Reilu kuukausi ehti vierähtää edellisestä marasta, joten johan sitä jouti seuraavalle. Nuuksio Classic oli oleva ensimmäinen polkumaratonini. En tiennyt yhtään mitä odottaa. Valmistauduin henkisesti työpäivän pituiseen reissuun metsässä, ja aika sellainen siitä tulikin.

Juoksuun lähteminen epäilytti ja pelotti, kuten aina. Nyt olin kuitenkin ollut ns. heikossa hapessa jo jonkin aikaa, joten entisestään epäilytti. Kaikki meni mahtavasti noin kymppiin, jolloin ylämäistä tuli tuskaisia. Heti kun syke nousi ja hengitys kiihtyi, alkoi oksettaa todella paljon. Vähitellen yrjötys alkoi tuntua koko ajan.

Vajaassa 20 kilsassa erosimme Lotan kanssa ja minä jäin käytännössä kävelemään. Energia ei oikein uponnut ja hölkkävauhdissakin oksetti.

Kahtakymppiä lähestyttäessä moni takaa tuleva ilmoitti keskeyttävänsä puolimatkan jälkeen. Sama oli itselläkin suunnitelmissa. Ihan oikeasti tosissaan oli, ei minään helpottavana ajatusleikkinä. Koska en voinut juosta, matkaa olisi jäljellä nelisen tuntia. Neljä tuntia! Ei. Yhtään. Mitään. Järkeä.

Salomon lainasi meille mm. kuvassa näkyvät takit ja Lotan hameen. Salomonin huippuhyvät juomareput olemme saaneet aiemmin. Myös hameeni H&M, kengät Merrell (saatu) toimivat erinomaisesti reissussa.

Kuitenkin 22 kilometrin EA-piste oli sillä lailla hämmentävä, että rahjustin siitä vahingossa ohi. En sitten viitsinyt takaisin kääntyä.

26 kilometrissä olisi huolto. Sinne nyt ainakin jäisin.

No joku meni sitten sanomaan siellä, että matkaa oli jäljellä 16 km. 16! HAH! Kuulemma ehtisin kävellen maaliin, joten jatkoin sitten kuitenkin.

Sain joltain suolaa (kiitos!!!) ja oksetus lientyi ehkä vähän. Kohta se oli 30 km kyltti puussa, sitten 32. Maisemat olivat hienot. Söin Snickersin, mikä oli ihaninta ikinä, tai siis se meni alas ja pysyi sisällä.

Etenemistämme pystyi seuraamaan GPS-paikantimen avulla.

Alkoi sataa, ja paljon. Ihan sama tässä vaiheessa. Kävelin sen verran reippaasti kuin pystyin, ja se tuntui ihan mukavalta.

Viimeisellä huoltopisteellä jokainen saapuja tuntui kysyvän taas saman kysymyksen kuin edelliselläkin: Ehdinkö vielä maaliin? Seisoin keskellä metsää, kaatosateessa, kuraisena, söin suolaa sormin suoraan pussista ja nauroin itsekseni. Ketään ei kiinnosta väsymys tai kipu, ainoa kysymys on ehdinkö vielä maaliin?


Porrasfoobikolle matkalla oli pari kauhun paikkaa!

Loppumatkasta sain kisan puolesta saattajan, joka tarjosi Red Bullia ja juttuseuraa (oi kiitos!!!). Viimeiset seitsemisen kilometriä menivät tosi nopeasti ja mukavasti. Olo ei edelleenkään sallinut juoksemista, mutta viihdyin metsässä ja voimia oli todella hyvin jäljellä. Jalasta puhkesi rakko ja saattaja oli koko ajan huolissaan voinnistani. Se tuntui hassulta, koska itse suhtauduin kaikkeen ihan sama tässä vaiheessa -mentaliteetilla ja olin suorastaan hilpeä.

Maalia kohti saapuessa kuulin kuulutuksista, että olin toiseksi viimeinen. Saattaja kehotti juoksemaan maaliin. Vastustin, kun ajattelin että saatan oksentaa. Jos olisin tiennyt, että siellä oli henkilökohtainen huoltojoukkoni olueiden kanssa vastassa, olisin juossut vähän kovempaa!

Kokonaisuutena Nuuksio Classic marathon oli todella kiva tapahtuma. Reitti oli hieno: haastava, mutta ei niin vaikea että tulisi itku, ja maisemat mahtavat. Oma vointi nyt sattui olemaan heikonlainen, mutta nautin marasta kovasti vaikka puolet tulikin käveltyä.

Kävelyn ansiosta ja polkujuoksun paineettomuuden takia tämä tuntui todella paljon helpommalta kuin asfalttimara, vaikka aikaa menikin rutkasti enemmän.

Järjestelyt toimivat hyvin ja toimitsijat vielä paremmin. Kiitos kaikille! Kiitos myös kaikille minua kannustaneille sekä tietenkin joukkuetoverilleni ja huoltajalle, olette parhaita!

Nuuksio Classic tarjosi osallistumiseni, ruoan ja majoituksen.

***
I had a little walk in the woods. I did not feel that well but the marathon was awesome.

Kommentit (4)

TaMar

Oot sä kyllä melkonen :) Kiitos näistä kuvauksista hieman erilaisista maratonsuorituksista :D

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012