Olen ennakkoluuloinen ihminen. Erityisen paljon ennakkoluuloja minulla on ollut - ja on - liittyen eri urheilulajien harrastajiin.

Alun perin minulla oli aika ikäviä ennakkoluuloja liikunnan harrastamista kohtaan ylipäätään. En tule kovin liikunnallisesta taustasta enkä ympäristöstä, joten liikkujat tuntuivat ihan omalta rodultaan. Joltain sellaiselta, mitä minä en ole.

En ole gasellijalkainen ja leiskuvaponnarinen yleisurheilija, enkä edes kepeäaskeleinen juoksija. En ole pirteä ja energinen aerobikkaaja tai innokas cheerleader. En ole rohkeasti ryteikössä rämpivä suunnistaja. En ole voitontahtoinen, jyräävä ja kovaääninen selkäänläiskijä, kuten joukkuelajien ystävät.

En kokenut olevani sovelias edes niihin lajeihin, joista pidin. Se suunnistus meni kyllä Pirkkolan metsiköissä, mutta oikea metsä, sieltä halusin pysyä kaukana. Olin liian pelokas taitoluistelijaksi (Kyllä! Siinä voi kaatua ja kaikkea!) ja liian rytmitajuton tanssijaksi.

Rakastin balettia syvästi ja intohimoisesti, mutta valitettavan yksipuolisesti. Koin, etten kelvannut rakkaalleni sellaisena kuin olin: jäykähkönä, mittasuhteiltani vääränlaisena ja muutenkin väärän muotoisena.

En tiedä missä määrin lajien harrastajat ovat tuollaisia kuin kuvittelen. Mutta tiedän, että en itse vieläkään koe olevani sellainen. Sellainen reipas, liikunnallinen ihminen, jollaisia...öö liikunnalliset ihmiset nyt vain ovat. Olen ennemmin kuin Eppujen laulusta: oli tapanani lueskella filosofiaa aamunkoittoon. (Paitsi että en lue filosofiaa vaan hömppää. En ole sellainenkaan tyttö.)

Käsitys siitä, että liikunnan harrastajat ovat jollain perustavanlaatuisella tavalla erilaisia kuin minä, esti aika tehokkaasti sen, että olisin edes kokeillut. No, kokeilin joskus jotain ja harrastinkin joskus jotain, mutta jossain vaiheessa se aina loppui.

Muiden kiinnostuksenkohteitteni parissa oli yleistä suhtautua liikkumiseen nyrpistellen tai jopa yksinkertaisten ihmisten ajanvietteenä. Minäkin väheksyin liikkumista. Liikkuminen näytti ärsyttävältä ja vastenmieliseltä ja siinä tuli hiki ja piti käyttää hirveitä vaatteita.

Olen aiemminkin kertonut, kuinka kasvuvuosinani liikunnasta puhuttiin vain tapana ehkäistä sairauksia tai laihtua. Kukaan ei kertonut, että se voisi olla kivaa. Ja kun minä nyt en ollut sellainen ihminen, joka läiskii selkään joukkueessa tai haluaa voittaa tai on pirteä ja innokas, niin miten se voisikaan olla kivaa? Se vaatisi ihan eri mielenlaadun kuin minulla oli. Itsensä haastaminen tarkoitti pakottautumista johonkin hirveään. Kilpaileminen oli järjetöntä: en halunnut hävitä, mutta en ollut kiinnostunut voittamaan. Ja hauskanpito ei todellakaan tarkoittanut pallon perässä juoksemista!

Jossain vaiheessa sitten kuitenkin kokeilin. Ehkä voisin käydä tanssitunneilla ilman sitä rytmitajua ja sulavasti liikkuvaa vartaloa? Ehkä voisin olla juoksija, vaikka en ollut kevyesti askeltava ja nopea? Ehkä minun ei tarvitsisi olla valmiiksi jotain? Ehkä voisin ihan pokkana sanoa, että en osaa mitään ja pelkään kauheasti, ja jos se on ongelma, niin kyseessä ei ole minun ongelmani?

Yllättävää kyllä, se toimi.

