Yhteistyössä Seikkailupuisto Zippy.

Vietimme tovi sitten nuoremman lapseni synttäreitä. Varsinainen juhlapäivä oli jo aiemmin, mutta kaverisynttärit olivat jääneet pitämättä. Kuin tilauksesta Helsingin Munkkivuoreen aukesi seikkailupuisto Zippy, jossa on mahdollista viettää synttäreitä. Varasimme sinne ajan heti kesän alkajaisiksi!

Porukan ikähaarukka oli viidestä yhteentoista vuoteen, joten juhlijat jaettiin kahteen ryhmään. Nuoremmat saivat kiipeillä lasten radoilla ja vanhemmat pääsivät kokeilemaan vähän hurjempia seikkailuja.

Yhteensä Zippyssä on yhdeksän rataa, joista kaksi harjoitteluun, kaksi lapsille ja loput asteittain vaikeutuvia. Yli 130 senttiset voivat siirtyä lasten radoista haastavimpiin, ja vaikeimmat radat ovat vaativia hyväkuntoiselle ja rohkealle aikuisellekin.

Aluksi synttäriporukka sai ylleen valjaat ja kypärät, ja heille kerrottiin turvallisuusohjeet. Vanhemmat seikkailijat pääsivät harjoitteluradoille testaamaan turvalaitteiden käyttöä.

Zippyssä oli paikalla paljon henkilökuntaa, ja he auttoivat lapsia ratojen kanssa, esimerkiksi jos joltain loppui vauhti kesken liu'un.

Pienille tuntui hyvin riittävän kaksi lasten rataa, ja he jaksoivat rampata niitä yhä uudelleen ja uudelleen.

Yllä näkyvä verkkosilta oli pikkuisten suosikki, sieltä kuului aina kova kikatus!

Radoilla on erilaisia liukuja sekä siltoja, vaijeireita ja kiipeilyseiniä ylitettävänä.

Isommat kiipeilijät lähtivät suoraan haastavimmille radoille, ja tuntuivat tykkäävän niistä kovasti. Niin paljon, että kotiinlähtö puistosta ei kiinnostanut yhtään, ja meinasi siinä vähän itkukin tulla.

Synttärien viettopaikkana seikkailupuisto Zippy oli erinomainen. Turvallisuus oli otettu hienosti huomioon, ja lapset tykkäsivät radoista todella paljon. Sää aiheuttaa tietysti pienen jännitysmomentin, mutta meille sattui onneksi poutainen ilma.

Itse innostun näistä liikunnallisista synttäreistä lapsilla, silloin homma ei tunnu menevän niin helposti sekoiluksi kuin kotona sokerihumalassa juhliessa... Ehdoton plussa on myös se, että "ulkoistetuissa" synttäreissä ei tarvitse siivota ennen eikä jälkeen!

Hintaa Zippyn seikkailusynttäreille tulee porukasta riippuen noin 200-250 euroa. Ihan edullisia nämä eivät siis ole, mutta eihän sitä joka vuosi tarvitse synttäreitä erityisemmässä paikassa järjestää. Ja meillä oli kyllä tosi hauskaa!

Hintaan sisältyy eväät Subwaysta, lasten pakettiin kuuluu leipä, tuoremehu ja rusinoita.

Seikkailupuisto Zippyyn mahtuu isojakin ryhmiä, ja lasten synttäreiden lisäksi voi varauksen tehdä esimerkiksi polttari- tai työporukalle.

Kiipeilypuisto on tietysti auki myös yksittäisille kävijöille, niin lapsiperheille kuin aikuisillekin. Puisto sijaitsee siis Länsi-Helsingissä Munkkivuoressa aivan Talin liikuntapuiston kupeessa, ja on auki päivittäin 10-20.

Sijainti on kiva, sillä vaikka ollaan ihan sivistyksen parissa, niin Zippyssä pääsee tosi lähelle luontoa. Haastavammat radat ovat pitkiä ja etenevät syvälle metsään. Kiipeliin sielläkään ei jää, henkilökunta pitää yhteyttä toisiinsa radiopuhelimin ja oli todella hyvin kartalla siitä, keitä puistossa oli ja millä radalla.

Voin suositella lämpimästi!

Postaus on toteutettu yhteistyössä seikkailupuisto Zippyn kanssa.

***

We had a birthday party in adventure park Zippy. It was so much fun!

Kommentit (2)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012