En ole ollut oikein juoksukondiksessa Nuuksio Classicin jälkeen, ja voi että miten sitä kaipaan. Kisaa on sitten tultu muisteltua senkin edestä.

Ainoa selkeä ajatukseni, joka siitä jäi mieleen: Soisessa ja mutaisessa metsässä juostessa ei koskaan tiedä, mitä jalan alla on. Kun katsoo, että siinäpä on tukeva ja hyvä kohta astua, molskahtaa maaperään reittä myöden. Kun luulee, että tuohon massahtaa niin että kenkäkin lähtee jalasta, onkin kuraa vaivaiset pari senttiä. 

Sama tuntuu pätevän elämään yleisesti.

Aika sellainen olo on nyt, että en tiedä yhtään millaista maastoa edessä on, mutta ei tähän voi seisomaankaan jäädä. Sillä jos jotain olen oppinut, mikään muu kuin liike ei 1. rauhoita levotonta mieltäni, 2. vie eteenpäin.

Vielä kun muistaisin tämän, ja muistaisin vähän patistaa itseäni. Monet asiat tuntuvat aika raskailta nyt, myös treenaaminen.

Kävin eilen ilmajoogassa ensimmäistä kertaa kuukausiin. Tullessani ulos salilta mietin, että mikä tämä olo oikein on. No se oli semmoinen hyrisevä tyytyväisyys, mikä kropassa menee, kun sillä on tehnyt jotain. Jos ei nyt onnellisuutta, niin ainakin sinne päin.

Kannattaa ihan jo sen vuoksi lähteä, vaikka vähän vaikealta tuntuisikin.

***

I miss running quite a lot now. Well I miss quite a lot of things actually.

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012