Kirjoitukset avainsanalla mieli

Ajattelin, että en osallistu koko tissiviikkoon. Olen kirjoittanut tisseistä usein, ja mietin, että ei minulla ole enää aiheesta mitään sanottavaa.

On sittenkin, mutta tissejä enemmän puhun siitä, miksi sinunkin pitäisi olla enemmän alasti.

Toivoisin todella, että pääsisimme irti siitä käsityksestä että alaston naisvartalo on aina seksuaalinen. Se tekee naisten alastomuudesta ihan eri asian kuin miesten alastomuudesta: Paidaton mies on paidaton mies. Paidaton nainen on horatsu. Alasti kekkaloiva mies on rento ja luonnollinen, alasti kekkaloiva nainen joko hullu, horatsu tai molempia.

Mutta naisten pitäisi ihan ehdottomasti voida kekkaloida alastomina enemmän, ilman mielenterveyteen tai seksuaalimoraaliin kohdistuvia epäilyjä. Siitä on nimittäin paljon hyötyä.

Naisen ulkonäkö on yhä helvetin merkityksellistä. Sitä käytetään lyömäaseena, ja sen ideaalit ovat saavuttamattomia lähes kaikille. Länsimaisessa kulttuurissa ei voi elää altistumatta näille ideaaleille. Oli miten kriittinen, vahva ja itseään kohtaan lempeä tahansa, niistä ei pääse kokonaan eroon.

Esimerkkinä olkoon se häpeä, joka on tullut esille #tissiviikko-postauksissa. "Häpesin rintojani koska ne ovat liian pienet/ isot/ roikkuvat/ arpiset" ja "En ole kehdannut olla alasti muiden edessä.".

Häpeä syntyy siitä, että vertaamme itseämme ideaaliin. Ja siitä, että kuulemme jatkuvasti - jos emme kasvokkain, niin vähintään somessa - että emme tavoita sitä. 

Minuakin on hävettänyt kropassani vaikka mikä. Olen hävennyt ja surrut sitä, että en näytä siltä miltä muka pitäisi. Olen surrut sitä, että minulla oli aika hienot tissit, ja sitten tuli oltua pari kertaa raskaana ja imetettyä kolme vuotta, ja sittemmin ne aika hienot tissit ovat...noh, erilaiset.

Jossain vaiheessa se oli vaikeaa. Muistan kun istuin kauneuskirurgian esittelyssä (työn puolesta sentään) ja katsoin, kun luennoija näytti ennen- ja jälkeen -kuvia. Miten me voimme odottaa, että kukaan haluaisi elää tällaisten rintojen kanssa?, hän kysyi ja lätki taululle kuvia ihan samanlaisista tisseistä kuin minulla.

Se tuntui yhtä aikaa totaalisen absurdilta ja todella, todella pahalta.

Minulla oli kaksi vaihtoehtoa. Jatkaa suremista ja hävetä ja piilotella ja kenties alkaa säästää leikkaukseen. Tai sitten tajuta, että tämä ei vain tunnu absurdilta, tämä on sitä.

Ja marssia niine tisseineni julkisiin sekä yksityisiin saunoihin ja rannoille ja makuuhuoneisiin ja pukukoppeihin ja alastonuinteihin, ja olla että fak it. Tällaiset ne nyt ovat ja tällainen minä nyt olen, ja kummassakaan ei ole mitään vikaa.

Olin aina viihtynyt nakkena, mutta se oli alkanut ahdistaa. Kuitenkin, mitä enemmän olin (puoli-)julkisesti alasti, sitä normaalimpaa siitä tuli. Mitä normaalimpaa alasti olemisesta tuli, sitä normaalimmalta vartaloni alkoi tuntua ja näyttää.

Vaatteilla on funktionsa, mutta se ei enää ollut se, että minun pitäisi peittää jotain häpeällistä itsestäni. Riisuutumalla paljastui se, että minun ei tarvinnut olla mitään.

Muistan kyllä, että tissieni muuttunut ulkonäkö harmitti, mutta en oikein tajua sitä enää. Rintani eivät ole täydelliset puolipallot, mutta sillä ei ole väliä. Sillä on, että ehdin ekana uimaan, eikä siinä aina edes kerkiä uikkaria pukea.

