Juoksin tasan vuosi sitten maratonin ennätykseni, Facebook kertoi aamulla. Se aika on minulle tosi kovaa juostu, ihan itsekin yllätyin. Olin siitä aivan riemuissani, mutta nyt tuntuu, että en jaksaisi juosta kilometriäkään.

Tietysti jaksaisin. Eihän Nuuksio Classicistakaan ole kuin kuukauden päivät, ja meni sielläkin parikymmentä kilsaa ilman ongelmia. Loppureissu ei mennyt, mutta hankaluuksien syyt ovat sekä selvillä että ohi.

Silti en vain saa juostua. Tänään kyllä menen, mietin joka päivä. Mutta pelkään, että juokseminen tuntuu liian raskaalta. Jo pelkkä ajatus juoksemisesta tuntuu raskaalta. No hitto, elämä tuntuu!

Vielä kun tajuaisi, miksi sitä ei saa tehtyä asioita, joista tietää tykkäävänsä ja joiden tietää tekevän paremman fiiliksen. Ihan käsittämätöntä.

Mikä ihme siinä oikein on? Valitin kaverille kuinka hankalalta treenaaminen tuntuu. Hän kehotti miettimään, että olisin lähdössä juoksemaan, ja ajattelemaan mikä siinä tuntuu niin vaikealta. 

Olin vähän skeptinen, mutta yllättäen ajatuksia tulikin ihan plop plop plop. Kuten se, että niin kauan kuin en lähde juoksemaan, voin uskotella itselleni, että ei kuntoni ole juurikaan huonontunut. Kun oikeasti menen, huomaan mikä tilanne oikeasti on - ja se ahdistaa.

Tietysti voisi miettiä, että mitä nopeammin menen juoksemaan, sitä pikemmin olen normaalitilanteessa enkä sohvalla voivottelemassa kuinka on kunto laskenut. Aika jännä sinänsä.

Joten tänään ihan oikeasti menen. Ihan varmasti. Menen menen. Tulkaa vaatimaan tilille!

P.S. Minulle vinkattiin polkumarasta Madeiralla. Voi olla myös, että mikään ei innosta kun tavoite puuttuu. Ehkä se olisi tässä...

***

I miss running but I feel like I just can't run at all.

Kommentit (2)

Liina

Voi, mennäänkö yhdessä? Toki joudut ehkä raahaamaan mua köyden päässä perässä enkä jaksa kuin neljä kilsaa, mutta, niin, tuntuu niin tutulta.

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012