Olen huomannut, että sillä ei ole väliä, ettei osaa. Olen kehittynyt joka ikisessä lajissa, mitä olen testannut, yleensä jo ensimmäisellä kerralla. En ole muuttunut pirteäksi, pelottomaksi enkä kepeännopeaksi. Itse asiassa en tiedä olenko muuttunut yhtään miksikään, mutta silti olen nykyisin ihminen, joka harrastaa liikuntaa. Koska sitä varten ei tarvitse olla tietynlainen, eikä sitä tehdäkseen täydy haluta tulla toisenlaiseksi.

Muistatteko, kun vähän aikaa sitten ihmeteltiin sporttigootti-trendiä? Minusta se on ihan mahtava ilmiö. Mitä enemmän esillä on kaikkien muiden kuin reippaiden fitness-typyjen liikuntakuvia, -päivityksiä ja -juttuja, sitä helpompi on käsittää, että liikunnasta nauttiminen ei ole tietynlaisten ihmisten yksinoikeus, ja että liikuntaa voi harrastaa sellaisena kuin on. Vaikka sitten olisi varsinainen mökö-kökö-köntys.

Itse ärsyynnyn sellaisesta hippijargonista, että uskalla olla onnellinen ja älä rajoita itseäsi ja jos et koskaan kokeile rajojasi et tiedä missä ne menevät ja blaa blaa. Siitäkin huolimatta: älä anna uskomustesi rajoittaa itseäsi. Et tarvitse toisenlaista vartaloa, terhakampaa poninhäntää tai edes aurinkoista luonnetta voidaksesi nauttia liikkumisesta. (Voit luottaa sanaani. En ole sellainen tyttö.)

 

P.S. Tämä on mahtava juttu!

***

I'm not an energetic, super happy, sweat-loving person, but rather a lazy, gloomy and neurotic. I used to believe that exercise is not meant for people like me. It turned out to be false. It really doesn't matter what kind of personality you have, what skills you have, or how you are built. You too can enjoy moving your body as well.

Kommentit (16)

Sari

Kiitos jälleen tästä postauksesta. En ole ollut minäkään "sellainen sopiva", ja silti nyt neljänkympin ohittaneena liikun enemmän kuin koskaan. Ja vielä nautin kaikesta kokemastani. Tsemppiä sinulle ja kiitos kun jaksat kirjoittaa!

Sarkku

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Hienoa :) Pääasia se kai on, että edes jossain vaiheessa hoksaa tämän, vaikka ainakin itse olisin voinut vähän aiemmin tajuta. Kiitos sinulle kun jaksoit kommentoida!

Lemmi

Minä en mahdu harrastuksineni oikein mihinkään normiin. Ruumiinrakenteeni on enemmän keihäänheittäjän kuin juoksijan, juoksen silti hitaasti mutta varmasti. Jujutsussa miehet vähättelevät minua "painan sua aika paljon enemmän kun olen satakiloinen", iskin takaisin "painan sua kaksikymmentä kiloa vähemmän, en oo köykänen". Monet harrastukset ovat loppuneet juuri sen takia, kun en ole kokenut sopivani kyseiseen lajiin kroppani ym. takia, nykyään tilanne on onneksi toinen kun harrastan juuri sitä mitä huvittaa ihan tämmöisenä vaan. Liikunnan ilo on täällä löytynyt :) Mukavaa viikonloppua!

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Joo onneksi aikuisena voi harrastaa kaikenlaista vaikka olisi väärän muotoinen siihen lajiin, tai ihan lahjaton :D Yritän nykyään ihan aktiivisesti hankkiutua eroon siitä ajattelusta, että en voi tehdä jotain koska olen jonkunlainen.

Kiitos samoin sinulle :)

Suvi K.