***

Remove your clothes, remove your shame.

Kommentit (2)

Pukeissa aina

Oi..Mulle on tosi vaivaannuttavia ja vaikeita kaikenmaailman tissi-ja peppuviikot. Haluan olla enimmäseen pukeutunut, mulle on kiva tunne kun nahkaista kehoani ympäröi vaatekerros. Sosiaalisen median kanavissani minulla on täydet vaatteet, aina.

Inhoan uimahallien suihkuja ja saunoja. Inhosin tissikeskusteluita, kun minulla oli vauvoja enkä osallistunut niihin ikinä. Olen ylipäätään tosi häveliäs.

En ole edes mitenkään kovin uskonnollinen, enkä ole saanut ahdistavaa kasvatusta. Minä vain olen tämmöinen. Ehkä olen edellisessä elämässäni ollut jokin karvainen eläin, ja siksi ällöän alastomuutta. Tämä tissiviikko oli jo maksimaalinen ällötys!

Ehkä itse en ole, tai olen jotenkin aistiyliherkkä, kun tykkään olla enimmäkseen aina pukeutunut. Tykkään vaatteiden tunnusta iholla. Olen myös niin kylmälle arka, että nakuna olo on haastavaa.

Mitenkään en kritisoi nyt sinua, halusin vain jakaa sen asian, että meitä on niin erilaisia. On hienoa, että on sinut alastomuutensa kanssa.

Tänään on ollut vähän nihkeä olo. Pyörin kesäpaikan S-marketissa ja koin eksistentiaalista tyhjyyttä.

Ostaisinko kirsikoita. En. Mitä ruokaa. En tiedä. Unohdin lapsen toivoman banaanijogurtin. Tuijotin lehtihyllyä. Jotakin puuttui elämästäni, koin epämääräistä levottomuutta.

Pyöräillessä kaupasta tajusin. Minulla on marablues!

Kaksi päivää maratonista, sopii taudinkuvaan. Hassua, että se tulee, vaikka lähdin juoksemaan vailla suunnitelmia, vailla harjoittelua, vailla tavoitteita. 

Hassua sekin, että ehdin unohtaa koko ilmiön kun olin puoli vuotta ramppaamatta jatkuvasti juoksutapahtumissa. Jännää sikäli, että ilmiö ei tunnu liittyvän lainkaan tulokseen, vaikka se ei ihan toivottu ollutkaan. Ehkä kaipaan vain lisää, kun se taas oli niin kivaa...ööh.

Onneksi on seuraava kalenterissa jo! Ja täytyy varmaan täyttää samalla koko loppuvuosi. Ateena vähän siintelee mielessä, mutta pelkään, että marraskuisessa Kreikassakin on liian kuuma. Ehkä Nizza? Frankfurt? Vantaa?

 

Kuvissa loikitaan poikasten kanssa maalla. On ne vähän notkeampia.

***
I was gloomy and could not understand why. Then I realized, I suffer from marathon blues, of course.

Kommentit (2)

Muistattehan sen älyttömän "asioita ei pidä jättää tekemättä, koska pelottaa" -juttuni? No, ainakin elän kuten opetan.

Korkeanpaikankammoisena voisin ehkä tajuta, että ei pidä kivuta vuorelta alas.  Parista kilometristä. Enpä sitten tajunnut.

Ja onneksi en, sen verran uskomaton kokemus oli kyseessä.

Jos olisin nähnyt polun toisesta suunnasta, en olisi kavunnut sitä. Taaksepäin katsoessa huippasi ja ahdisti. Sekä nauratti! Tuolta minä tulin!

Ristus että on kapea sellainen harjanne. Ja harjanne kun on kyseessä, molemmilla puolilla on tiputus. Paikallaan seisoessa ihan oikeasti huippasi. Kävellessä oli ihan ok, kunhan ei katsonut minnekään. 

