostan niitä pari pussia aina kun niitä keskustan Ässässä on, mutta vain kahdesti juurekset ovat päätyneet uuniin asti. Vedän niitä raakana suoraan pussista. Niin hyviä! Mehukkaita! Rouskuvia! Ja juuri sopivan kokoisia. Sopisivat dippailuunkin, olettaen että joku jaksaisi sekoittaa dipin...

***

I'm like the laziest person ever.

Kommentit (6)

Nina, verkkareista

Onko niissä palsternakkaa? Voiko sitä syödä raakana? Tuu meille, tuo pussillinen, tarjoan kissat ja kaljat.

Amalia

Mikä saa tunkemaan naaman täyteen vihanneksia? Ja vielä julkaisemaan kuvia moisesta.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Se että ne on erittäin hyviä ja halusin tuoda esille innokkaan suhtautumiseni niitä kohtaan :) Lisäksi tommonen kuva on aika paljon kiinnostavampi kuin pelkkä vihannespussi.

Vierailija

Mahtavaa lukea, että en ole ainoa, joka tykkää helpoista ruoista. Olen ajatellut olevani laiska ja potenut syyllisyyttä, mutta tämä vähän helpotti.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Muakin vähän hävettää joskus, mutta en mä vaan jaksa pilkkoa! Paljon parempi vaihtoehto ostaa näitä kuin jättää vihannekset syömättä :)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012