Tää on ehkä just se juttu, miks mä olen löytänyt sellasia lajeja kun kuntosalilla käynnin ja kuntokeskusjumpat ja myöhemmin joogan ja crossfitin. Niissä ei pidä olla mitenkään tietynlainen (okei joogaan liittyy tiettyjä ennakkoluuloja), vaan näitä lajeja mainostetaan nimenomaan sillä että ne sopii kaikille. Se on ehkä se juttu mihin terveysvalistuksessakin pitäis keskittyä: että ihan oikeesti kaikki voi ja saa harrastaa liikuntaa.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Joo nimenomaan pitäisi! Tämä fitnesshumputus on musta tosi huono juttu siltä osin, että siitä pitkälti saa sen kuvan, että treenaaminen on nuorten ja pirtsakoiden juttu, ja sellainen, mitä pitää tehdä koko ajan täysillä. Tosi paljon enemmän pitäisi korostaa sitä, että liikkuminen on kaikille, ja voi tehdä mitä haluaa niin kuin haluaa.

Mun mielestä crossfittiin kyllä liittyy ennakkoluuloja....mulla on itsellänikin vaikka olen sitä pari kertaa kokeillut :D Siitä heikkouksien vahvistamisesta tulee niin sellainen olo, että on sikahuono :D (Toisaalta mä olen just viime päivät pohtinut, että miksi ihmeessä mun pitää aina innostua kaikesta mikä on älyttömän vaikeaa, miksi en voi kiinnostua helpoista jutuista. Vai onko se vaan se, että mikään ei oikeastaan ole helppoa :D)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Kiitos :) Ikkunavaaka on varmaan ihan oikea termi, se on tuommoinen sinnepäinen joogan dancer's pose....teen sitä vaan kuvissa niin siksi sinnepäinen :D

Saraaaah

Ahaha, sporttigootti oli kyllä mukavaa vaihtelua. Jumppa-fitness-pirteä-sportti-muikkeli muotti on tuntunut vähän hassulta tällaiselle entiselle punkkarille. Joka tykkää liikunnasta. On aina tykännyt. Mutta asenteella. Ei se onneksi katso kuin intoa ja aina löytyy joku laji tykättäväksi vaikka useat tuntuisivat ihan ufolta puuhalta (rytminen voimistelu..huhhuh.). Eikä nykyään ole edes liikan maikkaa selän takana tuijottamassa, että "tulisi nyt toikin pois sohimasta". :D

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Joo sama...ei vaan ollut mun maailmaa yhtään. Nykyisin mulla on jopa värikkäitä treenivaatteita ja ne ei enää musta ole kauheita, että ties mihin tämä vielä johtaa :D

On kyllä parasta kun ei pidä enää olla nihkeilevässä koululiikunnassa. Kun maksaa sille ohjaajalle, niin aika harva kehtaa siellä pyöritellä silmiään vaikka olisi miten huono. Jos kehtaa, niin ne rahat kulkeutuu äkkiä jonnekin muualle :D

(Mutta rytminen oli kyllä tosi kivaa kun kokeilin :D)

Vierailija

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Aina ei kylläkään ole kovin hauskaa käyttää vapaa-aikaansa asioihin, joissa on surkea, mutta on se parempi kuin jättää kaikki kiinnostavat jutut väliin. Erityisen sääli on, jos joku jättää harrastuksen aloittamatta vain koska mielikuva lajin harrastajasta ei sovi itseen.

Vahvat ennakko-oletukset eri lajien harrastajista voivat muuten myös olla hyvin ärsyttäviä lajia jo harrastavien mielestä. Henkilökohtaisesti olen kohdannut lähinnä myönteisiä mielikuvia omien harrastusteni suhteen (vaikka kielteisiäkin niistä taatusti riittää). Silti vähän harmittaa, että oma käytös saattaa vaikuttaa vähemmän kuin harrastuksen perusteella syntyvä mielikuva. Lisäksi tulee fiilis, että enkö olisi muiden mielestä kelvollinen lajiini, jos he tajuaisivat etten ole edes salaa ulkokuoren takana sellainen kuin "pitäisi". Tietysti näitä mielikuvia voisi käyttää hyödyksikin ja esiintyä joissakin yhteyksissä parempana ja kyvykkäämpänä kuin onkaan ;)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Joo kyllä sitä välillä ihmettelee, että miksi pitää koko ajan tehdä jotain, missä on huono! Ja vielä jatkuvasti etsiä uusia juttuja, jotta voi olla huono niissäkin :D

Mulla on välillä sellainen olo, että en ole oikean näköinen johonkin lajeihin. Siksi mun mielestä on hyvä, että esimerkiksi Instassa näkee kaiken kokoisia ja muotoisia ja ikäisiä juoksijoita, tankotanssijoita ja joogaajia.