Mutta maisemat olivat niin mahtavat, että halusin katsoa. Kurkin silmänurkasta. Iik. Vau. Iik. Vau. Kuolen. Ihan sama tässä vaiheessa, jos jonnekin niin tänne. Kuolenpahan onnellisena! (Ja päädyn ehkä iltapäivälehteen!)

Reitti ei varsinaisesti ollut vaikeakulkuinen, mutta polku oli kapea ja siis todellakin korkealla. Ihmeellisesti siinä kelasi, että kaatuisi ukemilla puoli metriä sivuun ja alas rinnettä kuolemaan. Parissa kohdassa piti pitää seinämästä kiinni ja kekkaloida epämääräisten kivikasojen yli, ja silloin kyllä huolestutti.

Yritin miettiä, että ei tässä hyvänen aika mitään käy. Yritin miettiä, että pelkään ihan turhaan. Yritin miettiä, että ei pelkääminen pidä minua yhtään enempää turvassa. Mutta eihän se järkeilemällä kadonnut.

Jotain pelolle kuitenkin oli tapahtunut. Kädet hikosivat (ja hikoavat vielä tässä kirjoittaessakin) ja päässä huippasi. Päällimmäiset tunteet olivat kuitenkin riemu ja ihailu: Täällä minä ihan oikeasti olen, ja kuinka hienoa täällä on!

Joskus on parempi olla tajuamatta, kuinka pelkää ja päätyä vuorelle vähän vahingossa.

*

Reitti, jonka kävelimme, oli Alexander Enzinger Weg Itävallassa Kaprunissa. 

Siitä selviää normaalikunnolla ja maastolenkkareilla, minulla ja Lotallla oli Merrelin Allout Crush Lightit, jotka toimivat erinomaisesti (saatu).

Siinä haikatessa todettiin, että ei tämä kovin heikkohermoisille sovi, mutta jos minäkin selvisin... Jostain syystä kohdeoppaat jättävät mainitsematta, miten julmetun kaunis reitti on. Sille kannattaa sille ehdottomasti lähteä vaikka vähän hirvittäisi!

***

My fear of heights doesn't go that well with mountains, but I don't care. 

Kommentit (3)

Lissu

Vau! Olet todella inspiroiva nainen! Minullakin suunnitelmissa alppimatka ja olen korkeanpaikankammoinen. Laitan muistiin sun reitit ja kuulisin mieluusti lisää! 💪

Vierailija

Se mikään normaalikunto ole jos ladyt pystyy juoksemaan maratooneja, tässä missään spartassa olla. 

Kävin kroppaskannauksessa. Siis kirjaimellisesti, kyseessä oli skanneri, josta sai 3D-mallinnuksen itsestään. Kuumottavan, outo laakso -henkisen ruudulla pyörivän tyypin lisäksi tuli listaus numeraaleja: pituus, paino, painoindeksi, vyötärön, rinnan, lantion sekä raajojen ympärykset ja rasvaprosentti. Viimeinen oli 13.7.

13.7% Kuulostaa ehkä hienolta? Tavoittelemisen arvoiselta? Kuulostaa ehkä myös mahdolliselta kohdallani - ainakin näin eräs kanssani keskustellut henkilö uskoi. No lukemahan on selvästi väärä, 23.7% olisi varmaan alakanttiin sekin. Käyttämääni mittauslaitteistoa kehitetään vielä, joten fibat ovat mahdollisia.

Mutta koska ilmeisesti on mahdollista, että joku voisi uskoa tämän luvun, puhutaan siitä vähän lisää.

13.7 olisi naiselle hyvin alhainen rasvaprosentti. Lähinnä sellainen voisi olla ammattiurheilijalla tai ehkä fitness-kilpailijalla kisojen aikaan. Se on niin alhainen, että aikuisella naisella hormonitoiminta tuskin olisi normaalia. Normaali rasvaprosentti naisella kun on noin 20-30.

Rasvaprosentti on ongelmallinen luku. Netti on täynnä vertailukuvia, tältä näyttää  15%, tältä 25%. Mutta ihmiset eivät näytä samoissa rasvoissa samalta, aivan kuten saman painoiset ihmiset eivät näytä samalta.

