Joo, säästä valittaminen on turhaa. Kun ei sille mitään mahda, ja itselle tulee vain ankeampi olo. En välitä, valitan silti.

EN KESTÄ MIKÄ KESÄN IRVIKUVA TÄMÄ ON!

Eilen oli lämmin, mutta ei yksi päivä mihinkään riitä. Väijyn jatkuvasti pitkän aikavälin sääennustetta, josko se vaikka muuttuisi. (Ihan vähän saatan heilutella sormia ennusteen edessä loitsuavasti ja hokea manaavasti muutu. Muutu! Tosi vähän.)

Olen haaveksinut kuukausitolkulla kaikesta kivasta kesäpuuhasta. Melomisesta. Ulkotreeneistä. Vesijuoksusta. Puistojoogasta. (Ja totta kai puistokaljasta.) Kirjan lukemisesta rannalla. Nurmikolla temppuilusta lasten kanssa. Pyöräilystä. Telttaretkistä (sitä viime kesän partioleiriä on syyttäminen).

Ajattelin jopa opetella hyppäämään (!) veteen (!) pää edellä (!). Vähän minulle lupailtiin, että saattaisin oppia sen vain muutamassa tunnissa lämpimänä päivänä Stadikalla.

Huomaatteko mikä tuossa oli vikana. Juu, lämpimänä päivänä.

En ole mikään reipas ulkoilmaihminen, saatika luontoihminen. Mutta kesällä, kun olosuhteita vastaan ei joudu koko ajan taistelemaan, asia muuttuu. Silloin huomaan, että luonto on oikeastaan tosi hieno juttu ja siellä on rentouttavaa. (Jos nyt kaikkia ötömöllejä ei oteta lukuun.)

Niin että kyllä harmittaa, kun pitää kykkiä sisällä tai palella ja kastua ulkona. Älkääkä yhtään aloittako mistään hyvistä varusteista ja oikeasta asenteesta. Oikeat kesäkuun varusteet ovat pienet ja vilpoisat, eikä mikään pilkkihaalari! Asenteenikin olisi satavarmasti kunnossa, jos se saisi aurinkoa ja lämpöä vahvistuakseen.

Että minne voin valittaa ja vaatia rahojani takaisin?!

(Vai pitääkö tässä nyt keksiä jotain vaihtoehtoista tekemistä? Niin kuin mitä? Vähän pohdin aikuisten uimahyppyleiriä, mutta lähdenkin sinä päivänä juoksemaan. Sateeseen luultavasti.)

 

P.S. Kuvat eivät ole tältä kesältä. YLLÄRI.

***

This summer seems to be broken. I really need someone to fix it as soon as possible!

Kommentit (6)

Liina

Tämmöstä on aina alkukesästä. Joka muuta odottaa, on tuomittu raskaasti pettymään.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Ei ole aina! Vuonna 1999 oli 30 astetta hellettä juhannuksena! Muutenkin vanhoina hyvinä aikoina oli lämmin jo kesäkuussa! Varmana oli!

Liina

Kerran viidessätoista vuodessa tapahtuvaa ihmettä ei pidä pitää minään syynä tehdä alkukesästään joka vuosi pettymyksentäytteistä :D

Tuuli

Kyllä, tämä kesä on nyt todellakin jotenkin pahemman kerran epäkunnossa. Eikä varmasti ole mitkään takuutkaan enää voimassa. Tää on oikeasti niin tätä; eikä vain tämä kylmyys ja sateisuus, vaan vielä tämä jatkuva tuulikin tähän päälle (ei, nimestäni huolimatta, en tykkää). Että jos jollakulla olisi myydä hyvä, toimintakuntoinen kesä - vaikka vähän käytettykin - niin kovin mielelläni ostaisin.

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012