Joo toi on kyllä hauska, kun kertoo mitä harrastaa, niin jotkut on sitten että "sä olet varmaan tosi hyvässä kunnossa/ tosi vahva/ tosi notkea" jne. :D Joo joo, olen olen :D

Kati

Olen aina ollut urheilullinen, tykännyt koululiikunnasta, yleisurheilusta ja tanssista. Pitkän matkan juoksijaksi minusta ei ole vielä kolmenkymmenen ikään ollut. Suuri saavutus oli juosta viime syksynä puoli tuntia yhteen putkeen. Ei matkassa paljon koska vauhti muistutti vauvojen konttausvauhtia mutta henkisesti suuri voitto. Kävelen kyllä 20km milloin vain mutta kilometrin juoksu on jo tuskien taisto. Lihaksistojahan on eri tyylisiä ja minä en todellakaan ole pitkän matkan juoksija. Silti seuraan blogiasi ja jostain syystä tiedän että haastan itseni maratoonin juoksemiseen jossain vaiheessa elämääni. Keväällä oli tarkoitus mennä isäni kanssa Finlandia hiihtoon, mutta aikataulujen takia vaihdoimme sen Oulun tervahiihtoon 37km joka oli ihan hyvä ratkaisu vain kolmen viikon harjoittelun jälkeen yli viiden vuoden suksettoman vuoden jälkeen :D Jossain vaiheessa on vielä maratonin aika ja haen blogista hyvää tsemppiä treenaamisen aloittamiseen. Kiitos. 

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Mulla oli ihan sama kun aloitin, ajattelin että en mä pysty juoksemaan, varsinkaan pitkään... Eikä mullakaan ole optimaalinen kroppa kestävyysjuoksuun, mutta kyllä sillä pärjää :)

Mä olen myös haaveillut noista pidemmistä hiihtokisoista, mutta en myöskään ole aikoihin hiihtänyt. Ehkä ensi talvena?

Kannattaa kyllä kokeilla maratonia joskus, se on hienoa! Kivoja treenejä sulle ja kiitos kun luet :)

Sanna - Mamman parempi päivä

Loistava kirjoitus:) Kuinkahan monta meitä on jotka koskaan eivät ole uskoneet että meistä on liikkumaan ja jotka yllättäen ovat löytäneet valtavasti iloa ja energiaa hikitreenistä?

Itse en ole koskaan ollut missään hyvä ja salille en ensimmäisen 28 vuoden aikana uskaltautunut kertaakaan. Kun siellä käy vaan niitä fitness-kissoja. Juoksukin on yli-ihmisille, vaikka vanhempani kyllä juoksivat. Sohva houkutteli paljon enemmän ja vaikka kaikkea tuli kokeiltua ei mikään harrastus jatkunutkovin pitkään, kun en ole sellainen tyttö minäkään.

Paitsi että olen minä nykyään, juoksen useamman lenkin viikkoon ja käyn salilla. Välillä kyllä mietin että ketä tässä huijaan:D

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Mä luulen, että tosi paljon. Ja varmasti tosi paljon on niitä, jotka edelleen uskoo, että eivät voi liikkua ja eivät tykkää siitä. Musta nämä mielikuvat on tosi harmillisia :/ Paljon enemmän pitäisi puhua siitä, että ihan kaikki voi liikkua.

Mullakin on välillä sellainen olo :D Vieläkin joutuu taistelemaan sen ajatuksen kanssa, että mä voin olla tällainen ja mä voin silti olla liikunnallinen. Tai voin liikkua, toi "liikunnallinen" on jotenkin vaikea määre käyttää itsestä :D

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012