Se, mihin rasva kertyy, vaikuttaa ulkonäköön todella paljon. Jos rasvat ovat muualla kuin vatsassa, voi vatsalihaksia erottua vaikka rasvaprosentti olisi selvästi päälle 20 - näin on minun kohdallani. Jos taas rasva kertyy vatsaan, esimerkisi sääret ja reidet voivat olla hoikat tai lihakset erottua niissä.

Lisäksi mittaustulokset ovat epävarmoja, kuten tästäkin kävi ilmi. Muuttujia on vaikka kuinka paljon: kropan nestemäärä, mittauslaite, laitteeseen syötetyt arvot, pihdeissä mittauskohta ja niin edelleen.

Rasvaprosentti on myöskin täysin turha numero tietää itsestään tai toisistakaan sen puoleen. Apuvälineenä sitä voi käyttää, jos esimerkiksi on tarvetta laihtua, eikä pää pysy peilissä näkyvän muutoksen mukana. Niissä lajeissa, joissa lihasten tulee erottua, voi rasvaprosentin mittaaminen tukea motivaatiota.

Kaikki me muut voimme pistää silmät kiinni ja miettiä, miltä meistä tuntuu kropassamme olla. Pitäisikö sitä liikuttaa enemmän? Pitäisikö sitä ruokkia enemmän? Ehkä paremmin? Kenties tarvitsemme vain lepoa?

Rasvaprosentti ei yksinään kerro ulkonäöstä eikä terveydestä. Eikä se varsinkaan kerro siitä, miten henkilö oikeasti voi. Ja toisin kuin me tänä suorituksia ja numeroita kyttäävänä aikana tunnumme uskovan, se ei kerro meistä ihmisinä yhtään mitään.

Tietty rasvaprosentti ei tee onnelliseksi tai onnistuneeksi. Se on tietyllä tavalla kalibroidulla laitteella tehty arvio siitä, mikä osuus ehkä voisi olla rasvakudoksesi määrä ihosi alla. Sitä, mitä sinä olet ihosi alla ja noissa nahoissasi, sitä se ei näe eikä mittaa. Mutta se on ainoa asia, jolla on merkitystä.

*

Kuvissa näkyy 3D-laitteen antamia mittojani. Vempeleessä asento vaikuttaa todella paljon, esimerkiksi perinteisellä mitalla mitattuna olen 167 senttiä pitkä, ja tässäkin kahden mittauksen tulokset erosivat pari senttiä. Jotkut lukemat taas tuntuivat isoilta. Lantion ympärys metrin? Siitä tuli epävarma olo, sehän on varmasti liikaa. Siksi jaankin nämä luvut.

Painosta ja muista mitoista pitää voida puhua normaalisti. Ei ole olemassa mitään tiettyä oikeaa, suotavaa ja hyvää painoa tai lantion ympärysmittaa. Omaa lukemaansa ei tarvitse salailla tai hävetä tai selitellä ("aika leveä asentohan tuossa on") - itse uskon, että ei näitä numeroita tarvitse edes tietää.

Jaan numerot myös siksi, että ne kiinnostavat. Me ihmiset haluamme vertailla. Mutta minun lukuni eivät ole yhtään sen paremmat tai huonommat kuin jonkun toisen. Minun ei pitäisi olla pienempi tai isompi, eikä sinunkaan. Sanomme tottuneesti ikä on vain numero (minä olen 35 - mutta toisina päivinä tunnen olevani 15 ja toisina 55). Ehkä voisimme opetella saman painon ja muidenkin mittojemme suhteen. Numeroita ne vain ovat.

 

P.S. Tarkempaa juttua Neofitin 3D-skannauksesta tulossa myöhemmin.

***
Body-fat percentage is a number you don't need to know. What you need to know is how you feel.

Kommentit (12)

Lempi

Ihan sama, mitä luvut näyttää, mutta silmä ainakin sanoo, että näytät hemmetin hyvältä! :) Ja terveeltä. Mun mielestä sulla on ihan unelmakroppa. Vaikka sillä ulkomuodolla ei sulle olisikaan mitään väliä, niin sanonpahan kuitenkin. :)

Sminde

Hyvä kirjoitus.

Kun mä joskus muinoin nettitreffailin, jätin aina painon merkkaamatta profiileihin. Ihmisillä ei tunnu olevan mitään käsitystä normaalista painosta. Muakin on joku mies veikannut yli 20 kg kevyemmäksi. Sori, sillä painolla olisin luuta ja nahkaa. :) Eli vähän sama kokemus kuin sulla ton rasvaprosentin kanssa.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Joo ei todellakaan ole! Tietysti ihmiset näyttää samassa painossa erilaisilta, mutta kyllä varsinkin miehet tuntuvat olevan tosi kujalla siitä, mitä naiset painaa :D

Kristiina

Ihan mielenkiinnosta, näyttääkö noi senttimitat oikealta? Olen nimittäin sua pari senttiä lyhyempi, painan about saman, mitat lähes samat. Ja näytän ihan erilaiselta, koska mulla kertyy kaikki rasva alavatsaan ja jenkkiksiin, pelastusrengas löytyy omasta takaa. :D Rasvaprosentti tosin huitelee 30 tienoilla tai vähän ylikin...

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Oon mittaillut itseäni viimeksi jotain nettikauppaostosta varten, silloin mulla oli vyötärö jotain 66 ja lantio 96, muistelisin. Että ei musta ihan oikealta näytä. Toki ne on voinut muuttuakin.

Tässä sen huomaa, miten vähän ne numerot kertoo. Ja mä luulen, että mun rasvaprossa on 25 tienoilla oikeasti.

llem

Minä olen 171 cm ja painan 76 kiloa, mikä vaikuttaa ylipainolta kaikkien mittareiden perusteella. Kävinkin tässä jokin aika sitten kuntokeskuksessa kehonkoostumusanalyysissä, jossa pt vakuutti minulle, että olen ylipainoinen ja vakavasti keskivartalolihava, ja pitäisi laihduttaa 7 kiloa. Jännä kun vatsassa näkyy kuitenkin six pack ja oloaan ei tunne ylipainokseksi. Mielestäni tuollainen kehonkoostumusanalyysin lukuihin tuijottaminen ilman maalaisjärkeä tai mitään taustatietoja (pt ei kysynyt urheiluharrastuksistani, joihin kuuluu mm. tavoitteellinen salillakäynti 3-4 kertaa viikossa) voi olla todella vaarallista huonolla itsetunnolla ja vääristyneellä kehonkuvalla varustettuja ihmisiä ajatellen. Onneksi itse tunnen oman kehoni, enkä koe sitä ylipainokseksi vaan lihaksikkaaksi, niin en hätkähtänyt pt:n kommenteista. Pelottaa vain ajatella, kuinka moni muu ei ole reagoinut samalla tavalla.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Totta! Ihan turhia noi numerot, kyllä se olo kertoo, ja halutessa peili, että missä kunnossa kroppa on.

Hirveästi vaan puhutaan jostain muka-ihannemitoista, niin voi olla vaikea uskoa itseään, helposti miettii että pitäisi sittenkin olla toisenlainen.

Vierailija

Naisille tuo paino tuntuu olevan ongelma jonka jankuttamisen he käynnistävät ihan itse joka paikassa- saatuaan vähäisenkin tilaisuuden- todistellen läpinäkyvästi miten ovat ihan hyviä sellaisena kuin ovat. Miehet vain kantavat pläskinsä  kuka  mitenkin  ja yleensä ainoa joka sen kertyneen pläsän noteeraan on lääkäri tai hoitaja. Blogit, lehdet yms eivät ole pullollaan painoastaan piiloitkeviä miehiä.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Mutta blogien kommenttiboksit ovat täynnä ihan suoraan kitiseviä miehiä ;)

Mä puhun painosta niin kauan kun siihen suhtaudutaan näin sekopäisesti. Lukija tietysti lukee, mitä tahtoo ja ymmärtää tekstit kuten haluaa.

Vierailija

Näin ne naistenlehdet edistävät syömishäiriötä ja tyytymättömyyttä omaan kroppaan :((

Järkyttävää, että tällaista ihannoidaan.